Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Iloinen temmellys täytti seurakuntakeskuksen, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistys järjesti jo perinteeksi muodostuneen lapsen oikeuksien päivän juhlan. Mukana menossa oli myös Unicefin Someron vapaaehtoisryhmä ja Somerniemen musiikkiteatterin nuoria. Seurakunta tarjosi tilat.
Tarjolla oli kasvomaalausta, askartelua, sorminäppäryyttä vaativia esityksiä, kimallusta kasvoihin ja pientä purtavaa. Esityksistä vastasi taiteilija Taija Kummelus-Eskelinen eli Taika-Taija. Vapaaehtoiset ohjasivat askartelua. Moni äiti ja isäkin innostui auttamaan jälkikasvuaan paperinuken vaatettamisessa.
– Lapsen oikeuksien sopimus täytti kolmekymmentä vuotta, joten olemme täällä tänään sen kunniaksi, kertoi Someron Unicefin aktiivi Ritva Gustafsson .

Lotta ja Lenni Puotsaari kokeilivat tuuriaan onnenpyörässä ja voittivat namia ja tarroja.
– Olemme olleet mukana aikaisemminkin täällä. Lisäksi olemme käyneet muissakin MLL:n järjestämissä jutuissa, kuten retkillä ja Elämä lapselle -konsertissa. Aina on ollut mukavaa, äiti Maria kertoi.

Viveka Mäkinen oli saapunut paikalle Oton ja Valon kanssa.
– Popcornit ja mehu maistuvat pojille. Talo on tuttu, koska vanhempi käy päiväkerhossa kerran viikossa. Seuraavaksi menemme katsomaan askartelujuttuja, äiti totesi poikien syventyessä juomaan pillimehua.

Maisa Lamppu sai glitteriä kasvoihinsa ja oli tyytyväinen lopputulokseen.

Helmiina Mettovaara, Ellen Ali-Yrkkö, Aava Ojala ja muut musiikkiteatterin nuoret ilostuttivat yleisöä pelkällä värikkäällä olemuksellaan ja läsnäolollaan.