– Käymme Ninnin kummitädin luona Loimaalla itsenäisyyspäivänä, kun on kerrankin vapaata. Viemme samalla joululahjat. Menemme myös hautausmaalle, kertoo Jarmo Saarinen kaksivuotias Ninni Mattila sylissään.
Tyttö odottaa jo joulua, ja toivoo lahjaksi Petz-nukkeja.
Tuntematon sotilas -elokuva kuuluu Jarmo Saarisen jokavuotisiin itsenäisyyspäiväperinteisiin. Jos hän ei ehdi seuraamaan sitä televisio-ohjelmana, niin hän katsoo elokuvan dvd:ltä.

Seija Linjan itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu hautausmaalla käynti ja kynttilöiden vienti.
– Iltasella katsomme televisiosta Linnan juhlia.

– Poika tulee varmaan käymään Lohjalta. Panen uuniin jotain parempaa, ehkä paistin. Syödään ja vietetään aikaa perheen kanssa. Katsotaan telkkaria. Linnan juhlissa nähdään varmasti tänä vuonna kierrätysasuja, miettii Maria Peltonen.

– Olen yli 70 vuotta viettänyt itsenäisyyspäivää. En juhli sitä sen kummemmin. Päivä menee rauhallisesti. Harjaan pihan ja auton, käyn lenkillä, syön jotain hyvää ja Linnan juhliakin voin vähän vilkaista, kertoo Erkki Valula.