70 vuotta täyttävä Georg Usano on ollut eläkkeellä viimeiset 17 vuotta, vuodesta 2002. Usano harrastaa liikuntaa ja hoitaa ajoittain 2- ja 4-vuotiaita lapsenlapsiaan yhdessä vaimonsa Lea Usanon kanssa. Pariskunta huolehtii itsestään ja toisistaan pysyäkseen jonkinlaisessa kunnossa.
– Terveyden ylläpito on tärkeää, hän tiivistää.
Välillä Usanot lähtevät yhdessä lomalle lämpimiin maihin, Thaimaahan, Kanarialle, Teneriffalle ja Madeiralle. Eläkkeellä on mahdollisuus myös nauttia kotona olosta toisin kuin työelämässä.
Nuorena merille
Georg Usano kävi Haminassa kansakoulun ja ammattikoulun rakennuspuusepän linjan.
– Pakko oli mennä, kun isä sanoi, että on saatava lisää koulutusta. Menin pitkin hampain, enkä ole päivääkään sillä alalla ollut töissä. Ei koulutuksesta haittaakaan ollut, Usano muistelee.
Satamakaupungissa lapsuutensa viettänyt Usano halusi merille.
– Se on se luonto. Asuin lapsesta saakka meren rannalla, missä keräsimme uppotukkeja ja teimme polttopuita niistä. Sataman tuoksu vei mukanaan. Kun ensimmäiset lautalaivat tulivat satamaan, haistelimme torilla poikien kanssa, että laiva on tullut, ensimmäiset hollantilaiset laivat, Usano muistelee.
Usano lähti merille kuten melkein kaikki hänen kaverinsakin.
– Olin vähän päälle 16-vuotias, kun olin merillä Nesteen tankkilaivassa MTS Nunnalahti. Ajoimme sillä Välimerelle ja Mustallemerelle. Mannerten välisessä liikenteessä olin Vihurin MS Viirissä. Menimme Pohjois-Amerikkaan ja Havajille ja muita semmoisia reittejä, Usano juttelee.
Hän kävi armeijan 1969–1970 Kotkan rannikkopatteristossa. Armeijan jälkeen hän mietti, lähtisikö merille takaisin vai ei.
Armeijan jälkeen Rajavartiostoon
– Kun pääsin armeijasta syyskuussa siviiliin, lähetin hakemuksen Pohjois-Karjalan rajavartiostoon. Loka-marraskuussa pääsin sinne. Siellä meni puoli vuotta ja kävin sinä aikana rajakoulun Immolassa. En kuitenkaan tuntenut oloani siellä hiljaisuudessa kotoisaksi, kun olin tottunut toisenlaisissa olosuhteissa olemaan, Usano kertoo.
– Hain merivartiostoon, ja tein eroanomuksen Pohjois-Karjalan rajavartiostoon. Ajattelin, että jos en pääse merivartiostoon, lähden takaisin merille. Meni monta viikkoa, kunnes tuli soitto ja kysyttiin, tulisinko töihin. Kysyin, milloin voin aloittaa ja minulle vastattiin, että pitäisi tulla Helsinkiin aamuksi. Isäni heitti minut yöjunaan ja lähdin sinne. Menin Suomenlahden merivartioston esikuntaan, mistä jouduin heti vartiolaivalle. En ollut siellä kuin yhden yön vahtina, kun minulle sanottiin, että täytyy mennä Santion merivartioasemalle Virolahdelle ja lähdin sinne, hän jatkaa.
Usano kävi Pirttisaaressa merivartijan alkeiskurssin ja merivartijan peruskurssin Otaniemessä. Lisäksi erilaisia täydennyskoulutuksia työuran aikana. Vuonna 1973 Usano läksi töihin vartiolaiva Kurkeen, missä vierähti viisi vuotta. Kaiken kaikkiaan Usano oli ennen eläkkeelle jäämistään 32 vuotta merivartioston eri paikoissa töissä.
Vaimon työ toi Somerolle
Georg Usano meni Lean kanssa naimisiin vuonna 1974. Aluksi he asuivat Kuusankoskella, mutta kun Lea Usano sai työpaikan kehitysvammaisten ohjaajana Somerolta, oli muutto edessä.
– Katsoimme kartasta, missä Somero on. Elokuisena ehtoona tultiin tänne, kun viljat olivat puimatta. Rekan nupissa istuttiin, ja ihastuttiin tähän paikkakuntaan, Georg Usano muistelee.
Somerolla Usanot asuivat ensin Lean työpaikalla Jokilan kehitysvammaisten päivähuoltolan vintillä. Muutaman kuukauden jälkeen he muuttivat sieltä Someron keskustaan ja asettuivat lopulta asumaan nykyiseen taloonsa vuonna 1985. Perheeseen syntyi kolme lasta, jotka ovat kaikki jo aikuisia ja asuvat Helsingin seudulla.
Yksi merivartijan työssä mieleenpainuva aika oli vuoden 1975 ETYK:in kokous Helsingissä. Se tiesi merivartijalle kolmen viikon yhtämittaista työrupeamaa.
Vuonna 1978 Usano siirtyi töihin Hangon merivartioasemalle.
– Olin Hangon Tulliniemessä aina viikon töissä kerrallaan ja viikon vapaalla, Usano kertoo.
Viikon työrupeamat poissa kotoa vaativat joustavuutta myös Lealta, joka pyöritti yksin lapsiperheen arkea Somerolla. Yksi eläkkeelle jäämisen hienoista puolista olikin Usanon mielestä se, että saa olla kotona. Hänestä on merkityksellistä, ettei tarvitse lähteä kotoa.
– Ensimmäinen viikko eläkkeellä oli mahtavaa. Oli marraskuu ja istuimme kesämökin terassilla. Tuuli jumalattomasti. Tiesin, ettei minun tarvitse mennä merelle, eikä puhelinsoittoa tule. Tuntui, kuin iso taakka olisi lähtenyt olalta pois. Kaikessa hälytystyössä on sama asia, silloin mennään töihin kun tarvitaan, hän kuvailee.
– Sitä olen elämässäni miettinyt, miten hiuskarvan varassa tämä kaikki voi olla. Siksi kannattaakin elää hetkessä, ehkä toista hetkeä ei enää tule, Usano tiivistää.
Vartiotiimi hitsautuu yhteen
Usano puhuu kauniisti työkavereistaan ja työyhteisöstä. Alkuaikoina työporukka oli pitkään sama, mutta myöhemmin vaihtuvuuttakin oli.
– Porukka on tärkein, ei yksilö. Partiotiimissä kaikki tekevät tehtävänsä. Tiimissä on johtaja ja kaksi partiomiestä. Siellä voi luottaa toiseen. Rajamieshenki on edelleenkin voimassa. Tapaamme toisiamme yhteisissä kokouksissa ja käymme yhdessä matkoilla. Purjehdimme vanhojen rajamiesten kanssa kerran vuodessa Kroatiasta vuokraamallamme veneellä, jonka otamme viikoksi tai kahdeksi. Lähdemme ajelemaan ja muistelemme menneitä, Usano kertoo.
– Tänä vuonna olimme keväällä Adrianmerellä purjehtimassa ja ensi vuonna menemme syksyllä.