Kivenkova Kliini nujersi Voiman vastarinnan

0
Vihreäpaitaiset turkulaisvieraat työllistivät Voiman takalinjoja läpi ottelun. Somerolaispelaajista kuvassa maalivahti Henri Luoto sekä Ville Oksanen ja Anssi Kerko.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Voiman miesten kakkosjoukkue pelasi futsalkauden ensimmäisen kotiottelunsa monitoimitalossa. Vieraaksi saapui Länsi-Suomen alueen Kolmosen A-lohkon turkulainen kärkijoukkue FC Kliini.

Jo ennalta kovaksi tiedetty Kliini oli kahdella aiemmalla kierroksella piessyt vastustansa yhteismaalein 29–6 ja Voiman reservien kausi oli käynnistynyt Turussa maltillisemmalla 6-2 vierasvoitolla.

Somerolaisittain harmillisesti juuri tähän otteluun kotijoukkue ei saanut jalkeille läheskään täyttä miehistöä, vaan joutui pakertamaan valtaosan peliajasta vajaan kahden kentällisen voimin.

Nimivahva ja taitava turkulaisjoukkue otti alusta lähtien pelin hallintaansa ja Voima keskittyi tarkkaan oman alueen puolustamiseen. Ottelussa edettiin rapiat kolmetoista minuuttia maaleitta, kunnes takavuosien mestarijalkapalloilija Severi Paajanen pääsi iskemään vieraat johtoon.

Puoli minuuttia ennen taukoa Kliini sai toistamiseen pallon isäntien maaliin ja heti toisen jakson alussa turkulaisten johto venähti kolmen maalin suuruiseksi. Vieraiden kolmannesta osumasta vastasi kesällä Voiman riveissä jalkapalloillut Eduardo Rodriguez .

Takaa-ajoasemassa Voima-kakkonen oli pakotettu rohkeampaan hyökkäyspeliin. Se tuotti tulosta jatkon neljännellä minuutilla, kun Mikko Kaase päätti Arttu Äikkään esityöstä kulmapotkutilanteen kavennusmaaliin.

Hyvä yritys ei tuottanut lisäkavennusta, vaan Kliinille vastaiskusta 4–1 johtomaalin. Loppuhetkillä turkulaiset vielä kaunistelivat voittolukemiaan laukomalla pallon tyhjään somerolaismaaliin, joten lopputulokseksi kirjattiin Voima/2:n tappio maalein 1–5 (0–2).

Sunnuntaina Saloon


Täksi kaudeksi uudistuneessa alueellisessa Kolmosessa laaja Länsi-Suomi on jaettu neljään lohkoon. Eniten joukkueita, kolmetoista, on A-lohkossa, jossa Voima-kakkonenkin on mukana.

FC Kliini paahtaa puhtaalla pelillä A-lohkon kärjessä ja ottelun vähemmän pelannut Voima on taulukon keskivaiheilla. Sunnuntaina somerolaisten kausi jatkuu vierasottelulla Salon Wilpasta vastaan.

Voima/2:n kokoonpano FC Kliiniä vastaan: Henri Luoto (mv), Miika Murtolahti, Janne Eerikäinen, Anssi Kerko, Santeri Ketola, Ville Oksanen , Mikko Kaase, Emil Fonsell ja Arttu Äikäs. Vaihtopenkillä lisäksi Matti Ryhtä ja Elias Kaase .

Kolmosjoukkue ja naiset Nelosessa


Tällä kaudella Voimalla on miesten joukkue myös alueen Nelosessa, jossa lohkoja ja joukkueita on vielä enemmän kuin sarjaporrasta ylempänä.

Voiman kolmosjoukkue pelaa kymmenen muun joukkueen kumppanina A2-lohkossa. Sen ensimmäinen turnaus pelattiin viime viikonloppuna Paraisilla.

Voima-kolmosen rungon muodostavat viime kesänä 20-vuotiaiden Kakkosessa jalkapalloa pelanneet nuorukaiset. Paraisten turnauksen avauspelissään he kohtasivat Piikkiön Palloseuran kolmosjoukkueen. Tasainen kamppailu päättyi Voiman 1–2 (0–0) tappioon. Somerolaisjoukkueen maalin viimeisteli Samuli Laine .

Toisessa ottelussa somerolaiset avasivat kauden voittotilinsä, kaatamalla turkulaisen FC Komarin 4–1 (1–0). Eetu Sarvi aukaisi Voiman maalihanan, Kasper Kahila jatkoi kahdella peräkkäisellä osumalla ja voiton sinetöi Atte Henttinen .

Tänä viikonloppuna kautensa aloittaa myös Voiman naisten futsaljoukkue, joka on mukana Lännen alueen Nelosessa. Se pelaa ensimmäisen turnauksen kaksi otteluaan Naantalissa.