Keskustelin skeptikko ystäväni kanssa joulusta, uskomuksista, traditioista legendoista, symboleista. Mikä niiden merkitys on ja miten niitä käytetään hyvässä ja pahassa. Keskustelumme sai lähtökohtiemme erilaisuudesta odotettavissa olevan etenemisen sijaan aivan yllättävän käänteen. Kuinka samaa tarinaa eri lailla tulkittuna saadaan aikaan joko pysyvää hyvää tai julmaa tuhoa ja ahdinkoa.
Pohjustin mielipiteiden vaihtoamme tarinalla rakastamani juutalaisen huumorin itseironiaa, filosofiaa ja yllättäviä käänteitä pursuavasta aarrearkusta: ”Kaksi iäkästä rabbia väitteli kiivaasti Jumalan olemassaolosta. Vihdoin vanhojen oppien tulkintojen kautta he löysivät vakaan yhteisymmärryksen siitä, että Jumalan olemassaoloa ei kerta kaikkiaan ole todistettu. Piste. Seuraavana aamuna toinen heistä kuitenkin yhytti keskustelukaverinsa menossa itseään huojutellen ja rukouksia mumisten synagogaan aamuiseen jumalanpalvelukseen. ”Eikös me juuri eilen päästy yhteisymmärrykseen siitä, että Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu?”, kuului ihmettelevä kysymys. ”Kyllä, kyllä, mutta mitä sillä on aamuhartauden kanssa tekemistä?” Tarinan opetus on siinä, että uskoi tai ei, niin rabbi noudatti arvostamaansa, hyväksi kokemaansa ja mieltä ylentävää traditiota. Varsinkin, kun oma nautinto ei ollut keneltäkään pois.
Keskustelussa ystäväni kanssa nousi ensiksi esiin äskettäinen Kouvolan joulujuhlakärhämä. Sehän sai alkunsa jyrähdyksestä kansakunnan kaapin päältä. Eduskunnan oikeusasiamies tuomitsi tulkinnallaan yhteisen joulujuhlan kirkoissa lainvastaiseksi. Haimme keskustellessamme yhteisymmärrystä siitä, onko kirkon katto korkealla ja seinät leveällä. Vai jäykkä tehtäväänsä vihittynä fundamentaalisesti noudattava ”yksipuolisesti johdatteleva ja diskriminoiva” ahtauden pesä. Totesimme sekä-että hengessä, ystäväni kirkollista juhlaa vastustaen ja minä traditiota puolustaen, että miksi ei anneta lapsille perheineen valinnan mahdollisuus osallistua molempiin. Miksi nämä vaihtoehdot pitää ajaa vastakkain asiaan kuulumattomien aatteellisista lähtökohdista, kun kauniin yhteisen elämyksen järjestäminen paikan päällä tuo ihmiset yhteen – oli sitten kirkon jäsen tai ei. Uskovainen uskosuunnasta riippumatta, agnostikko tai ateisti. Jäämme odottamaan oikeusasiamiehen ratkaisua, kun Paavalinkirkossa järjestetään kisakatsomo Huuhkajien pelatessa EM-paikasta.
Tulimme keskustelussamme kohtaan ”jouluevankeliumi”. Lähtökohtana oli yhteinen ymmärrys siitä faktasta, että Jeesus Nasaretilainen on oikeasti elänyt historiallinen henkilö. Ja myös se verojen maksu on totta, mitä varten Maria viimeisillään ja Josef aasia taluttaen – tässä kohdin jo tarinan mukaan – lähtivät listautumaan.
Mutta onko se totta, että jouluyönä taivaalla oli iso tähti, joka johdatti kolme viisasta miestä kaukaa itäisiltä mailta lahjoineen taloon? Ilmestyikö enkeleiden Metka-kuoro laulamaan ylistystä paimenille; kun paimenet olivat jo ehtineet tervehtimään itse lasta seimen ääreen?
Kun emme jankkaisi siitä, onko tämä kaikki oikeasti tapahtunut vai ei, niin lähestyimme jälleen yhteistä uutta oivallusta. Nimittäin sitä, että on yhdentekevää, onko legendan sisältö totta vai ei – kun se tarina symboleineen on joka tapauksessa hyvä. Kun voimakas valaistuminen avaa ja herkistää mielet (se tähti). Oivallus johtaa erilaisten ihmisten (Itämaan kolme eri ikäluokkaan ja etniseen ryhmään kuuluvaa tietäjää) yhteiseen ymmärrykseen Suuren Tehtävän merkityksestä (oikean johtajan löytämiseen vaikka seimestä). Yhdessä toisiaan auttaen ja täydentäen (paimenet mukaan) etenemään kohti yhteistä päämäärää. Toistensa kunnioituksen, yhteisen ihmetyksen ja keskinäisen sovinnollisuuden merkeissä. Tarina on niin hyvä, että elää jouluevankeliumina edelleen.
Väitän, että tuo sekä-että tulkintamme on parempi kuin fundamentaalisen uskovaisen tai skeptisen ateistin joko-tai tulkinnat. Kun evankeliumin tarinaa näin lähestyy, niin se sisältää vahvan viestin siitä, miten kaikille hyvässä maailmassa pitää elää ja maapallostamme vastata. Tai kun siihen tarinaan piparkakun tuoksun liittää, niin muistot ja ajatukset ovat aina kauniita. Piparkakun tuoksulla saa erilaiset ihmiset sovinnollisena yhteen paljon pysyvämmin kuin toisia tuomitsemalla. Lapsellista ja naivia? Olkoon, mutta totta, ja näin se tarina on tosi hyvä!
Olin tyttäreni lasten kanssa joulusaunassa. Traditioon kuuluu aina ”saunatonttutarina”. Tällä kertaa se meni joulusta johtuen näin: ”Saunatonttu juoksi ovelta ovelle koputtamassa ja auttoi Jeesuksen äitiä Mariaa ja isää Josefia, kun he hakivat yösijaa. Oli kiire, koska Maria tunsi synnytyksen lähestyvät. Kaikki paikat olivat täynnä, ja lopulta he joutuivat tyytymään talliin eläinten keskelle.
”Momondolla olis voinu etukäteen netistä buukata tai kattoo appilla olisko tullu peruutuksia.”
En alkanut selvittämään kaksi tuhatta vuotta sitten vallinneilla olosuhteilla tai Internetin puutteella tarinan vertauskuvallisuutta. Koska jouluevankeliumi, netti ja appi yhdessä tekevät jälleen tarinasta uudenlaisen ja tosi hyvän!
Juha Wiskari
yrittäjä