Mutta tosisnansa, aiva rehtihin oikiammoosia se praataali. Moon aina ollu tohoruksis siitä, mistä moon kotoosin. Vaikka ei trenkääsi trossata, mutta joinki son vain niin heleppua olla prellevä. Vaikka kuinka olis rössöönnyksis ja räyryksis tai muutoon vain alamain, niin jostaki se uho kumminki kumpuaa: ”Meiton täs kolome komiaa; minä, meirän äiree ja me yhyres.” Niin son meille opetettu jo häjymokkeloona. Tai ei sitä ny kukaa opettanu oo, asia on vain tullu seleväksi. Ei meillä päin niin paliua praataaltu turhanpäivääsistä.
Tottahan täs eteläpohojalaases uhos on palijo noluaki. Ainaki sellaanen aiva järietöön suureellisuus. Ku pöhönäs on pakko krillillä huurella: ”Pirelkää musta kiinni, jotten mä revi rahojani.” (Jos pankin ihimiset tätä lukoo, niin jokahittellä törskähti justihin kahaveet näppäämistölle.)
Isoolla kirkolla tuvat oli tihkus ja lakeuren ihimistä pakkas aharistaa. Omituusinta oli, ku ei ne noivelot meinannu ymmärtää, mistä mä praataan. Siä tää oli monttuja auki. Kukaa ei keriinny eres kysyä, että mitä jotta notta, ku mä vain klipotin asiaani. Ja sitte paiputin ja hyppäsin spårahan.
Johonaki vaihees ne aiva härisnänsä ilimineeras, jotta mitä lajia, ei kässätä. Rupesin sitte kekkaalemahan kiertoilimaasuja. Puhelimes saatoon aijemmin kysyä, jotta mihinä sä meet? Sen sijahan rupesin kyselemähän, jotta menöökö sulla viä kauan, paanko jo nisua pöytähän.
Mun työn takia jourun käyttämähän palijo oikiaa suomia. Siinon sitte sellaanen propleema, jotta hoot rupiaa heleposti vaimenemahan. Son tosi nolua, hävettää oikeen ristuksen lujaa. Silloon ei auta mikää muu ku lähtö heimomaille. Sei oo ku yks huttantuu, ku mun hoot saa Teuvalla voimaa ja tuntehen palua.
Nykyjänsä moon kyllä aika pahoon mökkiintyny. Oon niin mettäpöyröö, että pitää oikeen keskittyä ihimisten ilimoolle lähtöhön. Kattua onko naama tatimas, juluppi kiinni ja kikkiliivikki paikoollansa. Ja ettei hames oo pikkuhousuus siihen mallihin, jotta puo vain vilikkuu. Tai että ylipäätänsä on jotaki asiallisempaa verhaa päällä eikä mitää hanittomia navettaroitia.
Aattelin ensi laittaa jotaki suomi–teuva-sanastoa tänne loppuhun, mutta tottahan te ny träillä pysyttä ilimanki. Tuos otsikos on muuten meirän tapa sanua minä olen, sinä olet, hän on ja niin erespäin.
Anu Törmä
kraaffinen
suunnittelija, eritori