Maatiaiskanoja ja yhdistystoimintaa

0
Marja-Leena Vikman ja pojantytär Enni tykkäävät puuhastella yhdessä.

Teksti ja kuva Kirsi Seppälä

Kuusikymppisiään viettävä Marja-Leena Vikman on elämäänsä tyytyväinen. Joulupiparien paistamisen jälkeen hän kappaa kainaloonsa 5-vuotiaan Ennin, poikansa Kallen tyttären. Arki soljuu mukavasti Pitkäjärvellä, jossa Vikman asuu synnyinkodissaan miehensä, maatalousyrittäjä Terho Vikmanin kanssa.

– Käydään töissä, ollaan mukana yhdistystoiminnassa, hoidetaan maatiaiskanoja. Elämä on täynnä mukavia sattumia, Vikman toteaa.

Syntyperäinen pitkäjärveläinen

– Synnyin Someron sairaalassa 1959. Äitini tullessa tähän taloon, hän sai isäni mukana tämän sisaruksetkin, eli setäni ja tätini, koska tämä oli siinä vaiheessa perikunnan paikka. Kun olin seitsemän tai kahdeksan, tila jaettiin ja setä rakensi oman talon, Vikman kertoo.

– Kasvoin onnellisen lapsuuden, sillä minulla oli neljä aikuista tässä. Pääsin myös hoitamaan kissoja ja kanoja, hän luonnehtii.

Vikmanin äiti ehti kuitenkin olla isän kanssa vain 15 vuotta naimisissa, kun isä sai ensimmäisen infarktin. Marja-Leena oli tuolloin 15-vuotias ja sisko Terttu 12-vuotias. Elokuussa perheen isä kuoli.

– Se oli seisauttava tilanne. Äidillä ei ollut ajokorttia, mutta auto miellä oli. Sukulaisreissuja tehtiin niin, että naapurin isäntä ajoi meidän autolla, hän muistelee.

Vikman kävi kaksi vuotta kansakoulua Isoniityllä. Koulun lakkauttamisen jälkeen hän kävi kaksi vuotta Pitkäjärvellä ja pyrki sitten Someron–Kiikalan kunnalliseen keskikouluun Somerolle. Ylioppilaaksi päästyään hän haki kauppaoppilaitokseen.

– Sinne hakeminen oli sattuman kauppaa. Minulla oli haaveitakin. Olin kaksi kesää Somero-lehdessä kesätoimittajana ja hain toimittajakoulutukseen, mutta en päässyt. Maa- ja metsätieteellinen oli yksi haaveistani, Vikman muistelee.

Ensimmäinen työpaikka Salossa

Vikmanin ensimmäinen työpaikka oli osuuskaupan Mäenalan myymälä Salossa.

– Se oli pieni maaseutumyymälä, missä myytiin rehuja, nauloja ja nupeja… Liha tuli kauppaan sian puolikkaina.

Sittemmin Vikman teki pitkän uran pankissa: 24 vuotta Someron Säästöpankissa, josta kahdeksan Pitkäjärven kyläkonttorin hoitajana. Sieltä asiakaspalveluhenkisen naisen tie vei kymmeneksi vuodeksi vastaanottovirkailijaksi Lamminniemen Hyvinvointikeskukseen. Tällä hetkellä Vikman työskentelee kaupungin sosiaalitoimistossa määräaikaisena toimistotyöntekijänä.

– On ollut mielenkiintoista ja haastavaa tehdä monenlaista. Minulla on nyt menossa kolmas ala, tämä sosiaaliala. Kaikissa töissä on ollut mukavia asioita. Sotainvalidien kanssa oli ihanaa työskennellä, sillä he olivat tyytyväisiä ja kiitollisia elämästä ja pienistä asioista.

Vikmanien esikoistytär on nykyään Janakkalassa pankissa asiakkuusneuvottelijana työskentelevä Heidi. Keskimmäinen lapsista on Kalle, joka työskentelee kiinteistönhoitajana kaupanalalla Raisiossa. Sisaruksista nuorin on maatalousalan perustutkinnon opiskellut Paul, joka tekee maanrakennusalan töitä.

Kun eläkeikä koittaa, Vikmanit suunnittelevat viettävänsä enemmän aikaa kesämökillään, isännän kotipaikassa Tammelan Liesjärven rannalla.

Yhdistystoiminnassa oppii uutta

Marja-Leena Vikman on ollut monessa yhdistyksessä mukana. Hän on ollut niin 4H-yhdistyksessä koululaisten askartelukerhon vetäjänä, hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajanakin.

– Tykkään askarrella kaikenlaista. Koululaisten kanssa askartelimme lähinnä paperista, koska työt piti saada nopeasti valmiiksi. Olen tehnyt betonitöitä, tiffany-lasitöitä, sammalnalleja ja kutonut. On kiva opetella kaikenlaista, hän kertoo.

– Someron Jokivarren Martoissa olin sihteeri-rahastonhoitajana ja puheenjohtajanakin. Yhdistys lopetettiin pari vuotta sitten, koska vapaaehtoisia ei enää ollut.

– Kun menin mukaan Lahden-Pitkäjärven koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan, päätimme rekisteröidä yhdistyksen, jotta se voisi muun muassa hakea avustuksia.

Tällä hetkellä Vikman on sekä tiekunnan että Someron oppaiden sihteeri-rahastonhoitajana sekä Somero-Seuran rahastonhoitajana.

Vikman pitää yhdistystoiminnasta. Kahdessa yhdistyksessä toimiminen samaan aikaan kuitenkin riittää, koska aika ei riitä enempään.

– Olen saanut yhdistyksissä uusia ystäviä ja tuttavia.

– Yhdistystoiminta on mielenkiintoista, koska siinä pääsee näkemään, miten asiat toimivat taustalla. Toimintaa pyöritetään talkoilla, eikä avustuksilla hurrata, Vikman tiivistää.

Tipujen piipitys ilahduttaa

Vikmanien kanalassa kotkottaa parisenkymmentä kanaa.

– Kanojen hankkiminen oli hassu tempaus. Näin ilmoituksen karvajalkaisista maatiaiskanoista, mutta huomasimme sitten isännän kanssa, etteivät ne ole puhtaita maatiaiskanoja. Niin hommasin Kiskosta aitoja, Piikkiön kantaa olevia untuvikkoja. Niitä tuli 30–40, ja puolet oli kukkoja. Siitä se alkoi, Vikman kertoo.

Puhdasrotuisten kanojen myötä Vikman innostui alkuperäisrodun säilyttämisestä. Vikmanit ovat kuuluneet Luonnonvarakeskuksen maatiaiskanojen säilyttämisohjelmaan vuodesta 2002.

– Olemme omavaraisia munien suhteen.

– Kanoja on kiva paijata ja katsella, ja kun keväällä ensimmäiset tipuset kuoriutuvat, se on sellainen täyttymys. On kiva seurata, milloin kanan alla alkaa kuulua piipitystä, hän kertoo.

Syntymäpäiviä Marja-Leena Vikman viettää perheen parissa.

—————————————————————-
Henkilö

Marja-Leena Vikman

syntynyt 15.12. 1959 Someron sairaalassa

isä maanviljelijä Martti Matias Hurme ja äiti Tyyne Helena Hurme, os. Suikki

perhe: puoliso maatalousyrittäjä Terho Vikman, lapset Heidi (syntynyt 1985), Kalle (1987) ja Paul (1994), lapsenlapset Enni (2014) ja Onni (2017)

ylioppilas 1978

koulutus: markkinointi yo-merkonomi, Salon kauppaoppilaitos 1978– 1980

harrastukset: yhdistystoiminta ja maatiaiskanojen kasvatus sekä marjastus

keskeiset työt: Someron Säästöpankki: kassatoimihenkilö 1981–1998 ja konttorinhoitaja Someron Säästöpankki 1998– 2006. Vastaanottovirkailija Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy 2006– 2016