Somero-lehti 2.10.2009
Teksti Sauli Kaipainen
Työkavereiden tekemä iso kylttikin muistutti asiasta: Hannu Edel aloitti työnsä Somerolla silloin, kun presidentit olivat vielä Kekkosia.
Edel tuli Someron kunnaninsinööriksi vuoden 1974 alussa, ja ensimmäinen työpöytä oli Vippelässä. Kymmenen vuotta myöhemmin virkanimikkeeksi vaihtui tekninen johtaja. Nykyinen kaupungintalo valmistui 1975 ja kaupungiksikin Somero tuli 1993.
Haikeus ei erottunut ainakaan vielä lähtötilaisuudessa Hannu Edelin olemuksesta. Valtuustosalissa pidettyyn kahvitilaisuuteen oli saapunut työkavereiden lisäksi monia jo eläkkeellä olevia entisiä työtovereita sekä sidosryhmien edustajia.
Puheessaan kaupunginjohtaja Leo Haltsonen muistutti muun muassa juuri Edelin tuntevan työnsä kautta parhaiten Someron alamaailman.
– Se taas johtuu siitä, että Edel vastasi työssään muun muassa kunnallistekniikan rakentamisesta, josta suuri osa kätkeytyy piiloon, Someron maanpinnan alapuolelle, Haltsonen nauratti kuulijoita.
Maanmainio muisti
Työnantajan näkökulmasta Leo Haltsonen piti erityisen ansiokkaana eläkkeellä jääneen työntekijän suurta tarkkuutta työssään.
– Me tiedämme, että Hannu ei hötkyillyt, ja se seikka on säästänyt kaupungille vuosien mittaan todella paljon rahaa. Hän ei lähtenyt suinpäin rakentamaan uutta, sillä hän tiesi, että rakentaminen on kallista. Se piti tehdä harkiten, ja näin olemme säästyneet varmasti monilta virhelyönneiltä.
Haltsonen kiitteli myös entisen teknisen johtajan persoonallisuutta, seuramiehen luonnetta, rauhallisuutta ja hyvää muistia, johon myös muut kaupungintalolla oppivat luottamaan.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Koivuniemi muisti, että vaikka Edel oli virkanimeltään herra eli johtaja, hän ei ollut sitä luonteeltaan.
– Jos jonkun muun luota joutui joskus pahoilla mielin poistumaan, kannatti viimeksi käydä Hannun huoneen kautta. Hän sai tilanteen muuttumaan jälleen valoisaksi, Koivuniemi totesi.
Läksiäislahjaksi Edel sai raivaussahan. Työn pariin häntä innostettiin siis edelleen.
– Kiva täällä on ollut liki 36 vuotta viettää. Säröjä on ollut joskus aikaisemmin, mutta ei enää viime vuosina. Tämä on ollut hieno työpaikka, Hannu Edel totesi lyhykäisessä kiitospuheessaan.