Tietoa on tarjolla valtavasti. Mutta myös harhauttavaa, ehkä jopa huonoon elämään ja rikollisuuteenkin johtavaa.
Netti, sen tuomine etuineen ja haittoineen, on kaikkien saatavilla. Vanhempien on mahdotonta valvoa lastensa toimia ja harrastuksia netissä.
Toki siellä on ikärajoja, mutta niistä pääsee ohi valehtelemalla, helposti ja nopeasti.
Pahoille sivuille eksyminen on helppoa, ja lapset ovat uteliaita. Kaikki oppi tarttuu helposti niin hyvässä kuin pahassakin.
Mitä me voimme tehdä? Riittääkö läsnäolomme? Säilyykö keskusteluyhteys?
Noudatammeko itse riittävän korkeamoraalista elämää ollaksemme hyviä esimerkkejä?
Esimerkki, joka ohjaa hyviin tekoihin, pitää pois pahuudesta.
Media suorastaan tulvii ahdistusta luovia mielikuvia erilaisista uhkatekijöistä. Asioista, jotka saattavat aiheuttaa ”en voi näille mitään” tunteen, alistumisen. Sen, joka voi luoda välinpitämättömyyden ja epätoivon tunteen. Niin voimakkaan turhautumisen, että luiskahtamien hyvältä linjalta vaarantuu.
Osaammeko kertoa mahdollisuuksista, tavoista voittaa uhkakuvia?
Muistammeko keskustella hyvistä vaihtoehdoista? Oikean tiedon ja osaamisen merkityksestä?
Ohjata lasta itseluottamukseen ja varmuuteen selviytymisestä?
Vai olemmeko kenties itse jo vaipuneet toivottomuuteen, joka sitten tarttuu lapsiin?
Tuskin koskaan vanhemmuus on ollut niin vaativaa kuin nyt. Aiemmin vaarat ja riskit olivat näkyviä, helposti tunnistettavia, mutta eivät enää.
Tänään tarvitsemme todellista läsnäoloa, hyvää luottamusta luovaa yhdessä elämistä pitääksemme lapsemme hyvällä puolella.
Muutoksen kourissa