- syntynyt 21.11.1949 Someron Pajulassa
- kahdeksan sisarusta, joista Kimmo Hovila on nuorin
- sukujuuret Hovilan kartanossa, isoisä Mikko Hovila ja isoisoisoisä Viktor Hovila
- asuu Someron keskustassa
- valmistui Metsäopistosta Kurusta metsätalousinsinööriksi 1977
- SM-tason ampumaurheilija juniorina, 16–20-vuotiaan maajoukkueessa
- ampui 20-vuotiaana Ranskassa EM-kilpailuissa ilmakiväärin maailmanennätyksen
- Suomen ampumaliiton vuoden ampuja vuonna 1969
- vaimo Kristina ja lapset Anna, 44, Emmi, 42, ja Aleksi, 36, sekä kahdeksan lastenlasta
Teksti ja kuva Kirsi Seppälä
Työuransa metsänhoitoyhdistyksessä tehnyt Kimmo Hovila päätyi alalle sattuman kautta.
– Ollessani armeijassa Someron Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Olavi Hella sanoi äidilleni, että Naantalissa pidetään metsänhoidonperuskurssi. Koska minulla ei ollut muuta, mietin, että miksen voisi olla siellä talven, Hovila aloittaa.
– Siellä ollessani näin, että metsäopistoon on pääsykokeet, hain ja pääsin sisään. Työpaikka järjestyi, kun Hella oli jäämässä eläkkeelle. Hella pisti meikäläisen ensin kouluun ja sitten petasi työpaikan, hän jatkaa.
– Tuossa vaiheessa mietin, menisinkö politiikkaan, mutta en mennyt. Oli hienoa olla töissä, kun en ollut politiikassa mukana, ihmiset luottivat eikä ollut vihamiehiä, Hovila vertailee.
Työ metsänhoitoyhdistyksessä oli mieluisaa.
– Aivan kuin olisin käynyt kylässä koko ajan. Hoidin ihmisten kanssa heidän asioitaan. Toisia ihmisiä ei voinut neuvoa lainkaan, koska he halusivat tehdä itse ratkaisunsa. Toiset kysyivät hyvinkin tarkkoja neuvoja ja halusivat valmiita ratkaisuja. Joskus oli riitaisia perikuntia, joille sanoin, että istukaapas tuohon ja tehkää näin, Hovila muistelee.
Kokeiluja ja tutkimuksia metsänuudistuksessa
Vastavalmistuneena Hovila koki metsänuudistamisen hankalana.
– Aluksi istutimme mäntyjä väärille alustoille. Pyysin Metsäntutkimuslaitosta tutkimaan maalajien vaikutusta puiden viljelyyn. Viljelytyö on suhteellisen arvokasta, joten on tärkeää tietää, miten taimet saadaan savimailla alkuun, Hovila kertoo.
Hovila kertoo Olavi Laihon tutkimuksesta, jossa luonto hoiti laissa määritellyn taimimäärän alueelle, kunhan sinne jätettiin kasvualustaksi kuntta, ja maan pintakerros rikottiin.
– Metsän istutusten oheen 1990-luvulla otimme käyttöön tavan, jossa avohakkuun jälkeen maa muokattiin, alueen annettiin alkaa kasvaa luonnostaan koivua ja muita arvokkaita puulajeja.
– Minua on viime aikoina kiusannut se, kun Yleisradio on ottanut jatkuvan kasvatuksen omakseen ja mollaa avohakkuita. Olen keskustellut professori Erkki Lähteen kanssa, ja kysynyt, miten uudistetaan alue, jolla on vain yhden ikäisiä puita. Sitä ei voi jatkuvasti kasvattaa, vaan on tehtävä pieniä aukkoja, Hovila sanoo.
– Jatkuva kasvatus on järisyttävän kallista, sillä korjuukustannukset nousevat silmittömästi.
Suunnaton innostus musiikkiin
Hovila pitää seurakuntakeskuksessa 1.12. konsertin, jonka mahdollinen tuotto ohjataan Somerniemen Musiikkiteatterille nuorten musiikkikasvatukseen.
– Konsertista tulee silli-salaatti. Olen sanonut perheelle, lapsille ja lapsenlapsille sekä serkuille, että kaikki saavat esiintyä, ja heitä on tulossa monta, hän kertoo.
Hovila keksittiin 40 vuotta sitten musiikintekijäksi. Somerolla kanttoreina olleet Kalervo ja Riitta Helenius työstivät Kansanooppera Wilmaa , jonka vanha kanttori Herman Kantola oli säveltänyt. Kun oopperan rooleihin haettiin henkilöitä, Hovila löydettiin rooliin mukaan Someron Laulumiehet -kuorosta.
– Siinä sain laulaa korkealtakin resitatiiveja. Kun ooppera esitettiin toisena vuonna, minulle sanottiin, että olisi hyvä mennä laulutunneille. Siitä alkoi suunnaton innostus musiikkiin. Laulutunneilla Kalervo sijoitti ääneni oikeaan paikkaan, ja luojan antama lahja saatiin esille. Korkeat tenoriäänet ovat sellaisia, että laulajalla joko on ne luontaisesti tai sitten niitä ei ole, mutta tekemällä niitä on vaikea tehdä. Laulutunneilla korkeat ylä-äänet alkoivat heti soida, mutta keskialueen ääni oli vaikea saada ammattitasolle, Hovila kuvailee.
– Olen saanut tehdä huikean paljon rooleja, koska korkealle tenorille on kysyntää harrastajapiireissä. Olen ollut monesti Ypäjän musiikkiteatterin päärooleissa. Vaativin niistä roolini oli 1990-luvun alussa Lounais-Hämeen Musiikkipäivillä tekemämme West Side Story , jossa olin teinipoika Tonin roolissa.
–Musiikin myötä olen voinut olla monessa mukana. Se että kutsutaan esiintymään, antaa valtavan buustin sisälle. Musiikki on tunteiden tulkintaa.
Hovila kuvailee hautajaisissa laulamista yhteiskunnalliseksi palvelemiseksi. 40 vuoden aikana hän on osallistunut ainakin 200 hautajaisiin.
– Hautajaisissa laulaminen on herkkää, sillä hautajaisvieraat ovat läheisiä ihmisiä. Olen oppinut käsittelemään mielessäni vanhuutta ja kuolemaa, sillä jokainen meistä lähtee täältä. Toivon, että vanhat ihmiset saisivat arvokkaan kuoleman. Nuoren hautajaisissa tunteet tulevat lähelle ja laulaminen on järkyttävää.
Keskittymiskykyä voi harjoitella
Hovila kertoo esiintymisessä tarvittavan keskittymiskyvyn olevan ampumaurheilun peruja.
– Isä laittoi kaikki kulmakunnan lapset urheilemaan, ja rakensi muun muassa hyppyrimäkiä. Silloin ei ollut telkkaria. Olin toisella kymmenellä, kun aloin harrastaa ampumista, hän kertoo.
Ampumaurheilun myötä Hovila joutui opettelemaan julkisuudessa olemista. Aluksi hänen oli vaikea keskittyä kilpailuihin, kun oli edellisissä kilpailuissa joutunut huomion keskipisteeksi. Keskittyminen parani harjoittelun myötä, ja kun Hovila meni musiikkiin mukaan, ohjaajat ihmettelivät hänen hyvää keskittymiskykyään.
– Suuret innostuksen kohteet antavat eväitä elämään. Elämässä pitää tehdä viisaita ratkaisuja. Koen, että minua on onni potkinut, hän iloitsee, ja kannustaa ongelmien tullen miettimään positiivisesti, miten tilanteesta pääsee parhaalla tavalla eteenpäin.
– Kun koittaa olla ystävällinen ihmisille, elämä on helpompaa, Hovila toteaa.
Yksi kausi valtuustossa
Hovila jäi hiukan ennen aikojaan eläkkeelle terveyssyistä. Hän antoi nimensä keskustan ehdokaslistalle, kun pyydettiin vaikka muistikin, kuinka metsänhoitoyhdistyksen esimies Antti Sariola oli sanonut aikanaan, että pääset helpommalla olemalla sotkeutumatta politiikkaan.
– Olin ollut puuhaamassa jäähallia, ja katsottiin, että saan asioita aikaiseksi. Olin valtuustossa 2009–2012 ja kauden jälkeen sanoin, ettei tämä ole minun lajini. Minua innostaa yhteisten asioiden hoitaminen, mutta en halua vängätä ihmisten kanssa enkä kuunnella nälvimistä, Hovila perustelee.
– Somerolla on hoidettu asioita uskomattoman hienosti. Keskustan infra on hoidettu hyvin, on uimahalli, päiväkodit, koulu ja pääkatu hyvässä kunnossa suihkulähteineen.
Perhe on paras
– Kun lauloin klassista oopperaa, minua painostettiin lähtemään kansainväliselle uralle. En lähtenyt yrittämään, koska minulle perhe on kaikkein suurimmassa arvossa. Lauluharrastajana on mukava olla, kun leipä ei ole siitä kiinni, Hovila vertailee.
Hovilan perheeseen kuuluu vaimo Kristina sekä kolme lasta: lastenneuvolassa työskentelevä Anna , erityisopettajana työskentelevä Emmi ja Kuismalla työssä oleva Aleksi .
– Kun Aleksi oli 10-vuotias, jätin kaiken muun vähemmälle ja olin pojan kanssa harrastuksissa. Olimme vesisateessa jääkaukalolla ja päätimme yrittää saada jäähallin Somerolle, Hovila kertoo.
Vaikka lajikateutta oli, suurin osa ihmisistä oli jäähallin puolella ja lopulta kaupungintalollakin alettiin nähdä hallihanke hyvänä asiana. Hovila kiittelee Somero-lehden entistä päätoimittajaa Teuvo Nurmea , joka loi kirjoituksillaan hallihankkeesta positiivisen kuvan.
Hovila iloitsee kahdeksasta Somerolla asuvasta lapsenlapsestaan.
– On hienoa olla mukana perheen verkostossa ja hyvin toimivassa yhteisössä, Hovila kiittelee.
Hovila kuntoilee edelleenkin metsätöissä. Koti on lämminnyt jo 40 vuoden ajan itse metsästä tehdyillä puilla.
– Metsä on komea kuntosali, vaikka lonkkien takia en pysty olemaan siellä kuin muutaman tunnin kerrallaan. Lisäksi käyn hirvimetsällä, ja seuraan riistakameralla hirvieläimiä.