Somero-lehti 10.11.2009
Teksti Salli Lehtinen
Aaro Sorva osoitti kuuluvansa taikurien kärkikaartiin ravintolataikuuden SM-kisoissa. Hän sijoittui kolmanneksi tiukassa kilpailussa, jossa mitalistit olivat vain kahden pisteen päässä toisistaan.
Suomen taikurit ry:n järjestämään SM-mittelöön osallistui 12 alan taituria, joista viisi pääsi finaaliin. Loppukoitos tapahtui ravintolassa, jossa taikurit esittivät parastaan pöydästä toiseen kierrellen.
SM-mitali ei ole Sorvan ensimmäinen. Edellisen kerran, kun hän vuonna 2003 oli mukana ravintolataikuuden SM-kisoissa, tuloksena oli myös pronssi. Tämänkertainen kilpailu oli tiukempi. Viime vuonna hän sai pronssia viihdeohjelmakilpailusta.
Silkkiliina muuttui pikkuhousuiksi
Sorva täyttää lähiviikkoina 25 vuotta, mutta takana on jo lähes 15 vuotta taikatemppuja.
– Ensimmäinen esiintymiseni oli Lamminniemi-kodissa, kun olin kymmenvuotias. Katsomossa istunut mummo nauroi tikahtuakseen, kun taioin hänen kädessään olleen vaaleanpunaisen silkkiliinan pikkuhousuiksi.
Somerolta Aaro Sorva on päätynyt asumaan Saloon. Taikatemput ja viihdyttäminen ovat olleet hänen päätyönsä viisi vuotta.
Taikashowt syntymäpäivillä, häissä, yritysten juhlissa ja asiakastilaisuuksissa ovat hänen pääasiallinen areenansa. Lisäksi hän tekee isompia näyttämöilluusioita. Tilaisuuksien järjestäjät ja yleisö ovat antaneet kiitosta hyvästä supliikista ja hämmästyttävistä tempuista.
– Tämä on ilon ja elämysten tuottamista ihmisille, Aaro Sorva tiivistää ja uskoo, että viiden ja kymmenenkin vuoden päästä hänet löytää taikurikeikoilta.