Eemeli Salomäki nostaa rautaa MM-kisoissa

0
Eemeli Salomäki

Teksti Aulis Tiensuu, kuva Shoja Lak/TS

Someron Esaa yleisurheilussa edelleen edustava Eemeli Salomäki tavoittelee lauantaina nykyisessä kotikaupungissaan Lahdessa varustepenkkipunnerruksen WPC-liiton MM-mitalista. Salomäki on kilpaillut MM-kisoissa viimeksi 10 vuotta sitten Berliinissä seiväshypyssä.

Kilpailussa käytetään nostoja auttavaa useampikerroksista penkkipaitaa. MM-kisavastustajista Salomäellä ei ole tarkempaa tietoa. Kilpailut ovat kaikille avoimet, kansallisesti ei tarvita lisenssejä eikä edusteta seuroja, joten osanotto on helppoa. Eemeli Salomäen sarja on alle 75 kiloa, jossa hän keväällä voitti Suomen mestaruuden tuloksella 165 kiloa.

– Aion aloittaa 160 kilosta ja kaikkiaan kolmen yrityksen kilpailussa parantaa kahdella seuraavalla yrityksellä. Katsotaan mihin se riittää, toteaa Salomäki.

Kesällä Eemeli Salomäki oli mukana Esan SM-viestijoukkueessa. Lahtelaisen seiväskoulun vetäjänä hän on pitänyt itsekin vielä yllä tuntumaa takavuosien menestyslajiinsa.

– Yleisurheilua ja Esaa en ole jättämässä, vaan aina kun siinä lajissa kilpailen, edustan Esaa.

Nähdäänkö Salomäki jo ensi kesänä syntymäkaupunkinsa Turun Kalevan kisojen seipäässä tai sitten myöhemmin jossakin muussa lajissa SM-tasolla, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa mies on nyt entistäkin vahvemmassa kunnossa.