Somerolainen Foxy sai Sankarikoira-arvon

0
Saksanpaimenkoira Foxy pelasti Tarvo ja Katariina Kroosin hengen ja

Kennelliitto myönsi somerolaiselle saksanpaimenkoira Foxylle Sankarikoira-arvon.

Arvon sai tänä vuonna Suomessa 13 koiraa. Arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kennelliitto palkitsee sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa 8. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.

Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä.

Saksanpaimenkoira Foxy pelasti omistajansa Katarina ja Tarvo Kruusin tulipalosta joulukuun alussa 2018.

Foxy herätti keskellä yötä isäntänsä hyppimällä, haukkumalla ja raapimalla. Mies avasi talon yläkerrassa sijainneen makuuhuoneen oven ja huomasi, että koko portaikko oli savussa. Suljettuaan makuuhuoneen oven mies rikkoi ikkunan ja hyppäsi Foxyn kanssa ulos.

Savu valpastutti myös Katarina-vaimon. Hän rikkoi alakerran ikkunan ja tuuppasi hoidossa olleen koiran ulos. Sitten Tarvo Kruus tempaisi puolisonsa samaisesta aukosta.

Katarina Kruus ei yleensä nukkunut alakerrassa, mutta jalan kunto ei tuolloin sallinut ylöskipuamista.

– Yläkerran ikkunasta minä en olisi päässytkään ulos, uskoi polvileikkausta tuolloin odottanut Katarina Kruus haastattelussa, jonka Somero-lehti teki pian tulipalon jälkeen.

Pariskunnalla oli talossa palohetkellä neljä omaa ja yksi hoitokoira.

Koirista jäivät henkiin saksanpaimenkoira Foxy ja sekarotuinen Rambo sekä hoitokoira Viivi. Affe ja Rebekka menehtyivät.

Koko talo ja pariskunnan tavarat tuhoutuivat täysin. Tulipalon todettiin alkaneen tulisijan takana olleista rakenteista.

Mies oli hengittänyt niin paljon savua, että hänet vietiin TYKS:iin. Myös Foxyn keuhkot vaurioituivat savusta.

Saksanpaimenkoira Foxy on löytökoira, eikä helpoimmasta päästä. Pariskunta kertoi Somero-lehdelle viime vuonna, että Foxyn kanssa ei monikaan tule toimeen. He uskoivat koiran kokeneen kovia lapsuudenkodissaan.

– Puhuimme Tarvon kanssa, että nyt löytyi tälle koiralle tarkoitus: se pelasti meidät, totesi eläinsuojelutyötä vuodesta 1983 tehnyt Katarina Kruus Somero-lehdessä 21.12. 2018 ilmestyneessä haastattelussa.