Someron kirkkoneuvosto haluaa jatkaa paikkakunnalla pitkät perinteet omaavaa perheneuvontapalvelua. Kaupunki laittoi omalta osalta hanskat tiskiin, ja lopetti toiminnan tukemisen, mutta se ei seurakuntaa lannistanut.
– Perheneuvonta jatkuu ostopalveluna Salon seurakunnalta. Alustava sopimus on tehty, mutta sitä tarkennetaan vielä, toteaa kirkkoherra Jaakko Knuutila.
Toimintaa on Knuutilan mukaan tarkoitus toteuttaa somerolaisia varten niin Somerolla, kuin myös molemmissa paikoissa, Salossa ja Somerolla. Ajatuksissa on, että perheneuvoja ajaisi Salosta tänne ainakin jonkun verran.
Someron seurakunnan maksama osuus kustannuksista laskisi hieman uuden järjestelyn myötä.
– Kaupungin osuus oli aikaisemmin 40 000 euroa ja seurakunnan osuus oli reilut 20 000 euroa. Salosta hoidettuna palvelu maksaa meille 1 500 euroa kuukaudessa, mikä 11 kuukauden osalta tarkoittaisi 16 500 euroa. Tämä summa merkitään talousarvioon, mutta lopullinen summa tarkentuu palvelun käytön mukaan, Knuutila selvittää.
Kaupunginhallituksen kokouksessa Pauli Eino (kok.) esitti Pia Maavirran kannattamana, että kaupungin ensi vuoden talousarvioon lisättäisiin 15 000 euroa seurakunnan järjestämää perheneuvontaa varten.
Esitys kaatui äänin 5–2. Keskustan jäsenet Hannu Kesäniemi , Tero Pirttilä , Taru Pöri ja Mikko Virtanen sekä demarien Ismo Valve olivat panostusta vastaan. Riitta Lehtinen (sd.) ja Jutta Varjus (kok.) olivat esteellisiä asiassa, eivätkä siksi osallistuneet äänestykseen.