Paras aika aloittaa oli eilen, toiseksi paras aika on tänään

0
Sijoitusillan ennakkoilmoittautuminen täyttyi jo päiviä ennen tilaisuutta ja yleisöä saapui paikalle koko salin täydeltä.

Teksti ja kuvat Olli Luukkola

Someron Säästöpankissa järjestettiin jälleen jo perinteeksi muodostunut Säästäväisyysviikon sijoitusilta, joka on pidetty vuosittain jo kymmenien vuosien ajan. Tänä vuonna se järjestettiin Someron ja Forssan konttoreiden yhteistyönä.

Sijoitusillan järjestämisestä vastuussa olivat Someron konttorin sijoituspäällikkö ja vastuuhenkilö Marja Salminen , Someron konttorin sijoitusneuvoja Anu Mikkola ja Forssan konttorin sijoituspäällikkö Tuomas Lomakka . Illan puhujiksi saapui tänä vuonna Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen ja osakesalkunhoitaja Johan Hamström Sp-rahastoyhtiöstä.

Tilaisuuteen oli ennakkoilmoittautuminen ja kaikki noin 80 paikkaa täyttyivät jo päiviä ennen tilaisuutta.

Järjestäjät uskovat, että epävarma markkinatilanne saa ihmiset aktivoitumaan ja hakemaan vastauksia.

– Suomalaiset ovat olleet pitkälti tilisäästäjiä, ja kun perinteinen tili ei enää tuottoa tarjoa, niin ihmiset pohtivat, että mistä sitä voisi sitten saada, Mikkola tuumii.

– Ja nyt oli tilaisuus tulla katsomaan, kun kohtuullisen ison pankkiryhmän pääekonomisti puhuu. Se on näillä seuduilla aika harvinainen tilaisuus, Lomakka lisää.

Yleisöstä esitettiin puhujille kysymyksiä muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasotaan sekä Brexitiin liittyen. Lisäksi kysymyksiä herättivät myös Nokian viimepäivien tapahtumat.

Pääekonomisti Henna Mikkonen ja ainoana suomalaisena salkunhoitajana vuoden 2019 Citywire Nordic Awardseissa Paras Eurooppa -osakkeiden salkunhoitaja -sarjassa ehdolla ollut Johan Hamström ovat molemmat toimineet alalla jo pitkään. Mikkonen on ollut alalla 20 vuotta ja Hamströmille tulee täyteen 15.

Ennen pääekonomistin työtä Mikkonen toimi ekonomistina kahdessa eri pankkiryhmässä. Pisimmän osan uraansa hän on kuitenkin tehnyt varallisuudenhoidon parissa. Hamström on uransa aikana toiminut salkunhoitajana sekä Säästöpankkiryhmässä että kahdessa muussa yhtiössä. Hän on työskennellyt myös analyytikkona.

Mikkonen on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon (KTM) Helsingin kauppakorkeakoulussa ja uransa ohella suorittanut CFA eli Chartered Financial Analyst -tutkinnon. Kyseistä tutkintoa pidetään laajalti sijoitusalan vaativimpana pätevöitymisjärjestelmänä.

Hamström on myös suorittanut KTM-tutkinnon Hankenissa. Hän on ollut kiinnostunut sijoittamisesta nuoresta asti, kun taas Mikkonen ajautui alalle osittain sattumalta.

– Olin lukiossa ihastunut yhteen poikaan, joka halusi kauppakorkeaan, niin minäkin menin sinne. Näin sofistikoitunut valinta, Mikkonen naurahtaa.

Pääekonomistin työnkuvaan kuuluu maailmantalouden seuraaminen ja ennusteiden tekeminen sekä suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin parantaminen.

– Usein talousasiat koetaan etäisiksi, siksi koen, että jos saan ne jotenkin tuotua lähemmäs ihmistä, olen mielestäni onnistunut työssäni. Toki työhöni kuuluu myös paljon numeroiden pyörittelyä, mutta itse koen tärkeämmäksi ihmisten auttamisen heidän taloudellisessa hyvinvoinnissaan, Mikkonen kertoo.

Osakesalkunhoitaja Johan Hamström tekee työkseen yritystutkimusta ja yrittää löytää hyviä yhtiöitä, joita ostaa salkkuun. Hän kokee, että palkitsevinta työssä on se, kun löytää sellaisen helmen, mitä kukaan muu ei ole vielä löytänyt. Toinen palkitseva asia on hänestä sijoitusillan tyyppiset tilaisuudet, missä hän saa toimia puhujana.

Sekä Mikkonen että Hamström pitävät tärkeänä, että sijoittaminen lähtee jokaisen omasta elämäntilanteesta. On hyvä, että sijoittaja tuntee omat tarpeensa ja toiveensa.

– Moni innostuu sijoittamisesta vain lukemalla otsikoita ja seuraamalla yksittäisiä osakkeita. Silloin on äkkiä vähän tuuliviiri markkinoilla, Mikkonen kuvailee.

– Se on myös tärkeää, ettei ota turhia riskejä suhteessa omaan riskinottokykyyn. Se on kaiken a ja o, että pystyy myöntämään, jos on väärässä ja tekemään sen päätöksen, että myy sijoituksen ja sijoittaa uudelleen, Hamström lisää.

Mikkosen vinkki sijoittamista harkitseville on se, että tunnistaa ensin, millainen sijoittaja on.

– Jokainen tietysti mielellään julistaa, että tapa, jolla itse sijoittaa on paras ja kaikkien pitäisi tehdä samalla tavalla. Me kaikki olemme kuitenkin erilaisia, joten on tärkeää, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan. Itselleni sopiva tapa on se, että sijoitan joka kuukausi palkasta vähän lisää, enkä kauheasti seuraile sijoitusten kehitystä. Uskon, että pitkässä juoksussa lopputulos on hyvä. Ymmärrän toki, että on myös ihmisiä, jotka ovat tosi kiinnostuneita sijoituksista ja haluavat seurata niitä. Heille sopii silloin ihan toisenlainen tapa, Mikkonen toteaa.

Hamström on Mikkosen kanssa samoilla linjoilla.

– Osta osakkeita ja äläkä seuraa niiden kehitystä liian usein. Kerran vuodessa tai kerran kolmessa vuodessa. Siten ei tule näitä pahoja kohtauksia, että: ”Nyt täytyy tehdä jotain”, Hamström vinkkaa.

Juuri nyt kannattaa Mikkosen ja Hamströmin mukaan sijoittaa pitkällä jänteellä, ja myös vähän itseensä siinä sivussa.

Mikäli sijoitusilta jäi väliin, järjestäjät vinkkaavat, että Someron Säästöpankki järjestää yhdessä Someron Osakesäästäjien kanssa reissun Helsingin Messukeskukseen Sijoitus Invest -tapahtumaan. Lähtö on tiistaina 26. marraskuuta. Reissu on kaikille avoin ja sinne on ilmainen sisäänpääsy.

– Sen lisäksi toivotamme kaikki tervetulleiksi pankkiin keskustelemaan sijoittamisesta ja säästämisestä. Paras aika aloittaa säästäminen oli eilen, toiseksi paras aika on tänään, Marja Salminen rohkaisee.