Somero-lehti 24.11.2009
Teksti ja kuvat Eino Nurmisto
Perinteinen joulukadun avajaistapahtuma keräsi sateisesta säästä huolimatta paikalle kiitettävästi yleisöä.
Tapahtuma alkoi Shellin pihalta Kiiruun puistoon kulkeneella kulkueella. Jo toistamiseen kulkuetta johti tulitemppuja tekevä Tulikansan Tulimyrsky-ryhmä.
Perillä Kiiruun puistossa laulettiin Jaana Viitamäen johtamia joululauluja. Erityisesti laulu Onkos tullut kesä? sopi Kiiruun puiston tunnelmaan, jossa joulukauden alkua juhlittiin märässä ja vähemmän jouluisessa säässä. Huono sää ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan puistossa vallitsi iloinen puheensorina.
Joululaulujen lisäksi avausjuhlassa nautittiin puurosta, tanssiryhmän tanssiesityksestä sekä Tulimyrskyn tempuista. Sisällä Kiiruun talossa taas kuultiin Pajulan koulun oppilaiden laulua Someron koulujen myyjäisissä.
Ilotulitus valaisi taivaan
Leather Heavenin ympäristöön kerääntyi lauantaina melkoisesti väkeä seuraamaan ilotulitusta. Yritys on tarjonnut ilotulituksen somerolaisille ennenkin. Avajaisissa kuusi vuotta sitten yleisöä oli paikalla sadan henkilön verran. Tämänkertainen ilotulitus oli edellistä näyttävämpi, ja silmämääräisesti arvioituna paikalla oli reilusti yli 400 ihmistä katsomassa.
Näyttävään ilotulitukseen oltiin tyytyväisiä. Ilotulitusta kiittelivät myös somerolaiset Hannu ja Paula Kyyrä.
– On ihailtavaa, että tällaista järjestetään ihmisten iloksi ilmaiseksi, he kehuvat.