Yläkoulun draamaryhmien yksi syksyn töistä on ollut videotaideteoksen aikaansaaminen. Liikkeelle lähdettiin runosta tai lausahduksesta, kuvasta ja biisistä, jotka kaikki tuli sisällyttää jollain tavalla lyhytelokuvaan.
Oppilaat tekivät kaiken ideoinnista editointiin saakka. Väliin mahtui muun muassa käsikirjoittamista, ohjaamista, näyttelemistä, lavastusta, puvustusta ja kuvaamista.
Opettaja Helena Jalo sanoo teosten olevan nuorten näköisiä.
– Ne ovat eläviä, aitoja, realistia ja ajatuksia herättäviä.
– Oli helppo valita aihe, joka on liki omaa elämää, kertovat Veera Kyyrä ja Maisa Noki.
He yhdessä Aino Venhon kanssa tarttuivat vuorovaikutusaiheeseen, miten teinit ja vanhemmat tulevat toimeen keskenään. Ja miten odotukset ja todellisuus nuorten tekemisistä vastaavat toisiaan.
He jakoivat Älä puutu mun asioihin! -teoksen kolmeen lyhyeen pätkään. Äidillä ja tyttärellä on huonot välit. Tytär kipuilee, miten kertoa vanhemmille raskaudesta. Toisessa osiossa nähdään odotukset vastaan todellisuus. Sitten siirrytään ajassa eteenpäin: teinin saama lapsi on jo 12-vuotias. Hän keskustelee asioista oman äitinsä kanssa. Heidän välilleen syntyy aito vuorovaikutus.
Yhtä kohtausta ryhmä otti uudestaan ja uudestaan. Repliikki: ”Äiti, mä olen raskaana”, oli vaikea.
V iivi Joosela, Maja Pesonen, Oliver Priimägi ja Alina Vähämäki saivat käsiteltäväkseen Minna Canthin toteamuksen: ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”
Nelikko kertoo lyhytelokuvassaan lesboparista ja miten heihin suhtaudutaan.
– Pääteema on se, että kaikki saisivat olla sellaisia kuin he ovat, tiivistää Alina Vähämäki teeman.
Kahdeksan minuutin lyhytelokuvan synnyttäminen opetti nuorille muun muassa ongelmien ratkaisukykyä ja sitä, ettei kaikkea pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
– Se opetti kärsivällisyyttä. Kun kaikki ei menekään niin kuin oli ajateltu, niin on keksittävä nopeasti ratkaisu, vaikkapa uusi paikka kuvata, selvittää Oliver Priimägi, joka teki lähes kokonaan käsikirjoituksen ryhmän teokseen.
Työryhmänsä ennakkosuunnitelmat muuttuivat teoksen päätöksen kohdalla. Ei edettykään kaavailtuun onnelliseen loppuun, vaan kaikki elokuvan roolihenkilöt, nuoret lähtivät kulkemaan eri suuntiin.
– Synkkä loppu toimi ehkä sittenkin paremmin, tuumii Viivi Joosela.
Alisa Vähämäestä oli vaikeaa näytellä sellaisia asioita, jotka sotivat omia mieltymyksiä ja mielipiteitä vastaan, esimerkiksi olla hyväksymättä toisen elämäntapa.
Maisa Noki sanoo, että heidän lyhytelokuvansa aihe opetti ymmärrystä vanhempia kohtaan.
– Ei ne vanhemmatkaan aina jaksa. Nuorista tuntuu, että vanhemmat haluavat määräillä, mutta se onkin huolta lapsista, toteaa Noki.
– He haluavat suojella lasta. Vanha klisee pitää paikkansa: lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja, jatkaa Veera Kyyrä.
Yläkoulun draaman pienryhmissä syntyneet pari lyhytelokuvaa ovat nähtävissä kirjaston Parvigalleriassa 7. tammikuuta saakka.
