
Somerolaisen Manu Lehtimäen säveltämä ja sanoittama kappale Makaroonia on mukana #HITTI2020 -biisikilpailussa. Lukiolainen Manu Lehtimäki esittää laulun yhdessä Janita Hamppulan kanssa, ja säestävät sitä kitaralla ja pianolla.
Kappale kertoo pienen tuokion rakastuneesta kaverista. Nuorukainen on makaronia tavatessaan ihastuksensa, mutta myös makaroni saa suupielet hymyyn muistojen kera.
– Perustana on tosi tarina, jota olen värittänyt ja muokannut oikeaa romanttisemmaksi. Se on tavallaan rakkaustarina ja humoristinen farssi. Mun aiemmat kappaleet ovat olleet melankolisempia, maalailee Lehtimäki.
Biisien tekeminen on ollut jo pitkään 18-vuotiaan Manu Lehtimäen harrastus. Hänen esikuvinaan ovat Juha Tapio ja Anssi Kela , joiden lyriikoista ja musiikkigenrestä Lehtimäki pitää.
Manu Lehtimäki ja Janita Hamppula ovat keikkailleet jonkin aikaa duona monenkirjavissa juhlissa.
– Haluamme päästä eteenpäin ja kehittyä musiikintekijöinä. Kilpailun kautta on mahdollisuus nousta näkyville, kertoo Lehtimäki kilvasta, joka on tarkoitettu niille, joilla ei ole vielä voimassaolevaa levytyssopimusta.
Rockway Oy:n ja F-Musiikin järjestämän hittikisan biisejä voi käydä kuuntelemassa ja äänestämässä YouTubessa .
Kisa alkoi elokuun lopussa. Kilpailukuukausia on neljä. Jokaisen kuukauden päätteeksi katsotaan, kuka on saanut eniten tykkäyksiä. Neljä kuukausikisan voittajaa pääsee finaaliin. Makaronia-kappaletta voi äänestää peukuttamalla videolinkkiä Youtubessa:
Voittaja julkistetaan 17.1.2020.
Voittaja saa palkinnoksi F-Musiikin kokoaman kotistudiopaketin, vuoden käyttöoikeuden Rockway.fi-verkkopalveluun ja tuotanto- ja julkaisupaketin, joka sisältää voittajakappaleen tuotannon, äänityksen, miksauksen, masteroinnin ja julkaisun.