Teksti ja kuvat Sari Merilä, Merja Ryhtä
– Kenkäkauppa, Hesburger ja lapsille parempia puistoja, luettelee Susanna Korpi-Seppälä Someron puutteita.
– Ruokakaupoista ei ole pulaa ja ruokapaikat ovat erittäin hyviä, hän pohtii.
– En osaa sanoa. Kyllä kaikkea on löytynyt, mitä on tarvittu, pohtii Ulla Saneri.
– Terveyskeskuspalvelutkin toimivat todella hyvin, hän lisää.
– Somero on aika täydellinen tällaisenaan. Somerolla on myös todella mukavia ihmisiä, vastaa Kari Vesterinen.
– Täällä on paljon virkeitä yhdistyksiä, ehkä niiden välistä yhteistyötä voisi lisätä, hän jatkaa.
– Ei täältä puutu mitään. Kaikki tarvittava on. Itse ainakin olen pärjännyt, sanoo Leena Koivu.
Häntä huolettaa, että toimivia palveluja vähennetään.
– Terveyspalveluihin ei saa kajota, muistuttaa Koivu.
– Suutari puuttuu. Jalkineet pitää viedä Saloon korjattavaksi, toteaa Jukka Tuominen.
– Kauppahallin tänne voisi perustaa, vaikka entisiin M-marketin tiloihin. Hallissa voisi olla myytävänä paikallisia tuotteita, syötävää, mutta kaikenlaista muutakin.