Saisiko Somerolla kansan liikkeelle, mietiskelen missin vetovoimaa ja hiljennyn oman paikkakunnan musiikkipersoonien kohtaloihin. He näyttävät pysyvän kansan tajunnassa, vaikka eivät voi pilven päältä enää uraansa kannatella.
Automatkalla Porintien tasaisissa kesämaisemissa radiosta alkoi kuulua tutun tuntuista puhetta. Puntti Valtonenhan siellä oli kertomassa suomalaisesta sielunmaisemasta, tangosta ikuisen kaipuumme ilmentymänä ja Unto Monosesta .
Haastateltava pohjusti Uuden Iloisen Teatterin tuottamaa näytelmää Aavan meren tällä puolen. Timo Rautiainen, Jussi Lampi ja Puntti Valtonen esittivät sitä Muuramen Riihivuoren ja Oulun kesäteattereissa.
Tiedossa oli, että Esakalliolla harjoiteltiin ammattilaisvoimin Oi, jospa kerran -musiikkinäytelmää, jonka kuvitteellisissa kohtaamisissa yleisö tulisi näkemään Monosen, Baddingin ja M.A. Nummisen .
Tangomestariin tukeutui myös Karvia, joka on alle kahden ja puolen tuhannen asukkaan pikkupitäjä Satakunnan pohjoisimmassa kolkassa. Kesäksi valmistui uusi kulttuurikeskus yli 400-paikkaisine katsomoineen. Somerniemeläisten hengenheimolaisia näyttävät olevan.
Paikkakunta on tunnettu talkoohengestään ja omin voimin järjestämistään aktiviteeteista, joissa näkyvänä voimana toimii laulaja Anne Mattila . Karvian Musiikkiteatteri avasi uuden näyttämön esittämällä juonellisen konsertin Kohtalon tango, joka perustui samannimiseen, Unto Monosesta kertovaan näytelmään.
Parin viikon päästä Mononen on tapetilla Helsingissä. Tangoprinssi Kalle Jussila johtotähtenä Malmitalossa esitetään värikäs ja tunteikas musiikkinäytelmä tangomestarista. ”Lauluja, jotka ovat soineet suomalaisten sydämissä monen sukupolven ajan”, esitystä mainostetaan.
Jos Somerolta katsoen epäilyttää, tokko muut enää muistavat täällä vaikuttaneita musiikkipersoonia, hyvin näyttävät muistavan. He ovat klassikkoja, joiden elämästä ja aikaansaannoksista löytyy aineksia uusiin luomuksiin. Somero saa kiittää eri taiteenlajien ja urheilun intohimoisia harjoittajia ja harrastajia maineestaan kiehtovana paikkana.
Uuden sukupolven edustaja, rock-muusikko Tiisu Henrik Illikainen katselee kuvassa lippalakkinsa alta kiharapilven keskeltä. Parin vuoden hiljaiselon jälkeen hän on palaamassa estradeille yhtyeensä kanssa. Onnea ja menestystä matkaan!
Salli Lehtinen
toimittaja, eläkkeellä