Vuosittain pienelle sytytetään syntymäpäiväkynttilät kakun päälle. Kasvaessaan hän oppii puhaltamaan kynttilät ja laskemaan niiden määrän. Hymy tarttuu juhlapäivinä herkästi jokaiselle. Pieni nauttii, kun saa olla juhlan keskipiste, synttärisankari. Hän oppii odottamaan juhlapäiviään. Kysyy innokkaana: ”Joko sytytetään kynttilät?”
Kasvaessaan hän tutkii maailmaa omalla tavallaan. Pienestä kasvaa nuori ja ehkä hän valitsee rippikoulun. Konfirmaatiopäivänä juhlan kynttilät loistavat. Nuoren syli täyttyy kukkasista, onnitteluista ja siunauksesta. Vanhemman syli muistaa yhä miltä pieni tuntui käsivarsilla kastepäivänä. Siitähän on pieni hetki vain, muutaman kynttilän verran.
Elämä vie jokaisen eri suuntaan ja eri paikkaan. Jokaisen matkalla loistavat erilaiset kynttilät. Toisen pihalla on lyhty, toinen saa nähdä kirkon alttarin kynttilät omana hääpäivänään ja kolmas saa tuntea oman lapsensa kastekynttilän lepattavan liekin. On elämän kynttilöitä joka hetkeen. Juhlan aikana ne kirkastavat hetket, kruunaavat juhlapöydän, muistuttavat taivaallisesta valosta. Elämän pimeissä ja varjoisissa paikoissa kynttilät tuovat valoa ja poistavat pimeää, muistuttavat taivaallisesta valosta ja toivosta.
Ihmisen elämään kuuluvat kaikki sävyt, ilot ja surut. Kukaan meistä ei ole täällä loputtomiin. Elämämme maan päällä on rajallinen. Siksi monet kynttilät palavat myös ikävän keskellä. On kynttilöitä, jotka kertovat menetyksestä, ikävästä ja kaipauksesta. Loistavat kynttilät pyhäinpäivänä ovat kuin huokaus: ”Olisitpa vielä täällä ja näemmehän vielä joskus.”
Kynttilän valo muistuttaa meitä suuremman valosta. Ikävän keskellä saamme lohduttautua jälleennäkemisen toivolla. Meille on luvattu vielä enemmän kuin tämä. Meille on luvattu valo, joka ei sammu koskaan, taivaallinen valo.
Tänään pyhäinpäivänä sytytän kynttilän heille, jotka ovat jo täältä lähteneet. Valon äärellä saan lohdun ajatuksesta, että vielä kohtaamme.
Rauhaisaa pyhäinpäivän aikaa.
Asta Haukioja
varhaiskasvatuksen ohjaaja
Someron seurakunta