Kiiruulla tarjolla kamarimusiikkia

0
Ilana Gothóni

Kiiruun talo täyttyy kamarimusiikistahuomennasunnuntaina 13. lokakuuta. Kamarimusiikin iltapäivä -konsertissa esiintyvät viulisti Ilana Gothóni , sellisti Erkki Lahesmaa ja pianisti Pasi Helin .

Heidän ohjelmansa sisältää Shostakovitshin, Fauren ja Sibeliuksen musiikkia.

Ilana Gothóni aloitti viulunsoiton Turun Konservatoriossa. Ha↔n opiskeli Kuhmon maineikkaassa viulukoulussa Zinaida Gilelsin, Ilja Grubertin ja Pavel Vernikovin johdolla, jonka ja↔lkeen jatkoi Aleksander Vinnitskin oppilaana.

Opinnot jatkuivat Grazin musiikkikorkeakoulussa Itävallassa ja Sibelius- Akatemiassa.

Gothóni on osallistunut mestarikursseille muun muassa Montpelierissa↔ Ranskassa Ana Chumachenkon johdolla seka↔ opiskellut orkesteri ja kamarimusiikkikirjallisuutta Yhdysvalloissa.

Hän on tyo↔skennellyt Suomen kansallisoopperan orkesterissa ja New-Seeland Symphony Orchestran 2. viulun a↔a↔nenjohtajana. Vuodesta 2001 Ilana Gothóni on toiminut Turun filharmonisen orkesterin kakkosviulun a↔a↔nenjohtajana.

Ha↔n soittaa aktiivisesti kamarimusiikkia turkulaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Erkki Lahesmaa valmistui Yalen yliopistosta 1993 suoritettuaan Master of Music -tutkinnon. Bachelor of Music -tutkinnon hän suoritti Juilliard Schoolissa New Yorkissa 1990.

Turun Konservatoriossa Lahesmaa on opiskellut Timo Hanhisen johdolla. Kamarimusiikkia hän on opiskellut tiiviisti muun muassa Juilliard- ja Tokyo-kvartettien johdolla.

1990 Lahesmaa voitti Juilliard -kilpailun Yhdysvalloissa ja vuonna 1986 toisen palkinnon Turun sellokilpailussa.

Helsingissä hän piti ensikonserttinsa 1998. New Yorkin Lincoln Centerissä hän debytoi 1990 ja on siitä lähtien esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa ja Japanissa.

Lahesmaa on myös levyttänyt ja hänen Plus Ensemblen jäsenenä tekemä CD sai vuoden 2010 parhaan klassisen musiikin albumin Emma -palkinnon.

Erkki Lahesmaa toimii sellonsoiton ja kamarimusiikin lehtorina Turun Ammattikorkeakoulussa. Hän on myös pitänyt mestarikursseja eri puolilla maailmaa.

Lahesmaa on ollut useiden musiikkikilpailujen tuomaristossa. Vuonna 2013 hänet kutsuttiin kansainvälisen Hatsaturian -sellokilpailun juryn jäseneksi. Erkki Lahesmaa on Nauvon kamarimusiikkipäivien taiteellinen johtaja.

Pasi Helin on turkulainen pianisti. Hänen päätyönsä on toimi Turun seudun musiikkiopiston pianonsoiton opettajana ja säestäjänä. Lisäksi hän työskentelee vakituisena avustajana Turun filharmonisessa orkesterissa sekä Turun musiikkiakatemian laululuokan pianistina.

Helin tunnetaan aktiivisena kamarimuusikkona ja hän on poikkitaiteellisen Artsoppa ry:n sekä Pianoaura ry:n aktiivijäsen.

Musiikin lisäksi yksi hänen intohimoistaan on kestävyysjuoksu ja harvinaista ei ole törmätä häneen juoksutapahtumissa tai lenkillä Aurajoen rannalla.