
Koska tämän hetkinen hinta on 2,98 euroa kuutiolta, on korotuksen suuruus 27 prosenttia (26,85 %).
Kun jätevettä kertyy päivässä keskimäärin 100–125 litraa per henkilö, on korotuksen vaikutus henkeä kohti vuodessa 29,20–36,50 euroa. Nelihenkisessä perheessä korotus vaikuttaa siten 117–146 euroa/vuosi.
Uuden käyttömaksun mukainen yhden henkilön laskennallinen jätevesimaksu on vuodessa 138–172 euroa. Jäteveden perusmaksu esimerkiksi 130 neliön omakotitalossa on 61 euroa vuodessa.
Nelihenkisessä perheessä maksu on siten 552–690 euroa. Plus päälle perusmaksu.
Korotuksen syiksi on ilmoitettu viimeaikaiset ja tulevat investoinnit sekä kustannusten nousu.
– Viimeaikaisia töitä on juuri valmiiksi saadut hule- ja jätevesiviemärit Kaislarannassa. Lisäksi Somerolla on tehty linjaston saneerauksia ja tehostamisia muuallakin, Vesihuollon toimitusjohtaja Kalle Maaranen kertoo.
Tulevia töitä on muun muassa Härkälän suunta.
– Uutta viemärilinjaa pitäisi ruveta rakentamaan sinne lähitulevaisuudessa, toivon mukaan ensi vuonna. Suunnitelmia on tehty paineviemäröintiin perustuvasta järjestelmästä. Liittyjiä on noin 50. Toivotaan, että kaikki liittyisivät mukaan muitta mutkitta, jotta työ saataisiin kerralla tehtyä.
Rakentamislistalla ovat myös Mäkelän uusi pientaloalue sekä Rautelaan kevyen liikenteen väylän alle rakennettava runkolinja. Rautelan suunta on odotellut valituksen ratkeamista.
Piakkoin valmistuvasta viemäreiden vuotokartoituksesta on tarkoitus katsoa, missä suunnissa ja missä järjestyksessä viemäreitä aletaan saneerata lisää.
– Arviolta puolet ensi vuoden töistä on vanhan saneerausta ja loppu on uuden rakentamista. Pitää katsoa, mitkä työt saadaan tehtyä omilla resursseilla ja mihin tarvitsemme urakoitsijoita, Maaranen arvelee.
Myös jätevesien käsittelyyn pitää tehdä jälleen uudistuksia. Puhdistamon ympäristöluvan käsittely on vireillä.
– Uudet määräykset ovat valtakunnallisia, eivätkä koske pelkästään Someroa, Kalle Maaranen huomauttaa.
Somerolla nostettiin jätevesimaksuja viimeksi 2015. Korotus tehtiin tuolloin 2,78 eurosta 2,98 euroon. 20 sentin korotus oli tämänkertaista huomattavasti pienempi, 7,19 prosenttia. Tosin hintoja oli tarkistettu vuosittain ylöspäin sitä ennen. 2011–2014 tehtiin jokaisena vuotena pienet korotukset.