Maestro Markus ja Fiktio Fakta tuovat tanhutehtaan Somerolle

0
Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanhutehdas! saapuu Somerolle perjantaina.

Perjantaina 25.10. Kiiruun talolla vierailee Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanhutehdas! esityksellään, joka on suunnattu ekaluokkalaisille.

Maestron ja Fiktion Tanhutehdas! tarjoaa lapsille musiikkiteatterin keinoin osallistavassa ja hauskassa muodossa tietoa ja kokemuksia kansantansseista, suomalaisista kansantanssien ja kansanmusiikin perinteistä sekä laajemmin Suomen kulttuurihistoriasta.

Esityksen avulla tutustutaan myös lukuisiin aihepiiriin kuuluviin soittimiin, kuten yksiriviseen haitariin, esseharppuun, klarinettiin sekä moniin lauluihin.

Markus Rantanen (s.1981) on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta musiikin maisteriksi vuonna 2012.

Hän soittaa Puukenkki, Raudantakoja sekä Rokkikukko -kokoonpanoissa, ja on säveltänyt musiikkia televisioon ja teattereille. Rantanen opettaa ja työskentelee Turussa.

Marko Laihinen (s. 1970) on Turussa asuva kirjailija, käsikirjoittaja sekä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Hän tekee myös video- ja performanssitaidetta sekä toimittajan töitä. Maesto Markus ja Fiktio Fakta ovat julkaisseet myös Kansanmusiikin kyydissä! -kuvakirjan lapsille.