Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo toimittaa piispantarkastuksen Someron seurakunnassa viikonloppuna 4.–6.10.
Kirkkoherra Jaakko Knuutilaa tarkastus ei jännitä.
– Piispantarkastus on seurakunnalle tukea antavaa toimintaa. Halutaan, että asiat sujuvat ja seurakuntalaiset ja työntekijät voivat hyvin, selventää kirkkoherra järjestelmän tarkoitusta.
– Piispantarkastus on vuoden mittainen matka. On keskusteltu ja käyty asioita läpi työyhteisössä ja luottamushenkilöiden kanssa. Lisäksi asessori käy tarkastamassa hallinnon ja talouden. Nyt prosessi huipentuu piispan vierailuun seurakunnassa, sanoo kirkkoherra.
Projektissa selvitetään seurakuntaelämää ja miten työ seurakunnassa sujuu. Asioita on käyty läpi työyhteisön ja luottamushenkilöiden kanssa.
Parannettavaa Somerolla on löytynyt muun muassa tiedon kulussa, työntekijöiden jaksamisessa ja organisaation selkiyttämisessä.
– Organisaatiota on selkeytetty muun muassa sillä, että johtokuntien tilalle tehtiin työryhmät, kertoo Knuutila.
– Ihan hyvältä Someron seurakunta näyttää. Se ei ole valmis, mutta ei varmaan koskaan valmiiksi tulekaan. Löytyy halua uudistua ja etsiä toimivia ratkaisuja. Raha niukkenee, mutta pienenevässä taloudessa eletään joka sektorilla. On vaan mietittävä, mikä on oleellista ja mikä ei, pohtii Jaakko Knuutila.
Piispan seurueeseen kuuluu piispa Matti Revon lisäksi tuomiorovasti Olli Hallikainen ja lääninrovasti Esa Löytöniemi. Heidän kanssaan kohteissa kiertelee Someron seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.
Ohjelmaan kuuluu vierailuja paikkakunnalla. Joukko tutustuu muun muassa Jaatimetiin, Kultelan kylään, kaupungin johtoon ja kulttuurielämään.
Perjantaiaamuna piispa toimittaa kaikille avoimen rukoushetken Someron kirkossa.
Iltapäivällä piispa vierailee Kiiruun koulussa sekä Someron lukiossa. Oppilailla mahdollisuus esittää kysymyksiä piispalle.
Perjantai-iltana piispa Repo menee Kultelan savipuistoon kuulemaan kyläyhdistyksen kuulumisia. Siellä pidetään myös iltahartaus.
Lauantai-iltapäivänä 5.10. seurakuntakeskuksessa on nuortenveisujamit. Bändissä on mukana muun muassa piispa Repo, lääninrovasti Löytöniemi ja Someron kirkkoherra Jaakko Knuutila.
Sen jälkeen on seurat Somerniemen kirkossa, jossa puhujina ovat piispa, tuomiorovasti ja Someron omat papit.
Sunnuntaina 6.10. on piispan messu Someron kirkossa, lounas ja päiväjuhla seurakuntakeskuksessa.