28 neliön yksiön hinnalla löytyi iso tiilitalo
Tietylle paikkakunnalle muuttaminen on sattumankauppaa. Kun ”se oikea” sattuu kohdalle, se on menoa eikä meinaamista.
Markku ”Jägä” Jäkälä jäi pois työelämästä muutama vuosi sitten, johon yhdistyi myös muutos perhesuhteissa. Hän oli ostanut talon Somerolta kahdeksan vuotta sitten, ja kolmen vuoden ajan hän on asunut pääsääntöisesti Kyyrän alueelle 80-luvulla rakennetussa tiilitalossa.
Asunnon hankinta kävi helposti.
– Luin lehdestä, Hesarista tai jostain, että tunnin ajomatkan päässä Helsingistä on saatavissa edullisesti omakotitaloja. Lähdin kiertelemään ja mutkien kautta tulin Somerolle. Tästä talosta kaupat tehtiin.
– Espoossa oli omakotitalo, jonka jätin itselleni, sekä pari muutakin kohdetta. Myin pois 28 neliön yksiön ja sain siitä saman verran rahaa, kuin tämä iso 150 neliön talo täällä maksoi!
Hintataso ei ole muuttunut epäedullisemmaksi, sillä pojastaan Markku Jäkälällä on kertoa yhtäläinen esimerkki.
– Hän haluaisi rakentaa talon Espooseen. Mutta pelkkä tontti maksaa saman kuin talo Somerolla. Hintaerot ovat hirmuisia!
Talon ostettuaan Markku Jäkälä asui edelleen Espoossa, sillä äitikin oli elossa.
– Remontoin taloa täällä. Kolmessa päivässä tuli uusi katto, mitä oli ilo seurata. Itse nikkaroin aidan takapihalle ja paljon muuta. Talon ympärille kaivettiin uudet salaojat. Yhä enemmän rupesin viihtymään. Nyt ei enää tarvitse lähteä aamulla mihinkään. Olen velvoitteista vapaa.
Mies on tyytyväinen, että kaikki löytyy läheltä. On liikuntamahdollisuudet, uimahallit, autohuollot ja terveyspalvelut, kaikki noin kilometrin päässä kotoa.
– Asuminen on helppoa. Käyn edelleen kerran tai kahdesti viikossa Espoossa. Somero on Espoon läntinen nukkumalähiö, jonne ajaa helposti tunnissa. Tykkään puhtaasta ja kauniista luonnosta. On avaraa pelto- ja järvimaisemaa, Jäkälä ylistää.
Espoossa on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.
– Käyn esimerkiksi kuskaamassa tyttärentytärtä taitoluisteluun, jota hänen äitinsäkin aikoinaan harrasti. Samalla käyn bänditreeneissä Klaukkalassa.
Usein Markku Jäkälä ajaa autollaan Pietariin, tai junalla. Allegrolla ”suhaa” suurkaupunkiin 3,5 tunnissa. Siellä asuu Zhanna Vlasova.
– Nimi lausutaan ”Shanna”, hän aina oikaisee minua, kun välillä käytän nimeä ”Sanna”. Meillä on seurustelusuhde, naisystävä olisi ehkä paras nimike, Jäkälä esittelee kumppaninsa.
Jägä syntyi Helsingin Kalliossa, josta muutti Espoon Tapiolaan ollessaan neljävuotias. Talo oli Tapiolan ensimmäisiä.
11-vuotiaana elämään tulivat rummut. Beatles oli juuri lyönyt läpi maailmalla ja imu soittamaan oli kova.
– Kaverit väsäilivät sähkökitaroita ja ajattelin, että rummut sopisivat minulle, poika päätteli.
Tapiolassa hän soitti Avenue-nimisessä bändissä ja vierailuja tuli ”teinibailuihin” ympäri Etelä-Suomen. Ensimmäinen keikka oli 1968. Sen jälkeen kuvioihin astui isompi nimi New Joys, joka levytti ja soitti vuosina 1965–73. New Joys otti Avenuen ”lämppärikseen” ja keikkoja kertyi lisää.
– Soitimme 60-luvun brittipoppia, mikä oli sen ajan musiikkia. Mutta New Joys oli bändinä A-luokkaa ja me jotain b:n ja c:n välistä, Markku Jäkälä naurahtaa.
Soittaminen jäi taka-alalle, kun eteen tuli armeija ja perheen perustaminen.
Tietojenkäsittelyoppi Helsingin yliopistossa johti Jäkälän pitkälle työuralle. Hän oli noin 30 vuotta kansainvälisen markkinatutkimusyrityksen A. C. Nielsen Finland Oy:n palveluksessa, edeten urallaan esimiestehtäviin asti.
– Yritys keräsi tietoja myymälöiden kassaliikenteestä. Siitä, mitä tuotteita myydään, montako kappaletta ja mihin hintaan. Tuotettiin hyvää tilastotietoa myös siitä, millä hinnalla myydään ja minkälaiset ihmiset tavaraa ostavat.
– Tukena oli yli 4 000 kuluttajaa, jotka kirjasivat ylös ostoksensa kännykällä, ja meillä oli ostoskäyttäytymisen seurantaa varten tiedossa heidän taustansa. Esimerkiksi Pepsi-Colan johtajat pääsivät kauttamme näkemään, mitä Coca-Cola myi missäkin päin maailmaa.
Viimeksi Jäkälällä oli työvastuita seitsemässä eri Euroopan maassa, vastuullaan 200–300 ihmistä. Kaukaisimmat työmatkat olivat Havaiji ja Uusi-Seelanti. Matkapäiviä kertyi melkein joka viikko johonkin suuntaan.
– Työura oli menestyksellinen ja palkitseva, Jäkälä toteaa.
Työtapa oli eri paikoissa erilainen. Esimerkisi Suomi oli ”halki, poikki ja pinoon”. Ruotsissa asioista piti keskustella pitkään ennen kuin sai jotakin valmiiksi.
Maratoniin Markku Jäkälä innostui tosissaan.
– Juniorina pelasin jalista ja lätkää, ja armeijan jälkeen rupesin juoksemaan. Vuonna 1981 osallistuin ensimmäiseen Helsinki City Marathoniin ja olen sen 36 vuotta juossut. Lopettaessani oli yhteensä 14 kaveria, jotka olivat olleet alusta asti mukana.
Muutos tuli, kun kaksi ja puoli vuotta sitten mieheltä meni selkä, ja seurasi iso leikkaus. Vuoden toipumisen jälkeen hän on taas juossut.
– Olen kiertänyt Härkälän lenkin aamukahvin jälkeen ja tullut rinnakkaistien kautta takaisin. Juoksen 7,5 kilometrin lenkin välillä kahteen kertaan. Juoksu pitää kunnossa sekä fyysisesti että mentaalisesti, mies toteaa.
Jäkälä on ylpeä tyttärestään, joka taitoluisteli ensin 23-vuotiaaksi asti, rupesi sitten maratoonariksi, ja innosti vielä miehensäkin mukaan.
– Tyttären lapset ovat 5- ja 7-vuotiaita, mutta niin vain hän lähtee viideltä aamulla lenkille. On ollut luistelusta asti sellainen kilpailuvietti, että aina pitää vetää täysillä. Miehensä juoksee rauhallisemmin, Jäkälä hymähtää.
Rautalanka on tullut harrastuksiin uudelleen. Jäkälä on soittanut toisen aloittamisensa jälkeen noin 20 vuotta, joista Ironwire on ollut bändinä 10 vuotta.
Komeana etuliitteenä on ”Kaikukitaraorkesteri”. Ohjelmistossa on 50- ja 60-lukujen tanssipop- ja rock-tyylistä musiikkia. C overeiden takana ovat muun muassa Shadows, Laila Kinnunen, Olavi Virta, Elvis, Beatles sekä myös Agents ja Rauli Badding Somerjoki.
– Olemme tehneet joitakin demolevyjä ja Espan lavalla on soitettu melkein joka kesä. Somerolla bändi on käynyt Rantatuvassa ja Hämeenportissa.
Ohjelmisto on laaja ja kootaan tilaisuuden mukaan.
– Ei me mitään ammattilaisia olla, mutta melkein. Muilla on päivätyö ja minulla eläke. Pia on basistin tytär ja ammattinäyttelijä Tampereen Teatterissa. Hän tulee mukaan keikoille, kun töiltään pystyy.
– Laajentaa paljon biisilistaa, kun on sekä naislaulaja että kaksi mieslaulajaa. Kaikilla kolmella on keikoilla runsaasti biisejä.
Espoossa Jäkälällä on edelleen myös moottorivene, jonka kanssa hän pääsee päiväretkille kauniiseen saaristoon.
Yhtye:
Kaikukitaraorkesteri Ironwire
Reima Ryhänen, laulusolisti, tenori ja toinen ykköskitaristi
Tom ”Tomppa” Nyman, soolokitara ja laulu
Henrik ”Henkka” Karstén, basso
Markku ”Jägä” Jäkälä, rummut
Pia Piltz, laulu ja tanssi