Somerolla pieni takapakki työllisyysluvuissa

0
Uudet avoimet työpaikat ovat lisääntyneet erityisesti kuudessa eri ammattiryhmässä. Yksi ryhmistä on palvelu- ja myyntityöntekijät. Arkistokuva: Mikael Rydenfelt.

Someron työllisyystilanne on kohentunut kuukausia putkeen, mutta tuoreimmat työttömyysluvut näyttävät tilanteen kääntyneen. Someron työttömien määrä on korkeampi kuin kuukausi sitten ja samoin työttömyysaste on noussut viime kuusta. Yleensä työllisyystrendi ajaa lukuja tässä vaiheessa alaspäin.

Vuoden takaiseen verrattuna tilanne on edelleen rahtusen parempi.

Somerolla oli lokakuussa 237 henkilöä työttömänä. Se on 6,4 prosenttia työvoimasta.

Syyskuussa työttömänä oli 229 henkilöä ja työttömyysaste oli 6,2.

Avoimien työpaikkojen määrä on ennallaan vuoden takaiseen, kertoo tiistaina julkaistu Työllisyyskatsaus.

Salon seudulla tilanne on kokonaisuudessaan parempi. Työttömyys laskee ja avoimien työpaikkojen määrä on edelleen kasvussa.

TYÖTTÖMIEN määrä laskee koko maakunnassa edelleen, mutta vauhti näyttää tasaantuvan. Varsinais-Suomessa tilanne on parempi kuin esimerkiksi Pirkanmaalla. Se on ainoa maakunta, jossa työttömyys kasvoi lokakuussa viidellä prosentilla.

Varsinais-Suomessa työttömien määrä väheni 7 prosentilla eli 1 400 henkilöllä viime vuodesta.

Vakka-Suomessa ja Loimaan seudulla työttömyyden lasku on pysähtynyt ja pysyttelee samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Avoimia työpaikkoja on maakunnassa edelleen ennätysmäärä, mutta osalla seutukunnista työpaikkojen määrässä on jo laskua viime vuoteen verrattuna. Näin esimerkiksi Vakka-Suomessa.

Uudessakaupungissa avoimia työpaikkoja lokakuussa 124, kun vuosi sitten paikkoja oli auki yli 300 enemmän.

TYÖLLISYYSASTEEN trendiluku oli lokakuussa 72,7 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,7 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Lokakuun kausitasoitettujen tietojen mukaan sekä työllisyysasteen trendi että työttömyysasteen trendi on pysynyt lähes ennallaan viime kuukausina.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo, että epävarmuus Suomen työmarkkinoilla on kasvanut, koska työmarkkinoilla on ollut riitaisaa. Samaan aikaan ennustelaitokset ovat kansainvälisen talouden kehityksen takia reivanneet ennusteitaan alaspäin.

– Posti on ollut lakossa jo kaksi viikkoa ja riita sen kuin jatkuu. Useat muut liitot osoittavat solidaarisuuttaan tukilakoilla. Lisäksi Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden neuvottelut ajautuivat karille nyt sunnuntaina, minkä takia Teollisuusliitto aloittaa nykytiedon valossa lakon 9. joulukuuta. Kirsikkana kakun päällä myös yt-neuvotteluja on ollut tänä vuonna selvästi edellistä vuotta enemmän, Kotamäki luettelee Kauppakamarin työllisyystiedotteessa.

VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 17 700 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä väheni maakunnassa 300 henkilöllä, kertoo tiistaina julkaistu Työllisyyskatsaus. Se on ripeämpää tahtia kuin koko maassa.

Lokakuussa työttömien määrä väheni viime vuodesta kaikissa Varsinais­-Suomen seutukunnissa. Ripeimmin työttömyys aleni Turunmaan saaristossa ja Salon seudulla. Näissä työttömyys väheni 10 prosenttia. Vakka-Suomessa työttömien määrä oli käytännössä sama kuin vuotta aiemmin.

Työttömyysaste oli korkein Turun kaupungissa, 10,2 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli Ruskolla 3,3 prosenttia. Salon seutukunnassa työttömyysaste oli korkein, 8,9 prosenttia ja matalin Vakka-Suomessa, 5,1 prosenttia.

TURUN SEUDULLA avoimia työpaikkoja oli lokakuussa 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Salon seudulla taas avointen työpaikkojen määrässä on hurja 27 prosentin kasvu.

Vakka-Suomessa ja Loimaan seudulla avointen työpaikkojen määrässä on laskua viime vuoteen verrattuna.

TYÖTTÖMIEN osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa Varsinais-Suomessa 7,8 prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa, jossa se on 8,6 prosenttia.

Marraskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja Ely-keskuksen asiantuntijat arvioivat, että näin tapahtunee Varsinais-Suomessa myös tänä vuonna.

 

FAKTA

Huomioita lokakuun Työllisyyskatsauksesta

  • Pitkäaikaistyöttömyys alenee yhä ripeästi kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa.
  • Eniten pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt vuoden takaisesta Turunmaan, Turun ja Salon seuduilla, joissa alenema on ollut noin 24 prosenttia.
  • Tämän lisäksi Vakka­-Suomessa ja Loimaan seutukunnassa se on alentunut lähes 10 prosentilla.
  • Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa on 7 000 vähemmän kuin vuosi sitten koko Suomessa.
  • Uusia avoimia työpaikkoja on 8 000 enemmän kuin edellisvuonna koko Suomessa.
  • Uudet avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kuudessa ammattiryhmässä: eniten muiden työntekijöiden (3 200), palvelu- ja myyntityöntekijöiden (2 900), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden (2 000) sekä asiantuntijoiden (600) ryhmissä.
  • Uusien avoimien työpaikkojen lukumäärä väheni eniten toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden (-500) sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden (-400) ryhmissä.
  • Lähteet: TEM-Työllisyyskatsaus, Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.