– Talvisodassa ei ollut yksin kyse itsenäisyydestämme, hallitusmuodostamme tai rajoistamme, vaan kansan säilymisestä ja välttymiseltä kansanmurhalta, latasi lietolainen historian harrastaja Seppo Posio luennolla Kiiruun koulun auditoriossa.

Hän nimitti Suomen vastapuolta pahan valtakunnaksi, joka oli systemaattisesti surmannut omia kansalaisiaan, erityisesti likvidoinut vähemmistönä olleita kansalaisia. Muiden muassa Suomesta kansalaissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset olivat olleet Stalinin vainojen kohteena.

– Vältyttiin kansanmurhalta, älymystön siirtämiseltä Katynin keskitysleirille Smolenskin lähelle Venäjälle, suojeluskuntalaisten teloittamiselta koti-Suomessa ja suomalaisten joukkosiirroilta Siperiaan. Näin Stalinin suunnitelma olisi todennäköisesti edennyt, arvioi Posio.

Seppo Posio keskittyi luennossaan talvisotaan, jossa hänen isänsäkin taisteli. Seppo Posio esitti kuvin ja sanoin sodan syyt, alun, ratkaisun hetket, uhrit ja lopputuloksen 80 vuotta sitten.

Viime vuosisadan sankaritarinan siitä tekee muun muassa voimasuhteet.

Suomella oli noin 346 500 sotaan osallistunutta ja 12 000 ulkomaalaista vapaaehtoista Neuvostoliiton noin miljoonaa sotilasta vastaan. Suomella oli 32 Renault-panssarivaunua sekä 10 Vickers-vaunua ilman aseistusta ja Neuvostoliitolla 3 000 panssarivaunua. Suomella oli 114 lentokonetta ja 100 koulutuskonetta ja vihollisella 3 800 lentokonetta.

Seppo Posion mielestä ylivoiman voittamisen ja torjumisen salaisuus piili ennen kaikkea yksimielisyytenä niin oikealla kuin vasemmalla ja kotirintamalta sotilaisiin. Oma asia katsottiin oikeutetuksi. Maailman sympatiat kääntyivät toivotonta puolustustaistelua käyvän Suomen puolelle.

– Se sota sodittiin ilman liittolaisia, tai olivathan lumi, pakkanen ja suomenhevoset apuna, totesi Posio.

”Yksittäistä ryssän tykin laukausta ei erottanut, oli vain yhtä jylyä alusta loppuun koko sota. Puhdasta lunta ei ollut, vain mustaa ja ravan tahrimaa. Kaminaa ei voinut sytyttää päivällä, sillä savu näkyi vihollisen puolelle ja siitä seurasi tykistökeskitys,” oli tantereella taistellut Konrad Lehtinen kertonut Seppo Posiolle.

”Omalla tykistöllä ei ollut riittävästi ammuksia, vaikka maaleja oli runsaasti. Ilmavoimamme olivat varsin vähäiset, panssareista puhumattakaan, joita oli vain kourallinen.”

Konrad Lehtisen veli Teuvo Lehtinen lisäsi: ”Kyllä niillä oli lentokoneitakin paljon, että kaksi riitti ampumaan minua ja kuolemaisillaan olevaa aseveljeäni Toivo Viljasta, kun vedin häntä suksien päällä 300–400 metrin matkan pellon yli suojaan. Maataistelukoneet syöksyivät ja ampuivat, kuulat menivät kuitenkin aina hitusen hienoisesti viereltäni ohi.”

Konrad Lehtinen totesi: ”Ryssän koneet saivat melko rauhassa tulittaa ja pommittaa, omalla ilmatorjunnalla ei ollut riittävästi kalustoa ja kranaatteja.”

Luennoitsija Seppo Posio kertoi taistelujen paukkeesta, mutta myös hetkistä ennen talvisotaa.

Talvisodan komentaja Taavetti Laatikaisen radisti ja jatkosodan Osasto Törnin veteraani Einari Nurmi on selvittänyt Posiolle: ”Aloitin varusmiespalveluksen tammikuussa 1939 Viipurissa, mutta anoin siirtoa Turkuun, koska olin varma, että sota syttyy.”

Nurmi oli kummastellut jääkärieversti Väinö Plttilan suoraa puhetta rykmenttinsä varusmiehille syyskuussa, jolloin heidät lähetettiin varustamaan Karjalankannasta juuri siihen kohtaan, ”jossa otatte vihollisen vastaan, kun sota todennäköisesti syttyy”.

Luennolla kuuli ja näki muun muassa kuvia evakoista maantiellä, panssariestekaivannosta, piikkilankaesteistä, majoitus- ja konekiväärikorsuista, miinoittamisesta ja luontokappaleista sodan kurimuksessa, kuten haavoittuneesta suomenhevosesta eläinlääkärin tutkittavana.

Ja miten jouluvirsi oli kajahtanut niin, että vihollinenkin oli sen kuullut, jollei juuri sillä hetkellä ollut tykistöllään, panssareillaan tai jalkaväellään sitä häirinnyt.

Kotirintaman verraton tuki oli läsnä ajatuksissa, kirjeissä ja tervehdyksissä.

– Eräs talvisodan Summan veteraani oli selvittänyti yksimielisyyttä seuraavasti: ”Me sotilaat teimme osuutemme. Lottien ja koko kansan myötäeläminen ja mukana taisteleminen pelastivat maamme.”

Lotat työskentelivät rintamalla ja muissa tehtävissä tärkeänä apuna sodan menestykselle.

Lehtisen veljekset Nousiaisista olivat sanoneet kuin yhdestä suusta: ”Naista katsomme kunnioittavasti ylöspäin. He tekivät töitä, joita miehet eivät olisi välttämättä pystyneetkään tekemään. He sulattivat ja laittoivat vainajat kauniisti arkkuihin ja rohkaisivat meitä sotilaita kotirintamalta tulirintamalle.”

Suomen puolelta talvisodassa menetti henkensä noin 26 660, haavoittui liki 43 560, vangittiin tuhatkunta ja menetti kotinsa ja kotiseutunsa yli 400 000 henkeä. Sotatoimiin kutsutuista noin 90 000 työhevosesta menehtyi vihollistulessa, katosi tai lopetettiin noin 7 200.

Lisäksi menetettiin maa-alueita. Suurin osa Viipurin lääniä, Kuusamo-Sallan alue, Kalastajasaarento, Suomenlahden ulkosaaret sekä Hankoniemi jouduttiin luovuttamaan. Merkittäviä materiaalisia tappioita koitui myös teollisuudelle, kulkuyhteyksille, rautateille ja niin edelleen.

Talvisota

30.11.1939–13.3.1940
vastakkain Suomi ja Neuvostoliitto
Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta
Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään 14. joulukuuta 1939.
Sodittiin Karjalankannaksella, Viipurinlahden länsirannalla, Laatokan Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa.
Sota päättyi 105 päivän jälkeen Moskovan rauhansopimukseen.
Sodan seurauksena Suomi menettiNeuvostoliitolle 11 prosenttia maa-alueistaan: Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan, osia Sallasta ja Kuusamosta, Suomen hallitseman osan Kalastajasaarentoa Petsamosta ja Suomenlahden ulkosaaret Suursaaren, Tytärsaaren, Lavansaaren ja Seiskarin.
Kaupungit Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi menetettiin.
Hanko jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi 30 vuodeksi.

Heidän tarinansa ansaitsevat tulla kuulluiksi

Lietolainen Seppo Posio on kiinnostunut historiasta, erityisesti viime sodistamme.

– Talvisodalla oli suuri merkitys, että säilyimme itsenäisenä kansana ja vältyimme vainoojan hirmuteoilta, kertoo Posio, jonka isä oli yksi Summan taistelun sotilaista.

Seppo Posion kiinnostus talvisotaan virisi, kun hän vähän yli parikymppisenä seurasi veteraaneja Kupittaan puistossa. Hän kuuli kenraaliluutnantti Kaarlo Vaalan sanat: ”Ilmeet ovat samat kuin Summassa silloin.” Vaala oli tuolloin everstiluutnantti ja JR 13:n komentaja.

– Ajattelin, että näitä miehiä pitää kuunnella. Kauan heitä ei enää ole. Kuulin tarinoita myös isäni asevelijuhlissa. Tuumasin, että heidän tarinansa ansaitsevat tulla tallennetuiksi.

Posio on haastatellut useita sotiemme veteraaneja ja koonnut niistä luentoesityksiä ja kirjojakin.

Maanviljelijänä toimeentulonsa ansainnut Posio on kirjoittanut kirjat Oi, Suomi synnyinmaa sekä Suomesta ja suomalaisista läheltä ja kaukana.

Luennointiin ja kirjoittamiseen on myös henkilökohtainen syy.

– Pikkupoikana heräsin yöllä isäni huutoon ja liikehdintään. Hän näki painajaisia 13.2.1940 vastahyökkäyksestä Lähteentiellä Summassa, kertoo poika isästään, joka oli myös jatkosodassa mukana muun muassa Petroskoin valtauksessa ja Ihantalan taistelussa.

Seppo Posiolla on historian ohella toinenkin rakas harrastus, harmonikansoitto. Hän on julkaissut levyn Nuoruusmuistoja ja esiintynyt ja pitänyt konsertteja harmonikkaa soittaen.

– Someron omat pojat Mononen ja Badding; ihailen heidän tuotantoaan ja olen soittanut monia heidän kappaleitaan myös itse.

– Minulla on myös vahva side Someroon isäni kertomuksista. Hän kuljetti kuorma-autollaan sodanjälkeiseen Turkuun halkoja Someron satojen metrien mittaisista halkopinoista. Långsjö, Kauraketo, Åvik ynnä muut ovat jääneet mieleeni.

Yksi Posion harrastuksista on hevoset. Hän tulee Somerolle kertomaan suomenhevosen tarinaa tiistai-iltana 5.11. Kiiruun koulun auditorioon.