Käteistä rahaa on edelleen ikäihmisillä ja koululaisilla

0
Kassat saavat nyt kiitosta. Kuvassa K-Supermarket Härkätien Mari Tuomola.

Café Rosen asiakkaista noin puolet maksaa kahvilaostoksensa käteisellä ja puolet maksukortilla.

– Kesällä, kun liikkeellä on paljon turisteja ja kesäasukkaita, niin voi olla päiviä, jolloin kassaan ei kerry juurikaan käteistä rahaa. Kesäaikaan lähes kaikki maksavat ostoksensa pankkikortilla, laskee yrittäjä Anu-Miisa Forell.

Kun hän aloitti kahvilan pitämisen vuonna 1997, tilanne oli aivan toinen.

– Kortilla maksoi vain muutama henkilö päivässä, nyt jo joka toinen. Silloin oli käytössä vielä mankeli, jolla korttia höylättiin, muistelee Forell asiakkaiden ostokäyttäytymistä yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Hänestä vuoden aikana on tapahtunut jyrkkä muutos maksukortteja kohden.

– Mitä nuorempi henkilö, sitä harvemmin hän tarjoaa seteleitä tai kolikkoja kassalla.

Häntä harmittavat sellaiset paikat, joissa ei ole lainkaan käteismaksumahdollisuutta.

– Se on ikävää heille, joilla ei ole pankkikorttia. Heitäkin nimittäin on. Minusta muutos on tapahtunut liian nopeasti.

Anu-Miisa Forellilla on lompakossaan aina käteistä rahaa.

– Jos ostan jonkun isomman ostoksen, sen maksan kortilla. Yrityksenkin takia rahapussissa on oltava varalla jonkin verran, jos kassasta loppuvat setelit.

– Verkosta en hanki mitään. Kun ostan, ostan Somerolta. Ihmisten pitäisi ajatella hieman pitemmälle paikkakunnan etua, muistuttaa somerolaisyrittäjä.

Monitoimitalon, uimahallin ja kahvion asiakkaat hoitavat maksut pääasiassa maksukortilla ja sisäänpääsyn rannekkeilla ja vastaavilla.

– Korttia käytetään paljon enemmän kuin käteistä. Käteismyynti saattaa olla meillä tuollaiset 30 prosenttia, ynnää Someron Liikunnan toiminnanjohtaja Veera Hälli.

– Työikäiset käyttävät pelkästään korttia. Sillä hankitaan isot ostokset ja maksetaan sarjakorttilataukset. Kahvikupilliset ja jätskit hoidetaan hiluilla. Ja tietyt henkilöt ovat vankkumattomia käteisen kannattajia.

Hällin omasta rahapussista löytyy käteistä.

– Silloin on antaa lapsille rahaa mukaan pelireissuille ja muihin harrastuksiin. Usein puffeteissa käy vain käteinen.

– Pääsääntöisesti ruokaostokset ja muut hoidan pankkikortilla, toteaa Hälli.

Someron Apteekista asiakkaat ostavat pääasiassa maksukortilla. Apteekkari Marja Mäkipää arvioi käteisen osuuden jäävän vajaaseen kolmannekseen.

Hänestä viiden vuoden aikana pankkikortti on noussut ykkösmaksuvälineeksi.

– Meillä on paljon iäkkäitä asiakkaita, mutta hekin hoitavat apteekkiostoksia kortilla. Lähimaksua on innostuttu käyttämään, kertoo apteekkari.

Marja Mäkipää pitää mukanaan varmuuden vuoksi käteistä rahaa.

– Sen varalle, jos eivät korttilaitteet toimi.

– Käteisen rahan käyttö vähenee pikku hiljaa. Se on vaan tätä päivää, tuumii yrittäjä Mika Salminen Someron Keilahallista.

Hän sanoo nuoriso maksavan kortilla, ja erityisesti lähimaksulla.

– Yli kuusikymppiset käyttävät enemmän käteistä kuin korttia, laskee Salminen.

– Minä maksan käteisellä. Ei siihen ole mitään erityistä syytä. Ehkä olen vaan niin vanha, että olen tottunut käyttämään käteistä. Isot ostokset tulee kyllä hoidettua kortilla.

– Erilaisia maksukortteja käytetään hyvin paljon ja niiden rinnalla täällä käytetään myös Shellin omia luottokortteja. Toisaalta vanhemmista ihmisistä monet tykkäävät maksaa käteisellä, heillä sitä on useammin mukana kuin nuorilla, kertoo Tiina Noot Shellin kassalta.

Huoltamon kahvilan maksuista hän toteaa, että niistä käteisellä tehdään isompi osa kuin hinnaltaan isommista polttoaineostoksista tai autonhuolloista.

Pienellä osalla Someron Shellin asiakkaista on käytössä kuukausimaksu tilille, ja muutamilla autonkorjaus voidaan sopia hoidettavaksi erikseen laskulla.

– Kyllä korttia silti käytetään enemmän kuin käteistä, Noot arvioi.

Itse hän tunnustautuu asiakkaana kortin käyttäjäksi.

– Minulla ei ole melkein koskaan käteistä mukana, sillä käytän korttia niin paljon enemmän, sanoo Somerolla 30 vuotta asunut, Saarenmaalta Virosta tullut Tiina Noot.

Kuluttajien valinta määrää muutoksen nopeuden
Käteistä käytetään Suomessa aina vaan vähemmän.
– Mitä isompi ostos, sitä todennäköisemmin maksetaan kortilla, kertoo asiakkuusjohtaja Juho Pettersson Lounaismaan Osuuspankista.
Lähimaksun osuus kasvaa vauhdilla. Viime vuonna se oli 35 prosenttia kaikista korttimaksuista ja lähentelee jo puolta tänä vuonna.
– Someron tilanteesta ei ole tilastotietoja käytettävissä, mutta uskoisin käteisen käytön olevan täällä jonkun verran yleisempää kuin valtakunnallisesti, arvioi Pettersson.
– Käteisen käyttö on Somerolla edelleen vakiintunut tapa ja osa asiakkaista luottaa edelleen käteiseen. Vaikka käteisen käyttäjiä edelleen on, yhä useampi tilaa pankkikortin käteisen kaveriksi ja turvaksi yllättäviin tilanteisiin, toteaa rahoituspäällikkö Mari Moisio Someron Säästöpankista.
Hän sanoo, että lähes kaikilla asiakkailla on jonkinlainen pankkikortti.
– Pankkikorttien ja erilaisten yhdistelmäkorttien myöntämismäärä kasvaa koko ajan. Yhtenä syynä tähän on muun muassa se, että yhä nuoremmille lapsille haetaan pankkikorttia, selvittää Moisio.
Käteisen käyttö on vähentynyt tasaisesti ja vuonna 2007 korttimaksujen määrä ylitti käteismaksujen määrän.
– Automaatista nostetun rahan määrä on laskenut yli 20 prosentilla viiden vuoden aikana. Somerolla kehitys seurannee valtakunnallista kehitystä, arvioi Juho Pettersson.
Automaatit ovat myös aktiivisessa käytössä päivittäin, vaikka pankkikortilla voisi maksaa suoraan kaupassa.
– Tämä myös kertoo käteisen olevan Somerolla edelleen arkipäivän maksuväline, vaikkakin historiaan peilaten käteisnostot ovat vähenemään päin, toteaa Mari Moisio.
– Käteisen käytölle ei vielä näy loppua, mutta toki sen käyttö vähenee tasaisesti jatkossakin, sanoo Juho Pettersson.
– Kun käteistä käytetään vähemmän, niin sen käsittelyn aiheuttamat kustannuksetkin vähenevät. Tällä hetkellä kustannuksista vastaavat pitkälti pankit ja kaupat.
– Toisaalta on hyvä, että on tarjolla erilaisia maksutapoja erilaisille kuluttajaryhmille, jatkaa Pettersson.
– Yritykset ovat valmiita luopumaan käteisestä varsinkin kun se voidaan korvata digitaalisilla maksutavoilla. Mutta kuluttajien valinta määrää muutoksen nopeuden.