Somerolaissarja löysi kanavapaikan, nyt etsitään rahoitusta

0
Elämän helmiä -sarjassa Anita Hallapelto kiertää eri puolilla Someroa tapaamassa monenlaisia persoonia.

Somerolaisesta elämästä yrittäjä Anita Hallopellon johdatuksella kertova televisiosarja on löytänyt kanavapaikan.

– AlfaTV olisi valmis ottamaan sarjan. Muutkin kanavat kehuivat pilottia, mutta esteenä olivat esimerkiksi realitysarjoissa jo olemassa olevat pitkät sopimukset. Ja esimerkiksi Yle haluaa ulkopuolisilta tekijöiltä ainoastaan sellaisia ohjelmia, jotka on suunnattu alle 35-vuotiaille, kertoo tuottaja Jarmo Korhonen Tuotantoyhtiö KoDa Productionista.

– AlfaTV on nostanut katsoja määriään tasaisen tahtiin ja tällä hetkellä katsojien määrä suurissa ikäluokissa on jo merkittävä. Kanavaa katselee viikoittain keskimäärin lähes 1,5 miljoonaa ihmistä, tuottaja kertoo.

Korhonen haluaa tehdä Elämän helmiä -sarjaan kymmenen jaksoa.

– Kuvaukset aloitetaan heti, kun saadaan rahoitus varmistettua. Televisioyhtiöillä ei enää nykypäivänä ole rahaa, joten tuotantoyhtiöiden on hankittava rahoitusta muualta. Nyt onkin siis meneillään yhteistyökumppanien haku.

– Yhteistyökumppanit saavat taatusti hyvän näkyvyyden sarjassa, Korhonen mainostaa.

Sarjasta tehtyyn pilottijaksoon tuotantoyhtiö sai Someron kaupungilta 7 000 euroa.

– Pilottijakso on kuitenkin vain pilotti, ei siis yksi sarjan jaksoista.

– Varsinaisissa jaksoissa Anitan liike-elämäpuoli vähenee. Hänen kauttaan kuitenkin kohdataan Somerolla jos jonkinnäköisiä pellepelotonta ja liikutaan erilaisissa tapahtumissa sekä yhteisöissä, kertoo Korhonen.

– Olen aivan varma, että sarjalle löytyy vahva katsojakunta. Ja olen varma myös siitä, että ensimmäisen tuotantokauden jälkeen halutaan myös jatkoa.

Jarmo Korhosen rinnalla käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa lähinnä näyttelijänä tunnettu Kai Lehtinen .

Tuotantoyhtiö innostui alunperin Somerosta ja Hallapellosta nähtyään Ylen Puoli Seitsemän sekä Egenland -ohjelmat, joissa Hallapelto esiintyi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here