Nuoret välttävät lihaa

0

70 prosenttia suomalaisista syö lihaa useamman kerran viikossa. Vastaavasti 7 prosenttia kertoo, ettei syö lihaa lainkaan. Tulokset ilmenevät MTK:n teettämästä tuoreesta kyselystä.

Nuoret syövät kuitenkin lihaa muita vähemmän. Alle 30-vuotiaista suomalaisista lähes 20 prosenttia ei syö lihaa lainkaan. Saman ikäisistä yli 30 prosenttia näkee lihan osuuden omassa ruokavaliossaan liian suurena.

Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat suomalaiset ajattelevat, että lihansyönnin ilmastovaikutuksia liioitellaan. Alle 30-vuotiaissa on enemmän niitä, joiden mielestä lihansyönnin ilmastovaikutuksia vähätellään. Kolmasosa kaikista vastaajista pitää lihan vaikutusten käsittelyä ilmastonmuutokseen oikeanlaisina.

Kolme neljästä ajattelee, että Suomessa tulisi tuottaa lihaa vähintään sen verran kuin kulutetaan. Täällä mielletään vahvasti, että ulkomailta tuodun lihan tulisi täyttää samat lain vaatimukset kuin kotimaisenkin.