Elämä on hyvä, kun on elänyt

0
Saima Väreluodon koti on Pihla-kodissa Tervaskannossa.

– Kannatti täyttää vuosia, kun sai lahjoja. Kaunis ja hyvää ainetta, heittää Saima Väreluoto, kun katselee syntymäpäivälahjakseen saamaansa puseroa, sekä kortteja ja muita lahjoja.

– Elämä on hyvä, kun on elänyt eikä jättänyt elämättä. Kaikki on hyvin, kun ottaa siltä kannalta, toteaa Väreluoto 100-vuotiaan kokemuksella.

Hänelle riittää, kun saa hitusen ruokaa, on katto pään päällä, siellä lämpöä ja huolehtijoita, jotka katsovat hiukan ikäihmisen perään ja joiden kanssa saa jutella tovin.

Väreluoto on onnessaan, kun yhä muistaa ja kuulee.

– Olen vielä utelias, sanoo hän, joka ryhtyy keskusteluun kenen kanssa tahansa.

– Olen saanut elää hyvän elämän. Oli lempeät vanhemmat ja hyvä mies, eikä lapsissakaan ole valittamista, selvittää Väreluoto kaksostytöistään Anjasta ja Riitasta, joista Riitta on jo taivaanisän kartanoissa.

Saima Väreluoto sanoo, ettei lapsia kannata hallita. Olla vaan taustalla ja tukea, jos vaikka tarvitsisivat.

– Itse ne ovat itsensä kasvattaneet, tuumii äiti tyttäristään.

Saima Rantio syntyi perheeseen, jossa ei ollut yltäkylläisesti tavaraa.

– Mutta se oli sitä aikaa. Palkat olivat pienet, rahaa ei ollut paljon. Mutta töitä riitti, meille lapsillekin.

– Isä oli suutari ja äiti hoiti lapsia ja kotia, ja hyvin hoitikin: laittoi ruokaa ja leipoi. Hän ei koskaan ollut pahalla päällä. Hän oli äitien äiti, kehuu Saima, joka oli kymmenlapsisen sisarussarjan keskipaikkeilta. Tyttöjä oli neljä ja poikia kuusi.

100-vuotiaalla on elossa vielä kolme sisarusta: pikkuveljet Väinö, 96 ja Matti, 91 sekä pikkusisko Anni, 86 vuotta. Väinö ja Matti Rantio asuvat pääkaupunkiseudulla ja sisar Anni Ylitalo Somerolla.

Nuorena Saima Rantio oli piikana lapsuudenkotinsa lähitaloissa Ollilassa, ja haaveili lastenhoitajan ammatista. Sota-aikana tie vei Helsinkiin sairaalaan naperoita hoitamaan.

– Siellä oli Arvo Ylppökin, pieni mies, joka sai paljon aikaan.

Kun sota loppui, Saima Rantio palasi kotiin.

– Sitä olen harmitellut, että lastenhoitajan haaveet jäivät. Mutta ei silloin ollut varaa kouluttaa.

Vierelle löytyi Kalle Väreluoto , jonka kanssa Saima Rantio laittoi kodin Kurinkulmalle Lahden kylään.

– Valkovuokkometsästä se lähti. Kun kukat eivät mahtuneet Kallen suuriin käsiin, niin laitoin niitä hänen lakkinsa täyteen. Sinne tiskipöydälle hän lakkinsa tyhjensi. Hän sanoi äidille, että otan teiltä yhden tyttären. Äiti vastasi, että niitä on monta, kenetkä otat. Kalle sanoi, että tuon paksuimman ja mukavimman, hymyilee Väreluoto.

Hän oli vähän päälle kahdenkymmenen, kun meni kihloihin Kallensa kanssa.

– Kun mentiin naimisiin, niin ei vietetty häitä. Äiti keitti kahvit, juotiin ne ja mentiin kottiin maate, kertoo Saima Väreluoto pariskunnan alkumetreistä.

Aviomies oli pienviljelijä ja sekatyömies.

– Joka lajia työtä se teki, ja oli hyväluontoinen, kertoo Saima Väreluoto, joka hoiti kotia, lypsi muutamaa lehmää ja kasvatti talon kulmalla syötävää.

Pariskunnan lapset, kaksostytöt syntyivät huhtikuussa 1946.

– Se oli onnenpäivä. Hyvät likat mulla on ollut.

Saima Väreluoto jäi leskeksi alle 50-vuotiaana.

– Surua ja murhettakin on ollut, mutta niinhän kaikilla joskus.

Riemua ovat tuottaneet lastenlapset, joita on kolme ja lastenlastenlapset, joita on seitsemän. Viidettäkin polvea voisi olla, sillä lastenlastenlapsista vanhin on jo parikymppinen.

Laulaminen ja tanssiminen ovat olleet ilontuojia.

– Nuorena olin kova tanssimaan. Käytiin Paltan työväentalolla ja Sylvänällä tansseissa. Niitä tanssipaikkoja ja -taloja ei ole enää olemassakaan. Valssia mentiin komiastas ja hyvin. Nyt ei jalka nouse.

Saima Väreluoto on viettänyt lähes koko elämänsä Somerolla.

– En ole osannut lähteä muualle, sanoo ikäihminen, joka asuu Pihla-kodissa Tervaskannossa.

– Hyvin on mennyt täälläkin.

Häntä huolettaa, että siellä on nykyään niin hiljaista.

– Kun tuonne käytävälle menee, ei siellä liiku enää väkeä niin kuin vielä pari vuotta sitten, selvittää Väreluoto aikaa, jolloin hän päätyi Pihla-kodin huoneeseen asumaan.

– Pitkäveteisesti aika kuluu, kun ei pääse enää liikkumaan eikä oikein uskalla mennä yksin kävelemään. On kuin pässi karsinassa; naru vaan puuttuu, sanailee rollaattorilla etenevä vanhus.

Ystävätkin ovat jo sen ikäisiä, etteivät pysty kyydin puuttuessa vierailemaan toistensa luona.

– Mää vaan olen ja möllötän. Aika menee aatellessa ja päivä päätä käännellessä.

Tytär, Anja Mannonen , käy viikoittain äitiään katsomassa. Hänellä ei ole autoa, mutta hän järjestää kyydin, jos jonnekin pitää äidin kanssa lähteä.

– Jos käytäisiin kaupassa katselemassa jouluvaloja ja muita. Käytäisiin samalla hautausmaalla ja näkisin, millainen se on ilman sitä kuusiaitaa, ehdottaa Väreluoto tyttärelleen. Tämä nyökkää ja sanoo, että kuusiaidaton paikka on jo käyty katsomassa, mutta mennään vaan hautausmaalle.

– Olisin pelissä ilman häntä, kiittää äiti tytärtään.

Henkilö

Saima Väreluoto

Omaa sukua Rantio.
Syntynyt 5.11.1919 Ollilassa.
Kolme sisarta ja kuusi veljeä, joista elossa Väinö Rantio, Matti Rantio ja Anni Ylitalo; veljet asuvat Helsingin seudulla, sisar Somerolla.
Avioitui Kalle Väreluodon kanssa, jäi leskeksi alle viisikymppisenä.
Pienviljelijän vaimo ja kotiäiti.
Lapset kaksostytöt Riitta ja Anja, syntyneet 1946; elossa Anja Mannonen.
Asui Kurinkulmalla Lahden kylässä, sittemmin Härkätien kerrostaloasunnossa ja nyt Pihla-kodissa Tervaskannossa
Kolme lastenlasta: Anja-tyttären Mikko ja Sanna sekä Riitta-tyttären Kalle.
Seitsemän lastenlastenlasta, jotka ovat iältään 7–20-vuotiaita.
Juhlisti 100-vuotispäiväänsä Tervaskannossa lähipiirin kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here