Parisataakiloinen ruskeakarhu kävelee suolla kevyeltä näyttävin askelin. Matalalla horisontissa paistava loppukesän aurinko saa karhun turkin kiiltämään lähes mustana. Välillä karhu pysähtyy ja katsoo suoraan kohti pienillä silmillään kuin sanoen: ”Tiedän, että olet siellä etkä ole minulle vaaraksi”. Katson karhua reilun kymmenen metrin päästä piilokojusta suljetulla rajavyöhykkeellä reilun kilometrin päässä Venäjän rajasta.
Karhu kulkee vakain askelin kohti ruokintapaikkaa, jossa sitä odottaa sianruho. Hetken päästä kaukana metsän reunassa on toinen karhu, joka näyttä hyvin ihmismäiseltä noustessaan kahdelle takatassulleen nähdäkseen paremmin kauemmas.
Parhaimmillaan ruokapaikan läheisyydessä on neljä karhua ja yksi susi. Karhujen mentyä paikalle vilistää ahma nappaamaan osansa tarjoilusta.
Jokainen ilta piilokojussa on erilainen, mutta aina yhtä vaikuttava luontoelämys. Olen ollut kojuissa jo useita kertoja. Minulla on tuhansia kuvia karhuista ja susista. Kuvien joukossa on kymmeniä erinomaisia otoksia, mutta se parhain mahdollinen kuva on, kuten aina, vielä ottamatta.
Olen jäänyt täysin koukkuun karhu- ja petokuvaukseen. Majesteettisen Metsän Kuninkaan ilmestyminen näköpiiriin on aina sykähdyttävä elämys. Aluksi kaikki karhut näyttävät samalta, mutta niistä löytyy hämmentävän paljon eroavaisuuksia. Monet tuttavani ovat lumoutuneet karhukuvistani ja -kokemuksistani joten olen lupautunut järjestämään ensi kesänä kaksi ”karhusafaria”, joissa on vielä muutama paikka vapaana.
Kainuussa ja Koillismaalla on kymmeniä yrittäjiä, jotka tarjoavat mahdollisuuden havainnoida ja kuvata karhuja ja petoja. Ystäväni kysyi minulta, miksi menen aina saman yrittäjän, Lassi ja Sami Rautiaisen Wildlife Safaris Finlandin, kojuihin. Vastaus on yksiselitteinen; minullehan kelpaa vain paras. Tämän yrityksen kojuilla ruokailevat karhut ovat aidosti villejä petoeläimiä, eivät ihmisen läsnäoloon tottuneita ja puoliksi kesyyntyneitä.
Karhu on kiehtonut ihmisiä aina. Sitä on ihailtu, pelätty ja kunnioitettu. Karhujen merkittävyydestä suomalaisessa sielunmaisemassa kertoo paljon se, että sillä on yli 200 erilaista nimitystä, osaksi siksi, ettei sen nimeä haluttu tai saanut kunnioituksen ja pelon vuoksi lausua.
Piilokojusta karhua parhaimmillaan parin metrin päästä katsellessa tavoittaa jotain muinaissuomalaisten karhuihin liittämästä mystiikasta. Kansalliseläimemme karhu on kunnioitusta herättävä otus myös 2000-luvun modernissa maailmassa.
Päivi Arvonen
vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja, osa-aikasomerolainen