Voima päätti pitkän kauden voitokkaasti

0
Voima on siirtynyt 3-1 johtoon ja

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Yli puoli vuotta kestänyt pelikausi jalkapallon miesten Kolmosen Länsi-Suomen piirissä päättyi sateen kastelemalla Someron urheilukentän nurmella, missä kotijoukkue Voima isännöi turkulaisjoukkue Jyrkkälän Tykkejä.

Voima aloitti kauden huhtikuun alun kylmässä kevätkelissä kotivoitolla ja päätti sen niin ikään kotivoittoon syksyn koleudessa. Somerolaiset sinetöivät jatkosopimuksensa Kolmoseen ja passittivat JyTyn sarjaporrasta alemmaksi loppulukemin 3–1 (2–1).

Otteluun lähdettäessä Voima ei voinut vielä olla sataprosenttisen varma säilymisestään, joskin putoamisviivan alle valahtamiseen olisi vaadittu somerolaisten tappion lisäksi muitakin yllätystuloksia päätöskierrokselta.

Digha loisti hyökkäyspäässä

Molemminpuolisen alkutunnustelun jälkeen ottelu heräsi eloon 18. minuutilla, kun Voiman nigerialaishyökkääjä John Digha täräytti komean kaukovedon vierasmaalin poikkiputkeen.

Kaksi minuuttia myöhemmin syntyi avausmaali, kun kaksi turkulaista ”unohtui” vapaaksi kotijoukkueen maalin edustalle. Heistä Joonas Hänninen pääsi helposti tuikkaamaan pallon Niklas Sundbergin taakse Voiman verkkoon.

Maaliin johtanut tilanne haiskahti vahvasti paitsiolta, mutta koska erotuomaristo ei moista noteerannut, kirjattiin Tykkien johtoasema tulostaululle.

Noin kymmenen minuuttia ennen avausjakson päättymistä Voima sai kulmapotkun, jonka Samuel Woodward lähetti korkeana kaaripallona maalin takatolpalle. Siellä Digha ponnisti oikea-aikaisesti pukkaukseen ja ohjasi tyylikkäästi kotijoukkueen tasoituksen.

Juuri ensimmäinen 45-minuuttisen täyttyessä Voima sai vapaapotkun Tykkien puolustusalueelta. Vieraat selviytyivät ensimmäisestä vedosta, mutta irtopalloon ennätti ensimmäisenä kärkäs Digha, joka siirsi pallon pystytolpan kautta verkon perukoille.

Voima jyräsi laajalla rintamalla

JyTy olisi tarvinnut sarjapaikkansa säilyttämiseksi voiton Somerolta, mihin nähden joukkue tyytyi toisella jaksolla yllättävän passiiviseen takaa-ajoon. Loppua kohden näytti siltä, että voimalaisten fyysinen kunto kesti raskaassa vesikelissä kirmailun vieraita paremmin.

Vajaat kymmenen minuuttia ennen kauden päätösvihellystä Voima lisäsi johtoaan terävästä vastahyökkäyksestä, josta vaihtopenkiltä mukaan tulleet Djibril Lakh ja Alimamy Jalloh junailivat kotivoiton sinetöineen 3–1 -osuman: Lakh tarjoili nappisyötön maalin edustalle ja ”Mamy” Jalloh survaisi pallon vuorenvarmasti Tykkien maaliin.

Voimalla oli tässä ottelussa poikkeuksellisesti peräti viisi vaihtopelaajaa ja loppuminuuteilla myös Musi Nezamdoust ja Harri Känkänen pääsivät kentän puolelle. Jalkaansa loukannut Kim Louhisto oli jo aiemmin pitänyt vaihtaa Pablo Gomez-Marttilaan.

Kokonaisuudessaan Voima ansaitsee kehut vaikeuksien sävyttämän syyskauden päättämisestä olosuhteisiin nähden ehjään peliesitykseen. Pallonhallinta märällä kentällä ei ollut helppoa, mutta kun asenne oli kohdallaan, otteet olivat ajoittain parempia kuin monissa kuivan kentän kamppailuissa konsanaan.

Voiman kokoonpano kauden päätöspelissä: Niklas Sundberg (mv), Samuel Woodward, Ilkka Kallonen, Alhagie Sawaneh, Teemu Keisanen, Petteri Heikkilä, Niko Salkola (Musi Nezamdoust), Mikko Halonen (Alimamy Jalloh), Kim Louhisto (Pablo Gomez-Marttila), Sampha Kamara (Djibril Lakh) ja John Digha (Harri Känkänen).

Maalit: Digha (2) ja Jalloh; varoitus: Gomez-Marttila.

Kauden vähimmäistavoite täyttyi

Voiman voitto ja muiden kauden loppupuolella putoamista vastaan kamppailleiden joukkueiden päätöskierroksen tappiot nostivat somerolaisjoukkueen lopulta kirkkaasti irti putoajien kastista.

Viidestä viimeisestä ottelustaan Voima saalisti kymmenen pistettä ja oli loppukirin turvin neljäntoista joukkueen lohkossa kahdeksas. Kuudes sijakin jäi somerolaisilta vain pisteen päähän.

Ryhtiliike seitsemän peräkkäisen tappion jälkeen päästi Voiman pahimmasta pinteestä ja seura lunasti paikan samalle sarjatasolle myös ensi kaudeksi.

– Se oli meidän vähimmäistavoitteemme tälle kaudelle. Kokonaisuudessaan pelit menivät kylläkin alakanttiin ja tehdyistä virheistä on otettava opiksi, mikäli aiomme jatkaa pelaamista Kolmosen tasolla, Voiman manageri Tuomo Lehtinen arvioi.

Lehtisen mukaan joukkueen yhteisharjoittelu pitää saada säännöllisemmäksi ja kaikkien ryhmässä mukana olevien olisi syytä sitoutua toimintaan huomattavasti paremmin kuin parin viime kauden aikana.

Tälläkin kaudella Voiman joukkueessa oli paljon laadukkaita, ylemmillä sarjatasoilla meritoituneita pelaajia, mutta ilman säännöllistä harjoittelua heidän yhteispelinsä ei lähtenyt missään vaiheessa toimimaan kunnolla.

– Sitten kun vielä kokoonpano vaihteli kovasti ottelusta toiseen, yhteen pelaamisesta ei meinannut välillä tulla yhtään mitään, Lehtinen havaitsi.

Tuttuja nimiä maalitykkeinä

Kevätkierroksella Voima nyhersi kolme ottelua peräkkäin saamatta maaliakaan aikaiseksi ja syyspuolella tehottomuus äityi vielä pahemmaksi: Neljän peräkkäisen maalittoman kierroksen aikana jopa joukkueen paras maalinsylkijä John Digha oli aivan poissa tolaltaan.

Muuten tämä 26-vuotias hyökkääjä oli jälleen eräs tärkeimmistä lenkeistä Voiman kokoonpanossa. Maaleja syntyi kauden aikana seitsemäntoista, eli miehen henkilökohtainen ennätys Kolmosen tasolla.

Kaikkiaan Digha on viimeistellyt kolmen Somerolla pelaamansa kauden aikana jo 55 osumaa, niistä 31 ensimmäistä sarjaporrasta alempana.

Digha on varmasti vetänyt puoleensa muidenkin seurojen huomion, mutta Voiman manageri toivoo tietysti ykköstykin jatkavan maalien paukuttelemista Somerolla myös tulevaisuudessa.

Kolmosen Länsi-Suomen piirin maalintekijätilaston voitti 21 kertaa viimeistellyt FC Ålandin Rezgar Amani. Hänen ja Dighan väliin tilastokakkoseksi mahtui Paraisten IF:n riveissä lohkovoiton ja Kakkosen paikan saavuttanut SoVo Futsalista tuttu tehomies Gezim Voca.

Voca iski 18 maalia ja PIF:n toinen SoVo Futsalin edustaja, Joonas Manzo, yksitoista. Kaksikko siis latoi lähes puolet lohkovoittajan kuluneen kauden osumista!

V oiman maalitilasto: John Digha 17, Samuel Woodward 4, Kim Louhisto, Alimamy Jalloh ja Djibril Lakh 3, Petteri Heikkilä, Sampha Kamara ja Pablo Gomez-Marttila 2, Nosh A Lody, Kalie Jalloh, Werner Kaitila ja Mikko Halonen 1.