Mico Lampinen vielä EE- ja SE-tuloksiin

0
Mico ja Max Lampinen palkittavina Someron Esan kauden päätöstilaisuudessa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Espoon heittokisoissa viikonloppuna Someron Esan P13-sarjan Esan Mico Lampinen oli vielä ennätysvireessä. Tällä kertaa ennätykset tulivat M17-sarjan välineillä; lauantaina 1,5 kilon kiekossa SE ja EE 42,55 sekä sunnuntaina 5 kilon moukarissa SE 48,45.

Aiempi kiekon EE 41,70 oli suomalaisella Tuomas Partasella vuodelta 1994, mutta Suomen ennätys se ei ollut, sillä Suomen ennätykset noteerataan syntymävuoden mukaan ja Partanen täytti saavutusvuotenaan jo 14 vuotta. Aiemmin kesällä Mico Lampinen on jo heittänyt oman P13-ikäluokan 750 gramman kiekolla SE:n, EE:n ja ME:n 62,08 sekä kilon kiekolla myös oman ikäistensä SE:n 53,57.

Puolitoistakiloinen kiekko hieman sekoitti tekniikkaa, sillä sen jälkeen oman sarjan puolta kevyempi väline lensi 57,33, jolla Lampinen jäi toiseksi ennätyksensä 60,45 heittäneen Aatu Kangasniemen jälkeen.

Mico Lampinen tarttui myös M17-sarjan viiden kilon moukariin, jossa siis heitti toiseksi P13-ikäluokan SE-tuloksella 48,45. Aiempi SE oli Pasi Heikkilän vuonna 1979 heittämä 47,26, jolloin moukari tosin painoi 5,44 kiloa. Oman ikäluokkansa kolmikiloista Lampinen heitti 59,14 lähennellen ennätystään (59,77) ja ollen Kangasniemen jälkeen toinen.

Tällä kertaa pelkästään moukariin keskittynyt Max Lampinen voitti jälleen P15-sarjan rutiinituloksellaan 73,17.

Kärhän sisarukset Esan talliin

Loimaan Voimaa tänä vuonna edustaneet kaikkia rinkiheittoja harrastavat Kärhän sisarukset ovat siirtymässä Esan heittotalliin ja Jani Pihkasen valmennukseen.

12-vuotiaat kaksoset Pinja ja Venla Kärhä ovat maan ehdotonta parhaimmistoa, Pinja jopa moukarin SE-tyttö jo neljän vuoden ajalta sarjoissa 9–12 ja Venlakin aivan tuntumassa. Myös nuorin sisar, 9-vuotiaiden heittoja hallitseva Senja Kärhä tulee Esaan.

Uuden lisenssikauden alkaessa lokakuun alusta tytöt heittivät Espoossa jo Esan lisenssillä. Pinja Kärhä heitti voitokkaasti 600 gramman kiekkoa 43,03 ja T15-sarjan 750 gramman kiekkoa ennätyksensä 38,98 sekä työnsi 2,5 kilon kuulaa 11,98. T15-sarjassa Pinja heitti T15-sarjan kolmen kilon moukarissa toiseksi 49,64 ja voitti lyhytvartisemmalla T13-sarjan 2,5 kilon moukarilla 46,43. Flunssasta toipunut Venla Kärhä oli mukana vain moukarissa heittäen vastaavasti toiseksi 45,83 (T13 2,5 kg) ja neljänneksi 45,56 (T15 3 kg).

T9-sarjan Senja Kärhän voittotulos 600 gramman kiekolla oli 20,61 ja 2,5 kilon kuulalla 7,90 sekä kakkostulos moukarilla 19,23.

Tämän kauden Suomen tilastoissa Pinja Kärhällä on T12 kärkitulokset ja SE:t kolmella eri moukarilla: 2,5 kg 51,72, 3 kg 53,84 ja 4 kg 43,87. Pinjalla on kärkitulokset myös 2,5 ja 3 kilon kuulassa lukemin 12,37 ja 11,19 sekä 600 ja 750 gramman kiekossa tuloksin 43,55 ja 38,98.

Venla Kärhä on tilastokakkosena sekä 2,5 että 3 kilon moukarissa tuloksilla 49,14 ja 47,68 sekä kuula- ja kiekkotuloksillaan myös aivan kärkipäässä.

Senja Kärhällä on T9-sarjan Suomen kärkitulos 8,48 kuulassa sekä kakkostulokset kiekossa ja moukarissa lukemin 21,38 ja 22,40.