
Terveystarkastaja Paula Riepponen on viihtynyt monipuolisessa työssään Somerolla vuodesta 1983. Sitä ennen 1979 terveysteknikoksi valmistunut Riepponen oli neljä vuotta töissä Viialassa.
– Somero ei ole mikään käpykylä. Täällä on monialaista yrittäjyyttä. Viranomaisilta on pyydetty neuvoja, ja tarkastaja on saanut etsiä tietoja, jotta keinot on löydetty, kertoo ansiotyöt jättävä tuleva eläkeläinen.
Riepponen kehuu somerolaisten innovatiivisuutta. Uusia tuulia ovat aikoinaan olleet esimerkiksi kesätorin synnyttäminen ”keskelle ei mitään” sekä pellavan jalostamiseen erikoistuneen Elixi Oilin aloitus. Someron ABC-myymälä oli maan ensimmäisiä lajissaan. Siihen jouduttiin tutkailemaan lainsäädäntöjä muun muassa terveysviranomaisten ja alkoholilainsäädännön vinkkelistä.
– Mukava, että on saanut olla mukana monissa hienoissa projekteissa. Somerolla paikallisille yrittäjille uusi ja tuntematon ei ole ollut este. Yhteistyössä on mietitty, miten uusi saadaan raamien sisällä toteutetuksi. Tapoja ja keinoja uusiin ratkaisuihin on.
Riepposen mielestä viranomaisen tulee olla myös palvelualtis; ei kaavoihin kangistunut. Pyritään ohjaamaan asiakas sinne, missä on mahdollisesti seuraava etappi, josta pääsee eteenpäin.
– Minulla on maine, että olen tiukka. Sitä on myös kiitetty, sillä päätökseeni voi luottaa ja siihen, että pyrin kaikissa toiminnassa noudattamaan lakeja ja muita säännöksiä. Näin tavoitellaan sitä, ettei jatkossa tule ongelmia eikä jälkiseuraamuksia, toteaa terveysvalvonnan ammattilainen.
Maitonäytteet ja rottasodat olivat arkipäivää terveystarkastajalle 40 vuotta sitten.
– Jätehuolto oli 1970-luvulla vielä alkeellista. Perushygieniasta, käsienpesusta on lähdetty liikkeelle.
Riepponen korostaa, että desinfiointi ei auta, jos peruspuhtaudesta ei pidetä kiinni.
Jätehuolto eriytyi elintarvikevalvonnasta. Ympäristölainsäädännön tultua esimerkiksi sikalaluvat siirtyivät pois terveysviranomaisilta. Mutta lisää on tullut tilalle.
Tärkeimpiä asioita on talousveden valvominen, joka on kuulunut aina terveystarkastajalle. Siihen liittyy Paula Riepposen muisto 1990-luvulta, jolloin Someron keskustaajaman vesijohtoveden laatu heikkeni äkillisesti. Tuon tapauksen hän kokee uransa mieleenpainuvimmaksi.
– Sai testata, miten ennaltaehkäistä kriisitilanteen mahdollisuudet. Miten pysäyttää ongelma, etsiä sen alkuperä ja mitä toimenpiteitä tarvitaan, jotta palautetaan normaali tilanne.
Terveystarkastajan tehtävät ovat laajat. Ala ja hallinto menevät eteenpäin.
– Laajuus on haaste, mutta työn vaihtelevuus ja monipuolisuus innostavat. Koko ajan pitää kouluttaa itseään ja olla valmis hakemaan uutta tietoa. Viranomaisen tulee olla etujoukoissa, jotta pystyy neuvomaan ja valvomaan.
Paula Riepponen päivitti osaamistaan muun muassa 2003 suorittamalla AMK insinööritutkinnon ympäristö- ja terveystekniikassa.
Hän sanoo välillä olleen kausia, jolloin on korostettu kansalaisten ohjauksen ja neuvonnan tärkeyttä. Välillä kontrolli on ollut päällimmäisenä.
– Ohjaaminen ja neuvonta eivät riitä, eikä yksin kontrolli ja valvonta. Pitää olla molempia. On tärkeää, että yritys löytää oikean tieto-taidon, osaamisensa, jolla työtä viedään eteenpäin.
Terveystarkastaja tehtävä on turvata asiakkaan ja toiminnan hyvinvointi. Olosuhteet eivät saa aiheuttaa terveyshaittaa.
Paula Riepponen jäi viime perjantain jälkeen pitämättömille vapaille ja lomille. Eläkepäivät starttaavat helmikuun alussa.
Hänen työpaikkansa Someron toisena terveystarkastajana jää toistaiseksi täyttämättä. Tulevaisuus ratkaisee, koska ja miten jatko hoidetaan.
– Jään kaipaan työtovereita, varsinkin Terhiä tulee valtava ikävä, sanoo Paula Riepponen terveystarkastaja Terhi Suomilammi-Salmelasta, jonka kanssa Riepponen on ollut työparina Somerolla yli 15 vuotta.
Vuonna 2004 Somerolle tuli toinen terveystarkastaja. Somerolla on sekä kahdella eläinlääkärillä että terveystarkastajilla omat toimipisteet.
– Olemme tukeneet ja tuuranneet toinen toisiamme. Tiimi on pelannut, kiittelee Paula Riepponen.
Someron ympäristöterveydenhuolto on osa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymää, FSHKY:tä. Seutuyhteistyövelvoitteen vuoksi Someron kunnan hoitama terveysvalvonta siirtyi FSHKY:lle 2013 vuoden alusta. Palvelut säilytettiin Somerolla osasopimuksen turvin.
Paula Riepponen kiittää Someron eläinlääkäreitä, jotka ovat toimineet hänen esimiehinään.
– He ovat luottaneet alaisiinsa ja siihen, että nämä osaavat pyytää apua. Pertti Kara neuvoi hankkimaan tietoa ja antamaan sitä muille. Tiedon jakaminen ei ole minulta pois.
– Olen jo ilmoittautunut Somero-opiston eläkepiiriin, kertoo Riepponen.
Hän selvittää sen olevan eläkeläispiiri, koska se alkaa jo kello 15. Siihen aikaan paikalle pääsevät vain eläkeläiset.
Paula Riepponen on suunnitellut palaavansa kankaankudontaharrastuksensa pariin.
– Nyt saan olla päätoimisesti mamma, sanoo kaksospoikien äiti sekä neljän lastenlapsen ja yhden bonuspojan mamma.
Toinen pojista asuu Porissa ja toinen Raumalla.
Aviomies jatkaa vielä terveystarkastajan työssä Jokioisten toimipisteessä FSHKY:ssä.