Pankki- tai luottokorttimaksaminen on yleistynyt viime vuosina voimakkaasti. Kortin käyttäjien kärjessä Somerolla ovat taksilla liikkuvat.
– Korttia käyttää varmaan jo ainakin 80 prosenttia asiakkaista. Se on niin suuri osuus nykyisin. Käteisen osuus on pienentynyt oikein huomattavasti. Varsinkin nuorison joukossa monilla on mukanaan pelkästään kortti, eivätkä he pidä lainkaan käteistä mukanaan, toteaa taksiautoilija Petri Salmén.
Hän sanoo kortin olevan käytössä nykyisin yhä useammin myös vanhemmilla ihmisillä. Kortin käyttöä puoltaa helppous.
– Sitä on niin helppo vilauttaa tässä autossakin, kun etämaksu riittää jo aika moneen matkaan.
Ruokakaupassa kortin käyttö on myös vilkasta.
– Kortilla maksaa meillä 66 prosenttia asiakkaista, 34 prosenttia käyttää käteistä. Nykyisin kun korteissa on etämaksu, niin käyttö on hyvin kätevää. Maksaminen on tehty helpoksi, K-Supermarket Härkätien kauppias Mika Pukkila toteaa.
Kumpikin, sekä käteinen että kortti ovat yhtä käypää valuuttaa.
– Meillä ei ole merkitystä sillä, kummalla asiakas maksaa, mutta selvästi suurempi kortilla maksamisen osuus näyttää olevan. Tulevaisuudessa yleistyvä mobiilimaksaminen pienentää edelleen käteisellä maksavien määrää. Toisaalta osa nykyisistä korttimaksajista siirtyy ehkä mobiilimaksajien joukkoon, Pukkila huomauttaa.
Hän muistuttaa, että osa ihmisistä nostaa kortilla käteistä pankkiautomaatista, ja maksaa sen jälkeen käteisellä kaupassa.
– Sillä tavalla moni haluaa pitää talouden hallinnassa ja raha-asiat paremmin näpeissä.
Toista ääripäätä Somerolla kortin käytön yleisyyden suhteen edustaa R-kioski.
– Kaksi kolmasosaa maksaa edelleen käteisellä ja yksi kolmasosa kortilla. Luvut ovat suoraan kassan kirjanpidosta, R-kioskin yrittäjä Jan Vaara kertoo.
– Meillä käy tässä aika paljon koululaisia, joilla ei korttia vielä ole. Lisäksi monissa peliporukoissa on sen verran vanhempaa väkeä, että hekin käyttävät mielellään edelleen käteistä, Vaara jatkaa.
Ruoka- ja anniskelupaikassa kortin käyttö on puolestaan hyvin yleistä.
– Ihmiset maksavat nykyisin kortilla todella paljon enemmän, ja se vain lisääntyy koko ajan. Päivä- ja ilta-asiakkailla käyttö on samanlaista, eroja en ole huomannut. Silti laitteisiin tulee päivittäin häiriöitä. Silloin yritetään niin monta kertaa, että onnistuu, tai asiakas maksaa vasta syömisen jälkeen, kertoo Anja Virolainen Jussin Baarista.
– Kyllä se on tosi harva, joka nykyisin enää maksaa käteisellä, huomauttaa Anton Jakonen omana arvionaan Jussin Baarin tiskin takaa.