Nyt itseä niskasta kiinni ja piristyksen perään. Taidanpa avata radion. Räpin pelko ja sitä myöten joutuminen ojasta allikkoon hieman arveluttaa. Kokoan itseni, kerään rohkeutta, positiivista ajattelua kehiin. Kyllä se iloksi ja mielen virkeydeksi kääntyy.
Ja toden totta. Räppivapaata kotimaista musiikkia sieltä tulee. Heti helpottaa, kun kaiuttimesta raikaa Elämän valttikortit : ”..ei edes katumus enää auta, mitään sillä nyt korjata ei, sillä vanhemmat kätkee jo hauta, ja mun kultani toinen vei. Oli elämän valttikortit mulla kerran….”
Seuraavaksi jatkaa Hektor Työttömän arkiveisulla : ”Maanantai ei mitään, tiistai ei mitään, keskiviikko, torstai ei mittään. Perjantai ei mittään, lauantai ei mittään, sunnuntai ei siitäkään mittää…”
Ja sitten onkin jo Mikko Alatalon vuoro: ”…On silti hyvä, ettet näe minua nyt. En tahdo, että vuokseni sä järkytyt. Kun mennyt kaikki on, niin jäljelle jää vain tuo, ihmisen ikävä toisen luo..”
Taattu kotimainen linja jatkuu ja kehiin astuu itse Juice : ”…Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen, ja kaikki paitsi elämä on turhaa. Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa..”
Nyt meitä viihdyttää Petri Laaksonen Turkka Malin sanoin: ”… Täällä Pohjantähden alla, hiipii sieluun asti halla, ja tunteen tappamalla, rikki repii sydämen…”
No niin, kyllä on myönnettävä, että musiikilla on iso vaikutus. Mukavasti alkaa jo piristää.
Seuraavaksi tunnelmaa nostaa Lasse Mårtensson ja Nousevan auringon talo : ”On paikka kuulu kurjuuden, talo nousevan auringon. On turmellut mun elämän, talo nousevan auringon.”
Vihdoin kuullaan itse mestaria, Olavi Virtaa . ”Järjen veit ja minusta orjan teit, kun lempes annoit ja kestävän sen vannoit. Mut kesti se vain hetkisen murheeksi…”
Georg Malmsten kajauttaa ilmoille Kauniin valheen . ”Oli silmies säihky niin sytyttävä….. Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen..”
Seuraavaksi jatketaan tangon tahdissa. Pettäjän tie : ”Tyttöni nuori, kevään ensi hurman, minä kanssas koin, vaan syksy jo kaiken vei. Ei enää loista silmäs tähtein lailla vaan lempes tuo, se tuskia mulle suo..”
Samalla vakuuttavalla linjalla jatkaa Ei aina käy niin. ”… Ei koskaan saa luottaa, niin tehnyt mä oon, vain murheen se tuottaa, taas yksin kun oon…”
Tunnelma huipentuu. Vuorossa Baddingin Tähdet, tähdet: ”… Tähdet, tähdet, luoksenne tahtoisin pois, tähdet, tähdet, silloin mun helpompi ois..”
Ja kotimaisen puolituntisen päätämme reippaaseen lohdulliseen jenkkaan Väliaikainen: ”Elo ihmisen huolineen murheineen, se on vain väliaikainen. Ilonhetki myös helkkyvin riemuineen, se on vain väliaikainen. Tämä elomme riemu ja rikkaus sekä rinnassa riehuva rakkaus ja pettymys tuo, totta tosiaan: väliaikaista kaikki on vaan.”
Eläköön!
Pekka Alitalo
enemmänkin kevätihminen