Amin Asikaisenkin voittanut Kimmo Korpi-Seppälä: ”Hanskoille on käyttöä vielä tuplapappanakin”

0
Kirmmo Korpi-Seppälä on valmentanut molempia Putkosen veljeksiä, Saulia (vas.) ja Jarkkoa.
Kimmo-Korpi-Seppälällä on tallessa kasapäin nyrkkeilyurastaan kertovia lehtileikkeitä.

KimmoKorpi-Seppälä tuli isäksi 18-vuotiaana ja isoisäksi44-vuotiaana.

Teksti Kai Merilä, kuvat Kai Merilä ja arkisto

Miehen ikään tänään perjantaina 20. joulukuuta yltävä Kimmo Korpi-Seppälä tunnetaan työpaikassaan Lantmannen Agrossa Somerolla hyväntuulisena ja auttavaisena ”viljamiehenä”. Vielä laajemmin hänet tiedetään kuitenkin nyrkkeilyharrastuksestaan, joka kuljetti hänet aikoinaan Suomenmestaruustason mitaliotteluihin ja palkintopalleille asti.
Mitenkäs kaikki oikein alkoikaan?
– Kosti-isäni on aktiivinen urheiluihminen ja vei minua ja Kari-veljeäni salille. Olin tuolloin vähän alle kymmenvuotias. Kokeilin myös monia muitakin lajeja siinä ohessa.
– Urheilulajien monipuoliset harrastusmahdoollisuudet onvatkin aina olleet yksi Someron tärkeä vahvuustekijä, jotta lapsilla ja nuorilla olisi mielekästä tekemistä, Korpi-Seppälä kertoilee.

Kimmo-Korpi-Seppälä kehässä joskus 1980-luvulla. Avustamassa veli Kari Korpi-Seppälä.

Hän muistelee viehättyneensä nyrkkeilyyn kokonaisuutena.
– Nyrkkeilyssä vaaditaan pelisilmää, nopeutta, ennakointia, hyvää kuntoa ja peräksiantamattomuutta. Jotenkin tunsin silloin heti, että yksilölaji on mun juttuni. Treeneissä käytiin tietysti porukalla. Sieltä tuli paljon hyviä kavereita, ja upeat ystävyyssuhteet ovat jatkuneet tähän päivään asti. Eivätkä ne koskaan mihinkään katoakaan. Yhdessä treenaamisesta ja urheilemisesta syntyy vahvoja kaveruussiteitä loppuiäksi.

Kilpailumielessä Korpi-Seppälä asteli kehään ensimmäisen kerran 1980, yksitoistavuotiaana innokkaana juniorina.
– Ekat kisani olivat Someron työväentalolla. Muistan hyvin, kun Rannikon Timo ojensi mulle viisi numeroa liian isot nyrkkeilytossut ja sanoi että ”annas poika mennä sitten”. Into oli kova, vaikka taisin hävitäkin ensimmäiset neljä tai viisi matsiani. Se toisaalta kasvatti menestymisen nälkää. Sitten kun eka voitto tuli, sitä halusi lisää.
Ahkerana treenaajana ja lahjakkaana ottelijana Korpi-Seppälä alkoikin saavuttaa menestystä, aluksi piiritasolla ja lopulta aina Suomen mestaruustasolla asti.
Miehen omakotitalon takkahuoneessa, lähellä katon rajaa oleva pitkä lasitettu palkintohylly on täynnä pokaaleita, mitaleita ja monenlaisia kunniakirjoja muistona menestyksekkäästä kilpaurasta.
Kun häntä pyytää esittelemään lukuisten palkintojen joukosta sen kaikkein rakkaimman, vaatimattomana tunnettu nyrkkeilymestari vastaa oitis:
– Eikös vaan ole komea palkintokaappi, poikani Aleksi teki sen aikoinaan koulussa!

Palkintokaapin on tehnyt Kimmo Korpi-Seppälän poika Aleksi kouluaikoina.

Lukuisten SM-mitalien lisäksi Korpi-Seppälä iski myös miesten TUL:n mestariksi.
Eräs voitokas yksittäisottelu on vuosien saatossa muuttunut miehen mielessä mitaleita ja pokaaleitakin kirkkaammaksi.
– Kävin aikoinaan nuorena miehenä kansallisissa kisoissa ja voitin yleisessä sarjassa erään Amin Asikaisen, josta tuli vuosia myöhemmin ammattilaisten Euroopan mestari. Sitä muistelee yhä mielellään hienona saavutuksena.

Täysi-ikäisyyttä lähestyessään Korpi-Seppälän into kilpanyrkkeilyä kohtaan alkoi hieman hiipua. Vuonna 1985, tuolloin 16-vuotias miehenalku opiskeli maatalousalaa Kiikalassa. Eräästä tapaamisesta tuolta ajalta tuli merkittävä suunnannäyttäjä Korpi-Seppälän koko loppuelämälle.
– Olin käynyt koulua viisi päivää, kun tutustuin samaa opinahjoa käyvään Tiinaan. Sitten ryhdyttiin olemaan yhdessä ja ollaan yhä, Korpi-Seppälä hymyilee.
Parin vuoden kuluttua Tiina Pohjaluoto tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Parin esikoinen Aki syntyi, kun Kimmo oli lähdössä suorittamaan asevelvollisuuttaan 18-vuotiaana.
– Olihan se osaltaan kova paikka tulla niin nuorena isäksi. Toisaalta tilanne pisti miettimään tulevaisuutta ja vastuuta. Tietysti alussa tuntui, että jäivät ne nuoruuden meiningit hieman kesken.

Armeijassa Korpi-Seppälä löysi uuden kipinän kilpanyrkkeilyyn. Armeijan jälkeen nuori isä kävi töissä maatalouslomittajana ja treenasi ahkerasti nyrkkeilyä.
– Viikonloppuisin tehtiin Hiedan Petrin kanssa portsarin hommia Someron Seurahuoneella.
– Olihan se melkoista tempoa: aamulla menin yleensä puoli kuudelta lomitustöihin, päivällä kävin treenaamassa ja sen jälkeen taas töihin. Sitten illan päätteeksi oli vuorossa päivän toiset treenit.

Nyrkkeilyuran päätyttyä Korpi-Seppälä hakeutui opiskelemaan Hämeen Ammattikorkeakouluun agrologi-linjalle. Koulutus kesti neljä vuotta.
– Mulle oli silloin jotenkin täysin selvää se, että kilpaurani päättyy kuitenkin jossain vaiheessa, ja silloin perheellisellä miehellä pitää olla ammatti ja työ.
– Osaan kyllä mielessä hyvinkin samaistua sellaisiin huippu-urheilijoihin, jotka ovat urheilu-uransa päätyttyä ajautuneet tuuliajolle. Se on hyvin kaksijakoinen tilanne, kun nuorena pitäisi antaa kaikkensa urheilulle ja toisaalta samalla pohtia ja järjestellä tulevaisuuttaan, valmistautua aikaan, kun kilpauraa ei enää ole.
Korpi-Seppälä ripusti omat kilpahanskansa niin kutsutusti naulaan, kun ikämittarissa oli 25 vuotta.
– Samalla tavalla kuin nuorena isäksi tuleminen, kilpauran loppuminen oli myös kova paikka. Urheilu täytti elämän ja sen loputtua tuli eloon iso tyhjä aukko. Pääsin kuitenkin nopeasti kiinni työelämään ja parin vuoden kuluttua perheeni kasvoi, kun toinen poikani Aleksi syntyi.

Parikymmentä vuotta sitten Korpi-Seppälä pääsi alansa töihin silloiseen Agrimarketiin. Nyt hän on työskennellyt kymmenisen vuotta tien toisella puolella Lantmannen Agrossa maatalousmyynnin viljanostajana.

Vuonna 2010 Somerolle tuli menstystä Mestarimyyjäkilpailussa. Someron Rautia K-maatalous -porukassa Kimmo Korpi-Seppälä, Kari Kulta ja Arto Tuominen.

Vapaa-aikanaan Korpi-Seppälä on yhä somerolaisen nyrkkeilyn aktiivinen eteenpäinviejä ja kivijalka.

Someron Voimassa nyrkkeilytreenejä vetävät muun muassa Petra Sihvonen-Hovila ja Kimmo Korpi-Seppälä.

– Miesten treeneissä, joita vedämme yhdessä Hiedan Arin kanssa, käy mukavasti porukkaa viikoittain, kuten myös Petran (Sihvonen-Hovila)ja Okkerin Teemun vetämässä kuntonyrkkeilyssä. Uusia kykyjäkin on noussut nuorison parista, kuten esimerkiksi valmentamani Ahmed Ali ja Artturi Pechuyev.

Artturi Pechuyev valmistuu otteluun valmentajien Ari Hiedan ja Kimmo Korpi-Seppälän kanssa.
Ahmed Alin taustajoukoista löytyvät Kimmo Korpi-Seppälä (edessä) ja Ari Hieta.

Ahkerasti rakastamansa lajinsa parissa yhä toimiva Korpi-Seppälä on valmentanut aikoinaan myös naapurikunnasta Tl. Koskelta kotoisin olevia Putkosen veljeksiä, Jarkkoa ja Saulia. Molemmat ovat takoneet urallaan monta Suomenmestaruustason mitalia. Jarkko Putkonen eteni jopa ammattilaiseksi.
– On aina hauskaa huomata, kun on jossain kisoissa kehän laidalla, että vastapäisessä nurkkauksessa on tuttuja kasvoja omalta kilpauraltani. Siinä käydään sitten vastakkain taas uuteen taistoon – nyt valmentajina.

 

Kimmo Korpi-Seppälä Jarkko Putkosen tukena kehässä.

Siinä kun Korpi-Seppälällä on takanaan menestykäs kilpaura, voi samaa sanoa täydestä syystä myös miehen parisuhteesta. Hän on nimittäin pitänyt Tiinansa kanssa yhtä jo lähes 35 vuotta. Pari ei ole kuitenkaan hakenut liitolleen papin aamenta.
– Kyllähän mä alussa kosin Tiinaa muutaman kerran, mutta kun aina tuli rukkaset, niin päätin lopettaa kosiskelun. Meillä on tällainen ”hyvin pitkä seurustelusuhde”, Korpi-Seppälä naurahtaa ja vinkkaa samalla silmäänsä.

Urheilugaalassa viime vuonna avovaimo Tiina Pohjaluodon kanssa.

Oman aikansa nyrkkeilyharrastuksen lisäksi ottavat myös lastenlapset, joita on siunaantunut kaksi: kuusivuotias Viivi ja kaksivuotias Tilda.

Kimmo Korpi-Seppälä ja lapsenlapset Viivi sekä Tilda viihtyvät yhdessä.

– Ei kyllä yhtään tunnu olo pappamaiselta. Ja vielä löytyy onneksi tupla-papallakin käyttöä nyrkkeilyhanskoille!

Perheen kanssa lomareissulla. Taustalla Aleksi Korpi-Seppälä, Tiina Pohjaluoto sekä Aki ja Susanna Korpi-Seppälä lastensa Viivin ja Tildan kanssa.

Puolenvuosisadan merkkipaaluaan Korpi-Seppälä juhlii tänään perjantaina töiden merkeissä.
– Kakkukahvitus alkaa heti aamusta. Olen varannut työpaikalleni 500 palaa kakkua, joten ei pitäisi ihan heti loppua kesken, synttärisankari painottaa.

—————

Kimmo Kalle Juhani Korpi-Seppälä
syntynyt 20.12.1969 Somerolla
ammatti: viljanostaja, maatalousmyynti
koulutus: agrologi
perhe: avopuoliso Tiina Pohjaluoto, lapset Aleksi Korpi-Seppälä ja Aki Korpi-Seppälä (jonka puoliso Susanna Korpi-Seppälä) sekä lapsenlapset Viivi ja Tilda Korpi-Seppälä
suurimpia urheilusaavutuksia: nyrkkeilyn moninkertainen SM-mitalisti miehissä ja junioreissa, TUL:n miesten mestari
valmentanut useita SM-mitalisteja
motto: ”Sitä saa mitä tilaa”
viettää merkkipäiväänsä tänään työn merkeissä kakkukahveja tarjoten

Hopeahanska-turnaus 2008: Nico Saarimäki Kimmo Korpi-Seppälän hoivassa.