Somero-lehti 16.11.1999
Teksti: Seppo Kummala
Tänä vuonna satovahingot vaihtelivat kovasti alueittain. Somerolla vahingot nousivat lähes viime vuoden suuruisiksi. Korvausta haki 68 prosenttia somerolaisista maatiloista.
Korvaushakemuksia jätettiin vuonna 1998 yhteensä 478 kappaletta. Tänä vuonna määrä nousi 485:een. Vahingon määräksi tänä vuonna arvioitiin 22,4 miljoonaa markkaa, mikä on puolitoista miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna.
– Viime vuonna jatkuvat sateet pilasivat sadot. Tänä vuonna kiusasi kuivuus. Lopputuloksena kasvustot näyttivät tänä vuonna samanlaisilta kuin viime vuonnakin, tosin tänä vuonna korjuuolosuhteet olivat hyvät, maaseutusihteeri Tauno Sallinen kertoi.
Sallisen mukaan sato oli huono kaikilla lajeilla. Viime vuonna korvauksia maksettiin 8,1 miljoonaa markkaa. Lopullinen korvausprosentti päätetään joulukuussa.
Viljasadot jäivät puoleen
Lähes kaikki satovahinkoilmoituksen jättäneet tilat saavat korvauksia. Korvausperusteena on 30 prosentin omavastuu. Arvio tehdään tilan koko sadosta ja yli 30 prosentin menneestä vahingosta on mahdollista saada korvausta. Korkean omavastuuosuuden vuoksi osa tiloista jäi ilman korvausta.
– Yleisestikin viljasadon määrä jäi huonoksi. Sadon määrä jäi keskimäärin 1500-2000 kiloon hehtaaria kohden, kun se hyvänä vuonna on kaksinkertainen. Ohrasato jäi huonoimmillaan jopa 300 kiloon hehtaaria kohden, Sallinen selvittää.