Ennen koulu oli joka kulmalla

0
Someron kirkko ja Kirkonpiirin kansakoulu noin vuonna 1890. Valokuvakilpailu vuonna 1956. Somero-Seura, kuvan lahjoitti Agata Sainio.

Kaikki me olemme käyneet koulua! Juuri tämä tekee FT Leeni Tiirakarin uudesta kirjasta, Someron kansakoulut ja peruskoulut, niin mielenkiintoisen. Koulunkäynti on läheinen asia, kaikilla meistä on koulumuistoja, jotka aika on kullannut – jokaisella meistä enemmän tai vähemmän.

Amanitan kustantamassa kirjassa on 288 sivua ja peräti noin 450 valokuvaa. Leeni Tiirakari on kiitollinen noin 200 ihmisen avustajajoukolle, joka kuvia kirjaa varten toimitti, ja kertoi kuvissa olevien lapsosten nimiä. Kirjan upean ja suuritöisen taiton on toteuttanut Sari Savikko.

– Idea kirjan kirjoittamiseen tuli monilta somerolaisilta ihmisiltä, jotka sitä minulta tiedustelivat. Kärjen Manu oli jo aiemmin kirjoittanut hienon teoksen Somerniemen koulusta, ja Somerosta toivottiin samanlaista.

Kansikuvassa on
koulunkäynnin mallia
Kimalan koulussa.

Yhtä laajaa ja perusteellista teosta Someron kouluista ei voinut tehdä, siitä yksinkertaisesta syystä, että Somerolla on ollut laskentatavasta riippuen 20–26 kansa- tai peruskoulua. Somerniemellä kouluja on ollut vain kuusi kappaletta. Lisäksi Somerolla on ollut kansalaiskoulu, lukio ja 1999 lopetettu apukoulu, jonka oppilaat siirtyivät erityisluokkiin muihin kouluihin.

Someron koulujen määrä riippuu siitä, millä tapaa joillakin kouluilla olleet alakansakoulut sisällytetään mukaan omiksi kouluiksi. Toki niilläkin on ollut omat oppilaansa, opettajansa, keittäjänsä, historiansa ja rakennuksensa, joten 26 koulua voi hyvin pitää oikeudenmukaisena lukuna.

– Kiitos kuuluu kaikille mukana olleille. Erityisesti Järvisen Karista oli hirvittävän suuri apu kirjaa tehdessä. Hän suurensi kuvat, laittoi numerot kasvojen kohdalle ja toimitti niitä kylille ihmisten tunnistettaviksi. Kuvia tuli niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet mukaan. Mukaan piti saada rajallinen määrä per koulu.

Tätä kuvaa ei ole kirjassa: Kaurakedon koulu 1975–76. Ylärivi vas.: Outi Kerko, Timo Pettersson, Pirkko Pyykkö, Urpo Bertling, Terho Heikkonen, Mika Launiainen ja ylärivin viimeisenä oppilas, jonka nimi ei ole tiedossa. Keskirivi: opettaja Erkki Eräkorpi, Arto Mäki, Markku Reunanen, Marko Nieminen, Tuija Savolainen, Pasi Anttalainen, Pekka Pyykkö, Johanna Tuorila ja opettaja Anja Virolainen. Alarivi: Tarja Kaivonen, Mikko Kerko, Risto Kaivonen, Ulla Virta, Helen Virolainen ja Timo Kesälä. Kuva: Anja Virolainen. (Huom! Kuvan henkilöiden nimiä on julkaisun jälkeen korjailtu tähän yhteydenottojen jälkeen.)

Kuvien henkilöistä on tunnistettu reilusti yli 90 prosenttia.

– Mukana voi olla silti vielä virheitä. Tunnistamiset ja ihmisten muistamiset vaihtelevat. Pyrin tarkistamaan tietoja myös oppilasluetteloista, mutta nekään eivät ole virheettömiä. Lisäksi ennen vanhaan ihmiset vaihtoivat nimeään, vaikkeivät menneetkään naimisiin.

Koulujen opettajaluettelot on rajattu yhden vuoden työssä olleisiin. Taitollisena yksityiskohtana nimet on laitettu nätisti ruutuvihkotaustalle. Mukaan on otettu virkaan valitut, sijaisia ja väliaikaisia ei ole. Poikkeuksina ovat olleet koko elämänsä opettajina olleet Jyrki Lahti, Raimo Lyly ja Leena Teppala.

Yllätyksenä Leeni Tiirakarille tulivat koulujen suuret lapsimäärät.

– Voi herran tähden, kuinka niitä olikin niin paljon. Esimerkiksi vaikka Kirkonmäen koululla sodan jälkeen. Suuret ikäluokat tulivat 1947, mutta ”läpikulkulapset” ja Karjalan evakot tulivat jo sodan aikana. Muun muassa Isoniitty, Kauraketo, Lehtimäki ja Uusi-Kaskisto saivat omat koulut karjalaisia varten.

Koulurakennuksia piti myös korottaa lapsimäärien kasvun takia.

– Toisella kerroksella korotettiin Hirsjärven, Häntälän, Ollilan ja Pajulan koulut. Häntälä purettiin jo kauan sitten, sillä se meni huonoon kuntoon sotilaiden majoituksessa. Eteisen patterikin oli rikki, joten koko eteinen oli kovilla pakkasilla umpijäässä. Taloon jäi tekemättä myös ulkoverhous, sillä kaikissa kuvissa rakennus esiintyy hirsiseinäisenä.

– Monissa kouluissa oli ennen kylmä. Oppilailla piti olla villapaidat päällä ja villahousut jalassa; kunnolla vaatetta, että tarkeni tunnilla, Leeni Tiirakari muistuttaa.

Toisaalta monilla lapsilla oli huonosti vaatteita. Koulusta saattoi saada vapautuksen, jos ei ollut varaa kenkiin. Silti kouluun tultiin myös paljain jaloin, sillä koulunkäyntiä arvostettiin.

– Koulumatkaa tehtiin villapaidoissa ja hameissa ja tuuli puhalsi niistä läpi. Ei ihme, että myöhemmin sairastuttiin reumatismiin, Tiirakari huokaisee.

– Silloin oltiin melkoisia resupekkoja. Kaikkein köyhimmille jaettiin vaateavustuksia. Pitää muistaa, että sosiaalihistoria on myös koulujen historiaa. Huutolaislapsiakin oli ennen; orpoja, joita taloihin huudettiin ylläpidettäviksi.

Kuria ja järjestystä pidettiin yllä. Oli ruumiillista kuria, lyömistä, tukistamista, nurkkaan pistämistä. Pulpetista piti viitatata käsi 90 asteen kulmassa, kyynärpää ryhdikkäästi irti pulpetin kannesta.

– Vastatessa piti nousta seisomaan. Tytöt niiasivat vastaanottaessaan karttakeppiä, ja pojat kumarsivat. Järjestäjä pyyhki taulun, ojensi mustekynän opettajalle ja avasi hänelle päiväkirjan oikealta kohdalta. Karttakeppi oli aikoinaan hyödyllinen apuväline opetuksessa, mutta kyllä niitä meni myös poikki. Kaunokirjoitusta opeteltiin, mutta osaavatkohan nykylapset enää edes vanhoja kirjeitä lukea, Tiirakari kysyy.

Kouluruokailu tuli 1940-luvulla. Leeni Tiirakari muistelee silti, että hänenkin piti vielä kerätä syksyllä kouluun puolukoita, kuten piti kaikkien muidenkin.

Hän itse kävi kansakoulun ja yhteiskoulun Saarijärvellä.

– Ne olivat hyvin samanlaisia kuin koulut täällä Somerollakin, ei mitään eroa. Oli samanlaiset pulpetit, ja opettajia ihailtiin.

Puuttuvien keskikoulun ja lukion osalta Tiirakarilla on seuraavakin kirja jo hyvässä vauhdissa. Teksti on valmiina, mutta kuvia pitää vielä kerätä lisää. Tiirakari lupaa, että jo keväällä alkaa jatko-osan viimeistely. Se aineisto ei olisi mahtunut tähän kirjaan.

– Suomi ei olisi nyt tässä tilassa ilman hyvää koulutusta. Uno Cygnaeus sai kaiken aikaan – että satsattiin opettajiin ja koulutukseen. Työhön haettiin motivoituneita, innostuneita ja pätevöityneitä ihmisiä. Nykyisin he kaikki ovat maisteritasoisia. Oppilaiden kesken arvostus voi joskus vaihdella ja välillä koulusta lintsataan, mutta vanhemmat ovat arvostaneet aina koulutusta.

– 100 vuotta sitten Suomi oli kehitysmaa, nyt ollaan kehityksen kärjessä. Se kaikki on koulujen ansiota, myös taloudellinen menestys. Suomessa kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa, ja kaikilla on käsitys maailman menosta, toisin kuin esimerkiksi Amerikassa tai Englannissa, Tiirakari hymähtää.

Someron kansakoulut ja peruskoulut -kirja on myynnissä ensi lauantaina 7.2. Somerniemen Joulutorin laidalla Metsolassa, sekä Somerkirjassa ja Amanitan verkkokaupassa.
—————————————————————–

Vuoteen 2016 asti toiminut Ollilan koulu tehtiin samoilla piirustuksilla kuin Kivisojan eli Hirsjärven ja Häntälän koulut. Päädyistään kaksikerroksisen koulun alakerta oli valmis syksyllä 1902 ja rakennuksen ulkonäkö on hyvin erilainen kuin nykyisin. Kuva Somero-Seura.

Someron ensimmäiset koulut

Somerolle suunniteltiin ensimmäinen kansakoulu erikseen tytöille ja pojille. Mutta asiasta ei tullut vielä mitään, vaan kuntakokous lykkäsi toimenpiteet ”johonkin seuraavaan kokoukseen”. Tämä pidettiin vasta vuonna 1876. Silloin päätettiin koulun rakentamisesta Harjun maalle ”likelle kirkkoa”. Viktor Hovila ja Gustaf Nokka valittiin laatimaan kauppakirja Harjun kartanon isännän Gustaf Winqvistin kanssa sekä huolehtimaan, että maa tulee ”ulosmurretuksi”.

Kirkon piirin kansakoulu aloitti vuonna 1882. Seuraavat koulut perustettiin Pitkäjärvelle 1892, Terttilään 1895 sekä Häntälään, Vilukselaan ja Ollilaan 1897. Uudella vuosisadalla kansakouluja syntyi lisää tarpeen mukaan, viimeinen Kauraketoon vuonna 1952. Isompiin kyliin perustettiin kaksiopettajaisia kouluja ja pienempiin supistettuja kansakouluja.

Helmitaulu oli laskennon apuväline.