Saija Tuupanen viihdytti

0
Turkuun syksyllä muuttanut tangokuningatar Saija Tuupanen oli tiukka tuomari Naantalin kisassa. KUva Jari Larikko/TS

Viikon arkisen aherruksen kruunasi syksyisen perjantai-illan fantastiset tanssit Teeriharjulla. Loistavan tunnelman takasivat eturiviin kuuluvat huippubändit Saija Tuupanen & eXmiehet ja Fernanda. Porukkaa oli hyvin liikkeellä, niin kuin joskus vanhaan hyvään aikaan. Iso kiitos!

Mukana tunnelmassa fiilistellyt

Härkätien tuore tervetullut uutuus, itsepalvelukassa, kehitystä isoista kaupoista mallia. Nykyisin kiireisen asiakkaan ilon aihe, välttää jonotukset.

Kokeiltiin heti

Kiitos Heikki Paakkanen kauniista Harry Nurmen muistokuvasta.

Entinen koulutoveri

Nyt puhutaan paljon säästämisen tärkeydestä. Minusta ainakin siihen pitäisi pyrkiä, että säästöön saataisiin sen verran, mitä kuukaudessa elämiseen menee. Itse laitan joka tilistä 50 euroa, mutta vähemmälläkin summalla saa säästöjä kerryytettyä. Kympin panoksellakin on vuoden lopussa 120 euroa. Kahdella kympillä saisi säästöön parissa vuodessa lähes viisisataa!

Säästöpossu

Mikä järki on Tervaskannon myynnissä, kun kaupunginjohtaja sanoo, että kaupunki ei nyt pysty rakentamaan uutta, niin on parempi, että myydään pois? Tuleeko muka Mehiläinen hyvää hyvyyttään tekemään uuden rakennuksen tilalle, vai siksi että on sille hyvä bisnes, kun kaupunki jää ikuiseksi rengiksi? Maalaisjärjellä ajateltuna tuo kuulostaa kuin pakkasella pissaisi housuihin.

Voi hyvät hyssykät päättäjiämme!

Lapsilla ja elukoilla tuntuu olevan hyvin heijastimia, mutta missä ovat aikuisten heijastimet. Eivät mustiin pukeutuneet aikuiset yhtään sen paremmin mustalta tieltä näy kuin lapset tai koiratkaan.

Ottakaa oppia nuoremmista

Lapsiperheiden hyvinvointi ja lapsiperheköyhyys keskusteluttaa vakavasti Suomen eduskuntaa. Kyse on monista vaikuttavista asioista. Somerolla me kaikki tiedämme, että ”isän ja äidin suhde on lapsen paras koti”. Täällä perheasiain neuvottelukeskuksen asiakkaista monet ovat perheneuvontaa halunneet nimenomaan parisuhteen hyvinvoinnin parantamiseksi ja samalla lasten olon parantamiseksi. Perusturvalautakunta on yllättäen poistanut vuoden 2020 talousarviossaan rahat, joilla ennen on tuotettu edellä mainitut perheneuvontapalvelut. Lopullinen päätösvalta on onneksi kaupunginvaltuustolla.

Parisuhde- ja perhearvot kunniaan