Tiisun paluubiisi musiikkivideon kera julkaistiin tänään. Kappale on ensimmäinen maistiainen Tiisun rakenteilla olevasta uudesta levykokonaisuudesta. Kappaleen nimi on Kuollaan me kaikki .
Melko menestyksekästä uraa tahkonnut Tiisu jäi 2017 tauolle.
– Luulin alkuun, että koko luovuuteni oli sidottu Tiisuun. Kun tajusin, että voin tehdä mitä vain, Tiisu rupesi maistumaan huonolta puuhalta, toteaa yhtyeen Somerolta kotoisin oleva laulaja Henrik Illikainen, 24 .
Illikainen kuvaa kulunutta parin vuoden periodia luovaksi irtiotoksi. Hän teki omaa tuotantoa ja oli myös mukana muissa bändeissä.
– Kunnes huomasinkin, että säveltäessäni alkoikin syntyä pelkkää Tiisun musaa.
– Oli ehkä sellainen sopiva etäisyys itselleen rakkaaseen asiaan ja löysin ikävän kautta sen hienouden, Illikainen kuvaa paluutaan yhteen Tiisun kanssa.
Tiisu on mainostanut uutta kappalettaan laskurilla, joka näyttää ”Henkan jäljellä olevaa elinaikaa”.
Tänään julkaistavalla videolla löytyy rannalta Henkan ruumis.
Illikaisen ideoiman videon on ohjannut Joona Möttö . Myös lopullisen käsikirjoituksen Illikainen on tehnyt yhdessä Mötön kanssa.
– Kappale ja video kannustavat terveeseen suhtautumiseen kuolemaa kohtaan. Kuolema on luonnollinen asia. Ei mitään hätää, kuvailee Henrik Illikainen.
– Video näyttää sen, että kun kuoleman kohtaa, se pistää elämän uusiksi. Samalla se on kuitenkin myös ylistys elämälle. Se on toivon mukaan lohdullinen kappale aiheesta.
Persoonallisella videolla liikutaan niin maan päällä kuin mullan allakin.
Itse kappale on Illikaisen mukaan tietynlainen kunnianosoitus Tiisun perinteiselle tyylille.
– Eli tuttua, vanhaa Tiisua. Olemme rakentamassa seuraavaa levyä ja tämä kappale on sen perinteisin Tiisu-biisi. Toivottavasti se herättää lämpimiä ajatuksia kuulijoissa.
– Bändin rooli on tulevalla levyllä aiempaa isompi. Olen saanut ja jopa pyytänytkin apua sävellysten ja sanoitusten hiomiseen, kun en itse päässyt maaliin asti, kertoo Illikainen, jonka käsialaa Tiisun biisit ovat.
– Kuollaan me kaikki -kappaleesta alkaa oikeastaan pikku hiljaa julkaistavien biisien sarja. Levyn teko menee vahvasti ensi vuoden puolelle, voi kestää vuodenkin tai enemmän, pohtii Illikainen.
Suomirockin uudistajaksi kuvailtu Tiisu on aikaisemmin julkaissut kaksi hyvän vastaanoton saanutta albumia: Elämän Koulu (2015) ja Tänne ei jää kukaan (2017).
Tiisun paluukeikka on Helsingissä, On The Rocksissa 22. marraskuuta ja se on jo loppuunmyyty.
– Tämän jälkeen on aika kääntää uusi aukeama bändin taipaleella. Tiisu on palannut jäädäkseen!
