Petteri Hyytiäinen viihtyy niin ihmisten kuin eläinten parissa

0
Petteri Hyytiäisen kotiin mahtuu ihmisten lisäksi lemmikkejä, koiria,

Teksti Kirsi Seppälä

50 vuotta täyttävä Petteri Hyytiäinen on tyytyväinen elämäänsä. Neljän lapsen isä elää viisikymppisenä ruuhkavuosia, sillä kotona temmeltää kaksi poikaa, 6-vuotias Lauri ja 8-vuotias Konsta sekä viisi kissaa ja koira. Oman säväyksensä huollettavien joukkoon tuovat kiinankellosammakot ja akvaariokalat. 

Humppilassa lapsuutensa viettänyt Hyytiäinen kiinnostui jo kouluaikana kemiasta ja biologiasta, mutta ei päässyt yliopistoon. Hän haki prosessinhoitajalinjalle, mutta tekunkaan ovet eivät auenneet.

Hyytiäinen kävi armeijan Parolan panssariprikaatissa ja sai panssivaunuradistin koulutuksen. Armeijan jälkeen Hyytiäisen silloinen tyttöystävä bongasi lehti-ilmoituksen, jolla haettiin opiskelijoita kemianlaborantin koulutukseen Forssaan. Hyytiäinen haki ja pääsi sisään.

Kun hän kahden vuoden opiskelun jälkeen valmistui ammattiinsa, Suomessa alettiin keskittää ja sulkea elintarvikelaboratorioita. Töitä lempialalta kemian parista ei löytynytkään.

Kun Hyytiäinen kuuli laboratoriohoitajan koulutuksesta, hän haki Turkuun terveydenhoito-oppilaitokseen.

– En oikein tiennyt, mitä laboratorionhoitaja tekee. Koulussa se selvisi, täällä pistetään ihmisiä. Ajattelin että selvä homma, sitä sitten teen. Näin päädyin alalle. Valmistuin jouluna 1995 ja aloin heti tehdä sijaisuuksia, Hyytiäinen muistelee.

Hyytiäisen piti valmistumisen jälkeen mennä Ypäjän Hevosopiston laboratorioon kesätöihin. 

 – He ottivatkin töihin luokkakaverini, koska hänellä ei ollut mitään töitä, mutta minulla oli sijaisuuksia. Soittelin sitten kaverini vinkistä Somerolle Laaksosen Helenalle , että teillä on labrahoitajan paikka vapaana. Tein ensin sijaisuuksia. Kun paikka tuli auki, hain sitä. Olen ollut virassa vuodesta 1997. 

Somerolle Hyytiäinen muutti silloisen vaimonsa kanssa 1999. Nykyiseen kotiinsa Myllykujalle perhe muutti 2004. Hyytiäisen vanhin lapsi Severi on jo 19-vuotias ja Silja 13.

– Nykyisen vaimoni Eijan tapasin heinäkuussa 2008. Elokuussa menimme kihloihin ja hän muutti luokseni loka–marraskuussa. Ei tässä iässä kannata kiirehtiä, mutta meillä synkkasi hyvin alusta alkaen, Hyytiäinen kertoo.

Hyytiäinen kuvailee heitä sopivasti samanlaisiksi ja sopivasti erilaisiksi, joilla on paljon yhteistä  – esimerkiksi eläinrakkaus.

 

Luottamustoimia ja harrastuksia

Petteri Hyytiäinen on sekä kirkkovaltuuston että kirkkoneuvoston jäsen. Sivistyslautakunnassa hän on jäsenenä ja ympäristölautakunnassa varajäsenenä.

– Minut houkuteltiin aikoinaan mukaan, keskustaa edustava Hyytiäinen naurahtaa.

Työpaikallakin Hyytiäinen on saanut luottamustoimia, sillä hän on Someron terveyskeskuksessa Tehyn pääluottamusmies. 

Harrastuksista pitkäaikaisin on kiinankellosammakoiden pito.

 – Hommasin ensimmäiset kiinankellosammakkoni jo silloin, kun asuin lapsuudenkodissani Humppilassa, ja niitä on ollut siitä asti eli ainakin 30 vuotta. Vanhin sammakoista eli 18 vuotta. Kiinankellosammakot ovat hauskoja ja sosiaalisia, ne tulevat moikkaamaan ihmistä lasin viereen. Hyvin hoidettu akvaario on kuin taulu, Hyytiäinen kertoo.

Carlo-koira tuli taloon, kun Hyytiäisen vaimo sairastui. Hän halusi collien, jotta voi käydä koiran kanssa lenkillä ja kunto nousee. 

– Se on kompromissikoira. Hän sanoi otetaan, ja minä ei oteta, ja niin me otimme koiran, Hyytiäinen vitsailee. 

Korukivien hionnasta Hyytiäinen innostui isänsä myötä.

– Isäni kävi varmaan 40 vuotta sitten kivenhiontakurssin, missä kiveä hiottiin piikarpidi-kappaletta vasten. Innostuin kivistä jo silloin ja hioin niitä samalla tavalla. Menimme myöhemmin kansalaisopistoon kivenhiontakurssille. Teetimme itse pyörö- ja tasohionnassa tarvittavat laitteet, joihin saimme laikat halvalla Tallinnasta. Opiskeluaikana tein paljon kivikoruja, hän kertoo. 

Toimelias viisikymppinen on ehtinyt aloittaa metsästysharrastuksensakin uudelleen. Samalla tuttu humppilalainen metsästysseura vaihtui paikalliseen.

 – Metsästyksessä parasta on ulkoilu ja se että ruuaksi saa luomulihaa.

Jos aikaa jää, Hyytiäinen kasailee myös kavereiden ja sukulaisten tietokoneita. Työpaikallakin taidot on huomattu, ja hän tekee laboratoriotyön ohessa myös atk-tukitöitä.

Petteri Hyytiäinen on kunnostanut vaimonsa kanssa myös 20-vuotisen projektinsa, rättisitikan valmiiksi. 

– Se oli tallissa pitkään, mutta kun vaimokin innostui, teimme sitä pari viime vuotta intensiivisesti. Seuraavana suunnitelman on 2CV4:n kunnostus ja museoiminen.

Somerolla on asiat hyvin

Hyytiäinen kertoo viihtyvänsä Somerolla hyvin, vaikkei lopulta ihan kutsumusammattiinsa päätynytkään.

– Somero hyvä paikka asua ja tehdä töitä. Tämä on mainettaan parempi ja täällä moni asia on paremmin kuin muualla, hän toteaa.

Vaikka elämän varrella on sattunut ja tapahtunut, Hyytiäinen on säilyttänyt myönteisen elämänasenteensa.

– Vastoinkäymisiä on ollut. Suhtaudun kuitenkin ongelmiin niin, että jos tänään kaikki menee päin p:tä, niin katsotaan, meneekö huomenna vielä huonommin. Asiat tuppaavat järjestyä. Kun on uskoa ja yritystä, kyllä asiat siitä paremmiksi muuttuvat, Hyytiäinen toteaa hymyillen.