Hirvikolarin riski on suuri tähän aikaan vuodesta. Niitä sattuu eniten hämärän tai pimeän aikaan. Kookkaaseen eläimeen törmääminen voi saada aikaan pahaa jälkeä. Kuljettajan kannattaa olla valppaana.

Liikkeellä tulisi aina olla hyväkuntoisella autolla, jonka valot ovat kunnossa ja oikein suunnatut sekä tuulilasi puhdas. Ajonopeudet on pidettävä maltillisina, tilanteeseen sopivina. Vaikealla säällä tai pimeällä tilannenopeuden voi pudottaa alle nopeusrajoituksen, eritoten hirvivaroitusalueilla.

On myös tärkeää tietää, miten toimia onnettomuuden sattuessa. Varoita muuta liikennettä ja vie varoituskolmio paikalleen. Soita hätänumeroon 112 ja hälytä apua, mikäli onnettomuudessa on loukkaantuneita. Ilmoita aina tapahtuneesta poliisille.

Monimerkkikorjaamoketju Autoklinikan tutkimuksessa jopa 86 prosenttia vastanneista vakuuttaa, että tietää miten toimia, jos joutuu hirvikolariin.

Ensiavusta puhuttaessa suomalaiset autoilijat eivät kuitenkaan luota itseensä yhtä vahvasti. Hieman yli puolet eli 57 prosenttia myöntää, ettei luottaisi omiin ensiaputaitoihinsa onnettomuuspaikalla, oli kyse sitten hirvikolarista tai muusta vahingosta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here