Vaihtelu virkistää

0
Lapsenlapset Nea ja Joona tuovat Tuula Kuismalle paljon iloa.

60 vuotta: Tuula Kuisma (os. Kähkönen)

syntynyt 19.11. 1959 Suonenjoella

isä Veikko Kähkönen, äiti Sinikka Laitinen, veli Raimo Kähkönen

perhe: pojat Petri (synt. 16.9.1984) ja Henri (17.6.1986)

ammatti: suurtalouskokki, valmistui 1976 Salon ammattikoulusta

asuinpaikka vuodesta 1985 Somero

työpaikka: Someron terveyskeskuksen keittiö

harrastukset: suunnistus, vapaaehtoistyö: riita-, rikos- ja lähisuhdesovittelijana toimiminen

——————————-

Teksti ja kuvat Kirsi Seppälä

Tuula Kuisma syntyi Suonenjoella perheeseen, jonka isä oli Karjalan evakko ja äiti syntyperäinen suonenjokelainen. Kun Tuula oli alle vuoden ikäinen, perhe muutti Kanta-Hämeeseen Kiipulaan ja sieltä Perniöön Germundsvidjaan, jossa tuohon aikaan toimi alkoholistiparantola. Kuisma lähti lapsuudenkodistaan 16-vuotiaana.

– Siihen aikaan ammattien valikoima oli pienempi. Opiskelin suurtalouskeittäjäksi. Menin Perniön vanhainkotiin töihin ja sitten Paimion sairaalaan. Olin vuoden Salon aluesairaalassa lähettinä. Ajattelin hakevani lähihoitajakoulutukseen, mutta totesin, ettei se ole minun alani, Kuisma kertoo.

Varsinais-Suomesta Kuisma muutti Espooseen ja oli neljä vuotta töissä päiväkodissa Leppävaarassa ja vuoden verran päiväkodissa Vallikalliossa.

– Olimme mieheni Vesan kanssa tuohon aikaan asuntosäästäjiä. Olin äitiyslomalla, ja kun olimme melkein joka viikonloppu Somerolla Vesan vanhempien luona ja harrastimme jokamiesluokan autoja täällä, päätimme ostaa täältä ensiasunnon, Kuisma kertoo.

– Asuin- ja työpaikan sekä työn vaihtaminen on tuntunut hyvältä. Vaihtelu antaa uusia näkökulmia työhön, elämään ja ihmissuhteisiin, Kuisma tiivistää.

Tuula ja Vesa Kuisma saivat kaksi lasta, Petrin ja Henrin. Molemmat pojat löysivät alansa autojen parista. Petri työskentelee autonkuljettajana ja Henri autonkorjauspuolella. Turkuun muuttanut Henri on avoliitossa; Petri on naimisissa ja asuu Somerolla.

Äitiyslomien jälkeen Tuula Kuisma meni töihin Joensuun koulun keittiöön. Sen jälkeen työpaikkana oli melkein 20 vuoden ajan Leivonpesän päiväkoti. Nyt työpaikka on melkein kymmenen vuoden ajan ollut Someron terveyskeskuksen keittiössä.

– Parasta työssäni on sosiaalisuus ja työkaverit, sekä onnistunut tulos ja asiakkailta saatava kiitos. Työ on fyysisesti rankkaa ja välillä on pientä stressiä, kun toimimme aikataulujen mukaan, Kuisma kuvailee.

Suunnistuksessa ei ole kahta samanlaista päivää

Tuula ja Vesa Kuisma harrastivat nuorina yhdessä jokamiesluokan autoja. Vartuttuaan pojat alkoivat ajaa ja Tuula ”siirtyi metsähallituksen puolelle”. Harrastuksesta tuli isän ja poikien yhteinen.

– Kerrallaan viivalla on kuudesta kahdeksaan autoa, jotka kilpailevat siitä, kuka tulee ensiksi maaliin. Se luo adrenaliinia. Kun lähtölippu heilahtaa, päässä katkeaa jotakin,  hän nauraa.

Nuorempana Tuula Kuisma pelasi lentopalloa ja toimi juniorivalmentajanakin ennen kuin suunnistus vei mennessään.

– Harrastuksista suunnistus on pääasia. Sitä olen harrastanut noin 30 vuotta. Piispasen Maija kävi suunnistuksen alkeiskurssin. Menin mukaan ja jäin heti koukkuun. Suunnistuksessa ei ole kahta samanlaista päivää. Suunnistaessa oppii itsestään paljon, sillä se vaatii jatkuvaa läsnäoloa. Luonnossa olon jälkeen tunnen oloni kuin uudeksi ihmiseksi. Ei sitä turhaan puhuta, että metsään kannattaa mennä, Kuisma juttelee.

Kuisma suunnistaa säännöllisesti Torstairastien viiden kilometrin reitin. Kilpailuissa hän käy yleensä kymmenkunta kertaa vuodessa. Kuisma onkin kilpaillut kansallisia kilpailuissa, Jukolan viestissä ja rastiviikoilla.

– Kilpailut ovat kivoja, sillä niissä pääsee tutustumaan uusiin maastoihin. Kartan saa vasta lähtöhetkellä, jolloin pääsee tutustumaan reittiin. Päätökset pitää tehdä salamannopeasti, hän kuvailee.

Kuismasta tärkeintä kilpailuissa liikunta ja mukavien ihmisten tapaaminen. Suunnistusporukka on kuin iso perhe, jossa kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään ja puhuvat samoista asioista.

Vapaaehtoistyö sovittelijana

Kuisma kävi 2000-luvun alkupuolella elämäntaidonvalmentajakurssin. Elämäntaidonvalmennus työnä vaikutti kuitenkin haastavalta.

– Näin ilmoituksen Varsinais-Suomen sovittelutoimiston järjestämästä koulutuksesta. Olen käynyt sovittelijakoulutuksen ja lähisuhdesovittelijakoulutuksen. Teen riita-, rikos- ja lähisuhdesovittelua. Meitä on aina kaksi vapaaehtoissovittelijaa, kun tapaamme riidan osapuolet. Luomme osapuolille mahdollisuuden kohdata toisensa ja sopia asia. Jos osapuolet pääsevät sopuun, siitä tehdään virallinen sopimuspaperi.

Poliisi ohjaa osan riita-, rikos- ja lähisuhdeilmoituksistaan sovitteluun. Monesti sovitteluun tulevat ovat nuoria, jotka eivät ole vielä rikosoi-keudellisesti vastuussa. Heille Kuisma pyrkii antamaan ymmärryksen, miten vastaavat asiat pitää jatkossa hoitaa. Soviteltaviksi tulee paljon riitoja rajoista, väärin kaadetuista puista tai kännissä toisiaan huitoneiden tapauksia.

– 99 prosenttia pystyy sovittelemaan asiat. Pääasiassa ihmiset haluavat sopia mieluummin kuin lähteä oikeuteen, jossa ratkaisu vain määrätään, Kuisma kertoo.

Päivä kerrallaan

Kuisma kertoo katsovansa päivä kerrallaan, mitä elämä tuo tulessaan.

–Ei parane suunnitella liikaa. Pitää olla läsnä tässä hetkessä, eikä miettiä liikaa eilistä eikä huomista, hän sanoo.

Elämänsä tärkeimpänä asiana Kuisma pitää lapsiaan.

–Omat lapset ovat elämässäni aina tärkeimmät. Lapsenlapset Nea, 11, ja Joona, 9, ovat päivänpaisteita. Olen tyytyväinen, että omien poikien elämä on hyvällä mallilla ja että minulla on mukavia miniöitä, Kuisma toteaa.