Milloin sytytät jouluvalot?

0

– Meillä ne palavat koko vuoden. Sellainen niin sanottu valokota on kaivon ympärillä varoittamassa, ettei kukaan peruuta autolla päälle. Räystäsvalotkin laitettiin kuukausi sitten, sillä ne valaisevat kivasti saunapolun. Meillä on vanha rintamamiestalo, jossa joulusaunakin on pihassa, Marjaana Nuutinen hymyilee.

 

 

 

 

 

Kyösti Valanne

– Ei ole vielä viritettykään. Ensimmäinen adventtisunnuntai on ensimmäinen mahdollinen hetki, mutta voivat ne tulla myöhemminkin. Se on ollut meillä tapana aina. Toisaalta, onneksi naapurit laittavat aikaisin. Siellä jouluvalot palavat jo, kertoo Somerolta puolisonsa Raijan kanssa Ikaalisiin muuttanut Kyösti Valanne.

 

 

 

Marjo Pitkonen.

– Takapihalla valot syttyivät jo yli kaksi viikkoa sitten. Etupihalle valot laitetaan heti marras–joulukuun vaihteessa. En ole koskaan ollut jouluvalojen kanssa niitä kaikkein aikaisimpia, Marjo Pitkonen tunnustaa.

 

 

 

 

Kati Taka-aho.

– Minun huoneeseeni ne on jo laitettu. Keittiöön meille laitetaan jouluvalot vasta kun joulunaika alkaa, eli ensimmäisenä adventtina. Ulkovalot ovat palaneet jo marraskuun alusta asti, Kati Taka-aho kertoilee.