
Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Vain rohkeimmat lähtivät sateessa joulutorille Somerniemelle, mutta joulun odotus sai useamman tunnelman säilymään kelistä huolimatta.
– Myyjiä on huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina. Vesisade lienee pääsyy, vaikka onhan näitä joulumyyjäisiäkin useita eri paikoissa, järjestysmiehenä toiminut Leo Malkki totesi.
Paula ja Kari Paasikallio sekä lapsenlapset Alina, Peetu ja Tiitus hakivat torilta joulutunnelmaa.
– Törmäsimme äsken joulupukkiin ja tonttuun, jotka tarjosivat makeisia. Lapsia vähän ujostutti, isoäiti kertoi.
– Joulupukki kiertää reellä koko maan ympäri, innostui kommentoimaan Peetu, joka sanoi myös kovasti odottavansa joulupukkia kotiinsa aattona.

Paula Jalasmäki etsi mökilleen lyhtyä.
– Olen aina käynyt täällä joulutorilla. Tykkään tuotteista, jotka on itse tehty ja haluan kannustaa pienyrittäjiä. Minusta on ihanaa, että täällä on tori ja täällä käy ihmisiä. Näin pidetään paikkakunnalla yhteishenkeä yllä. Se on minusta oikein Somerniemen rikkaus. Tähän mennessä olen ostanut kahdet kappaleet villasukkia.

Markku Nikkanen ja hänen tyttärensä Emilia Kasurinen olivat myymässä käsitöitään.
– Tykkään tehdä puuhommia autotallissa. Emilia tekee etupäässä havupalloja ja tuunaa lasitiilistä jouluvaloja. Poraan niihin reiän ja Emilia viimeistelee ne, Nikkanen selosti.
– Kuviot syntyvät serveteistä, ne lakataan pintaan.
Metsolassa oli tiivis tunnelma ja väkeä riitti, kun Amanita esitteli kirjojaan. Moni lähti kirjapussi kainalossaan.

Ulla Hakala ja Pekka Mäkilä olivat tulleet varta vasten kirjoja hakemaan.
– Ostimme Leeni Tiirakarin uuden Someron kansakouluista kertovan kirjan.
– Kyllä joulutunnelma vielä tulee, jos on tullakseen. Meille tulevat lapset lapsineen, se luo tunnelman, Hakala iloitsi.
Mäkilät viettävät joulun oman perheen piirissä.

Myös Kaarina ja Hannu Randell olivat hankkimassa kirjoja.
– Ostimme kaksi kirjaa: kansakoulukirjan ja Manu Kärjen kirjan. Meillä olikin entuudestaan jo melkein kaikki Kärjen kirjat, vain yksi puuttui ja nyt löysimme sen. Etupäässä meitä kiinnostavat tietokirjat, Kaarina Ran-dell kertoi.
– Meillä on tuttuja Hansun kaupungissa, mamma oli kotoisin Oinasjärveltä. Kiinnostus Somerniemeen on säilynyt, Hannu Randell selitti.