Someron Esa on kokoluokkansa ykkönen

0
Palkitut esalaiset

Esakalliolle kauden päätöstilaisuuteen kokoontuneiden Someron Esan yleisurheilijoiden, heidän valmentajiensa ja tukijoukkojensa kelpasi hieman röyhistellä rintojaan ja tuntea suurta ylpeyttä kuluneen kilpailukauden onnistumisista.

Kausi 2019 tulee jäämään historiankirjoihin Esan menestysvuotena yleisurheilukentillä. Pelkästään Suomen mestaruustaso huomioiden seuralla oli palkittavanaan peräti kolmetoista mitalistia tai vähintään pistesijan saavuttanut urheilijaa.

Kun mittapuuksi otetaan piiritaso, mitaleille ja pistesijoille yltäneiden urheilijoiden joukko kasvaa vielä paljon suuremmaksi. Voidaan siis hyvällä syyllä todeta, että Someron Esa on tällä hetkellä mahtitekijä lounais-suomalaisessa yleisurheilussa!

Tunnelma esalaisten ”kotiareenalla” oli juhlava ja iloinen, mutta myös hieman haikeutta oli ilmassa.

Paitsi päättynyttä huikean menestyksen kautta, seuraväki jäi kiitollisin mielin kaipailemaan ja muistelemaan urheilu-uransa vastikään päättäneen seuraikoni Minna Nikkasen Esalle ja koko Somerolle vuosien varrella tuottamia monia riemunhetkiä ja ylpeydenaiheita.

Kokoluokkansa ykkönen Suomessa!

Yleisurheilun arvostetussa Kalevan malja -pistekilpailussa somerolaisseuran voidaan sanoa palanneen tänä vuonna valtakunnalliselle huipputasolle.

Esa jätti taakseen kaikki muut alle kymmenentuhannen asukkaan paikkakunnilla operoivat seurat, kuten myös kaikki naapurikaupunkien ja -kuntien seurat. Valtakunnallisessa vertailussa Esa oli satojen seurojen joukossa 25. paras.

Saavutuksen arvoa nostaa entisestään se, että Esa kahmi pistesaaliinsa pääosin kenttälajeista, joissa ei ole samanlaista mahdollisuutta hyödyntää muutaman urheilijan potentiaalia kuin juoksulajeista menestyksensä ammentavissa seuroissa.

Palkittuja valmentajia ja urheilijoita

Jani Pihkanen, Vuoden 2019 valmentaja: Silja Kosonen, N17 moukari SM 1, kiekko 1, N SM moukari 8, nuorten maaottelu moukari 1, N talviSM moukari 1, Universadit Baku 1, ranking N17 moukari 1, kiekko 3, kuula 11, N moukari 5. Marika Virtanen, N16 moukari SM 1, N17 talviSM moukari 3, ranking N16 moukari 1, kiekko 17.

Jarno Koivunen: Minna Nikkanen, seiväs, SMhalli 2, ranking 1 hallissa.

Kari Pihkanen: Henri Liipola, moukari, M SM 1, Suomi-Ruotsi maaottelu 1, Universadit 7, ranking M 3. Johanna Witka, moukari, N22 SM 5, talviSM 2, SM N 7, ranking N 10. Jani Pihkanen, moukari, M SM 18, ranking M 21. Anniina Witka, moukari, N19 SM 9, talvi SM 7, ranking 9. Lauri Kakko, moukari P15 SM 5,joukkuemoukari 1, ranking P15 moukari 5.

Jari Holttinen: Tommi Holttinen, seiväs, M SM halli 2, SM halli M22 2, Pm halli 5, Suomi‑Ruotsi maaottelu 5, ranking M 3 ja M22 2.

Juha Sainio: Linnea Harala, N 3000 mej SM 4, 5000 m 8, 3000 m SM halli 5, ranking 3000 mej 6, 1500 m 14, halli 10, 3000 m 16, halli 9, 5000 m 17.

Hannu Vuori: Jenni Vuori,N keihäs, ranking 18.

Markku Sarén: Veikka Sarén M17 SM-maastojuoksu 10 km 1, SM-triathlon sprintti 1, Supersprintti triathlon 1, triathlon Suomen cup 1, duathlon M19 1, ranking M17 10 km tiejuoksu 1.

Tero Lampinen: Max Lampinen, moukari P15 SM 1,kiekko 2, joukkuemoukari 1,joukkuekiekko 3, SE moukari, ranking P15 moukari 1, kuula 1, kiekko 1. Mico Lampinen ranking P14 kiekko1, moukari 3, SE kiekko P13.

Tommi Virkki: Riikka Virkki, seiväs T15 SM 8, joukkueseiväs SM 2, ranking 11.

Heikki Sariola: Lotta Sariola, seiväs, T15 SM 7, joukkueseiväs SM 2, ranking seiväs 9.

Anne Sundström: Juho Leppä, P15 joukkuekiekko SM 3, kiekko 14, 3-loikka 15, ranking 15 korkeus.

Mariskolin saajat (palkinnoilla tai pistesijoilla SM-kisoissa myös talvi SM-kisoissa): Minna Nikkanen, Henri Liipola, Tommi Holttinen, Linnea Harala, Johanna Witka, Veikka Sarén, Silja Kosonen, Marika Virtanen, Max Lampinen, Riikka Virkki, Lotta Sariola, Juho Leppä ja Lauri Kakko.

Esakallion narikkastipendit: yleisurheilu: Ville Vuola ,Veeti Vuola ja Elsa Hälli. Suunnistus: Aleksi Juote.