
Monitoimitalon laaja korjausurakka alkoi kesäkuussa, ja kävijöille paikka päästään avaamaan ensi viikolla. Käyttökatko haluttiin saada mahdollisimman lyhyeksi, mutta liikuntaväelle odotus oli pitkä.
Nyt näyttää hyvältä. Tilat ovat reilusti entistä monaria valoisammat ja vaaleammat. Käytettävyyden eteen on tehty paljon satsauksia.
Korjausurakan kokonaiskustannusarvio on sisätöiden osalta 707 000 euroa. Tilahallinnon päällikkö Jari Kauppi kertoo, että se myös pitää, sillä työt toteutettiin tavoitehintaurakkana. Valtionavustus korjaukseen on 216 000 euroa.
Pääurakoitsijana on ollut turkulainen Varpe Oy. Ilmanvaihtourakan ja -koneistuksen teki Rauta- ja Peltineliö Oy Somerolta, jonka osuus urakasta on noin 100 000 euroa. Ilmanvaihtokoneita uusittiin kaikkiaan kolmessa iv-huoneessa.
– Urakan isoin osa oli siinä, että saimme parannettua sähkön ja ilmanvaihdon energiatehokkuutta. Joku voi ihmetellä, miksi talo oli pitkän aikaa poissa käytöstä, mutta käyttäjille ulospäin näkyvää on varsin vähän. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että suuri osa tehdyistä töistä eli ilmanvaihdot ovat piilossa, eivätkä näy käyttäjille, Jari Kauppi selvittää.
Sähköurakan osuus korjauksista on 84 000 euroa ja putkiurakat tekevät yhteensä noin 10 000 euroa.
Tekninen lautakunta jakoi kokonaiskorjausurakan kahteen osaan, jotta myös paikalliset somerolaiset yritykset pääsivät tarjoamaan urakoita. Se onnistui, sillä 61 500 euron suuruisen ulkopeltien uusimisen sai tehtäväkseen Someron Peltipinta Oy.
Monitoimitalon uusi ulkoinen ”lookki” on miellyttävä, sillä entiset keltaiset pellitykset ovat nyt poissa ja korkeassa halliosassa niiden tilalla on tummanhopeata ja harmaata peltiä, sillä tavoitteena on mahdollisimman yhteneväinen ulkonäkö uimahallin kanssa.
Talon matalan osan keltainen tiiliverhoilu jää entiselleen. Maalaaminenkin olisi vaikeaa, sillä tiilipinnassa ei mikään maali tahdo pysyä kiinni.
Kuntosali Kareliinin avajaisia vietetään keskiviikkona 6.11. Perjantaina 8.11. salissa pelataan jo koripallo-ottelu ja lauantaina siellä on vuorossa Suomen Lavatanssiyhdistyksen järjestämä Unto Monosen Muistokilpailu. Sunnuntaina monarilla käydään futsal-edustuksen kotipeli omassa salissa.
————————————————
Kuntosali Kareliini koki remontissa isoimmat näkyvät muutokset:
Valoa ja avaruutta riittää – ilmanvaihtokin pelaa huomattavasti tasaisemmin ja tehokkaammin
Someron Liikunnan toiminnanjohtaja Veera Hälli on tyytyväinen monitoimitalon remontin valmistumisesta. Tällä hetkellä ollaan jo ihan loppusuoralla ja ensi viikolla talossa pääsee aloittamaan erilaiset liikuntaryhmät ja muu toiminta.
Salin puolella muutoksia on varsin vähän. Joitakin seinälevyjä on vaihdettu ja risat verhot on poistettu. Heti sisään tullessa huomaa, että valot syttyvät liiketunnistimella automaattisesti. Se on nykyaikaa ja säästää kaupungin sähkölaskuissa. Katsomon penkit on hiottu ja sävytetty ruskealla. Myös hätäpoistumisteitä on siellä täällä päivitetty.

Salin takana ja katsomon alla olevilla käytävillä muutokset näkyvät reilummin. Seinäpintoihin on tullut valkoista maalia, vaikka lattia onkin entisellään. Uudet valaisimet ja valkoinen valo tekevät tiloista puhtaan ja avaran tuntuisia. Sama valoisuuden lisäys näkyy myös pesu- ja pukuhuoneissa.
Pesuhuoneiden valkoiset kaakelit vaikuttavat uusilta, vaikka eivät olekaan sitä. Niin paljon valomäärän lisääntyminen vaikuttaa. Pukuhuoneiden lattiamatot on uusittu. Tilat ovat kaikin puolin raikkaat.
– Aulatilan 70-lukulaisten keltaisten kattolevyjen vaihto valkoisiin on ollut selkeästi eduksi. Loiskeen puoli näyttää nyt jopa hämärämmältä, Veera Hälli myöntää.
Tilan keltainen ja vanhahtava tunnelma on poissa. Ruskeiden ikkunapokien tilalla on nyt valkoiset pokat. Aulaan tuli myös yksi toimistohuone lisää Hällin ja liikuntapaikkamestari Teemu Kujanpään huoneiden lisäksi.
Huone tulee liikunnanohjaajalle, jonka paikka aikaisemmin oli talon päädyssä pukuhuoneiden kanssa samassa paikassa. Nyt niiltä saatu tila on käytetty kuntosalin laajentamiseen.
– Kaikki pukuhuoneet henkilökunnan sosiaalitiloineen on nyt siirretty pois talon päädystä ja kuntosaliin kuljetaan aulatilan päädyn pukuhuoneiden kautta. Kuntosaliin pääsee nyt myös uimahallin aukioloaikojen ulkopuolella sisään omalla kulkukortilla, omasta sisäänkäynnistä, Veera Hälli selvittää.

Remontin suurin muutosalue rakennuksen sisällä on tatami- ja kuntosalin muodostama kokonaisuus. Kuntosalitila alkaa koulun puoleiselta eteläseinältä asti ja jatkuu entisen tatamisalin puolelle saakka.
Tilaa on paljon. Myös täällä ikkunanpokat ovat valkoiset.
– Kuntosali on kooltaan nyt vähän reilu 260 neliötä, kun entinen oli 140 neliötä. Eli tämä on nyt lähes tuplasti isompi, Hälli jatkaa esittelyään.
Peilejä on reilusti seinillä ja seinällä on myös vesipiste, josta voi täyttää juomapullonsa. Salissa on vapaata lattiapintaa, vaikka uusia laitteitakin on tuotu.
– Täällä on selkänojallinen kuntopyörä, jossa polkusuunta on enemmän eteenpäin kuin alaspäin. Sen päälle on huonoselkäisen tai -jalkaisen helpompi mennä.
– Uutta on myös hack-kyykkylaite ja pystypunnerruslaite, jossa painopakkaa nostetaan ylöspäin. Pieniä ja isoja käsipainoja on tullut lisää sekä toinen penkkipunnerruspaikka, koska yhteen tahtoi kertyä välillä jonoa, Veera Hälli luettelee.

Qicraft Finland Oy:n asennusporukka teki viime viikolla kuntosalin laiteasennuksia. Eero Partio kertoo Qicraftin olevan Technogym-kuntosalilaitteiden maahantuoja. Niitä Kareliinin laitteistosta on suuri osa. Vanhemmat laitteet ovat harmaita ja uudempien mallien värimaailma on musta.
– Technogym on italialainen laitevalmistaja ja maailman toiseksi suurin brändi. Tavoitteenamme on ollut tehdä tästä paikasta sellainen perinteinen kunnallinen, matalan kynnyksen kuntosali, Eero Partio selvittää.
Tatamisali sai paikan entisestä kuntosalista ja tilaa on sielläkin huomattavasti entistä enemmän. Huone tullaan matottamaan lähes kauttaaltaan vaaleanvihreällä tatamilla. Rajat mattoon on maalattu punaisella. Ilma-aserata siirretään kaupungintalon kellariin.
